Walter Whiten talo pizzahyökkäysten kohteena

Breaking Badista tuttu talo on saanut kerta toisensa jälkeen pizzaverhoilun. Faneja pyydetään lopettamaan lättyjen heittely.

Kuva: Joe Gough / Fotolia

Jos olet kuten suurin osa popkulttuurin ystävistä ja olet nähnyt Breaking Bad -sarjan kaikki jaksot, saatat tunnistaa talon, jossa sarjan hahmo Walter White perheineen asuu. Talo sijaitsee Albuquerquessa, New Mexicossa, ja oikeasti siellä asuu rouva nimeltä Frances Padilla. Sarjan esittämisen jälkeen kämpästä on tullut melkoinen turistikohde.

"Suurimmalla osalla ihmisistä on kunnioitusta", kertoo talon asukki Padilla. "Muutamat ihmiset ovat idiootteja ja luulevat saavansa tehdä mitä lystäävät."

Ihmiset ovat innostuneet heittelemään talon katolle kokonaisia pizzoja, kuten Bryan Cranstonin esittämä Walter White turhautuneena tekee sarjan kolmannen kauden eräässä jaksossa. Kulttimaineeseen nousseesta kohtauksesta inspiroituneet fanit ovat halunneet uudelleennäytellä kohtauksen Padillan talon kanssa. Talon asukkaalle jatkuva pizzakuorrutus katolla on tietenkin epämiellyttävä lisä.

Sarjan luoja Vince Gilligan on pyytänyt ihmisiä lopettamaan Padillan talon dissauksen. Häntä komppaa myös Mike Ehrmantrautia näytellyt Jonathan Banks

"Todella epäcoolia. Ei ihmisiä voi kohdella tuolla tavalla", Banks sanoo Better Call Saul -sarjan podcast-haastattelussa

Niin. Eikö pizzan voisi vain syödä?

Lähteet: Daily News, NowThis News

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi