9 Halloween-aiheista faktaa, joita et tiennyt

Uskallatko Pyhäinpäivänä hautausmaalle?

Kuva: merydolla / Fotolia

City keräsi Halloweenin kunniaksi vähän tiedettyjä faktoja suomalaisesta hautaamisesta ja hautausmaista. Tunnelmallista Pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!

  1. Vain noin 74 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon. Haudan lepoon siunataan silti 96 prosenttia väestöstä. On epäselvää, kuinka monta prosenttia näistä päätyy kummittelutehtäviin.

  2. Uurnahautaaminen on jopa kymmenen kertaa arkkuhautaamista edullisempaa. Se on myös ekologisinta. Ympäristöasiat ovat tärkeitä myös tuonpuoleisessa.

  3. Pyhäinpäivä on vilkkain yksittäinen vierailupäivä lähes kaikilla hautausmailla. Joulu on myös ruuhka-aikaa, mutta silloin vierailut levittäytyvät useammalle päivälle. Pyhäinpäivä on myös astetta pelottavampi juhlapäivä.

  4. Suurella sydämellä -sivuston kautta voi joillakin paikkakunnilla tilata vapaaehtoisen viemään kynttilän oman läheisen haudalle, jos ei pääse sinne itse. Siis jos haudattu valittaa liian pimeästä hautapaikasta.

  5. On hautausmaakohtaista, saako hautausmaalle tulla pyörällä tai lemmikin kanssa. Kannattaa myös kuunnella, millaisia toiveita haudoista välittyy.

  6. Tuhkatun läheisen tuhkaa ei saa säilyttää takanreunalla eikä sitä saa jakaa omaisten kesken. Tuhkan voi sirotella hautausmaan ulkopuolelle vain alueen omistajan luvalla. Menehtyneen kummittelupaikkaan voi vaikuttaa sirottelemalla tuhkan sinne, missä kummittelusta on vähiten haittaa.

  7. Jokaisen kannattaa tehdä hautajaistestamentti: toiveet siitä, miten hautajaiset hoidetaan, mitä musiikkia soitetaan, millaista ruokaa tarjotaan. Testamentin voi tehdä kirjallisesti pöytälaatikkoon, tietokoneen työpöydälle tai suullisesti läheisen kanssa. Ei tarvitse sitten kuoleman jälkeen valittaa huonosti hoidetusta tilaisuudesta.

  8. Hietaniemen hautausmaan kappeleissa toimitetaan noin 800 siunausta vuodessa. Kukaan ei ole vielä noussut haudasta omin voimin.

  9. Vaikka ihmiset käyvät nykyisin aiempaa vähemmän haudoilla, ei liikenne hautuumailla ole vähentynyt. Hautausmaat ovat tänä päivänä puistojen kaltaisia ulkoilu- ja rauhoittumispaikkoja kaupunkilaisille. Suurin osa hautausmailla kulkevista on hengissä.

Toim. huom.: Faktat perustuvat keskusteluihin Hietaniemen hautausmaan vahtimestarin Hannu Ahon sekä Haagan seurakunnan kirkkoherran Marja Heltelän kanssa sekä kirkon tiedotuskeskukselta saatuihin tietoihin. Halloween-mausteet on lisätty toimituksessa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi