Alppipuistossa karkeloidaan jälleen kesällä

Ilmaiskonserttien sarja jatkuu näillä näkymin ainakin heinäkuun loppuun asti.

Festivaalihumua viime vuodelta.
Festivaalihumua viime vuodelta.

Jo perinteeksi muodostunut Alppipuiston kesä valmistautuu tulevaan festarikauteen julkaisemalla tapahtumakalenterinsa Facebook-sivuillaan. Helsingin Kulttuurikeskuksen tuella toteutettu ilmaiskonserttien sarja tuo yhteen taiteen ja kulttuurin moniosaajia joka kesäviikonloppu 29.6. alkaen.

Toisin kuin aikaisempina vuosina, tänä kesänä Alppipuisto täyttyy ohjelmasta vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Maksuttoman ja ikärajattoman tapahtumasarjan ohjelmasta vastaavat tuttuun tapaan erilaiset kulttuurijärjestöt, yksityiset näytteillepanijat, kotimaiset huippuartistit ja muut yhteistyökumppanit.

Viime vuonna Alppipuiston kesässä esiintyivät muun muassa kotimaisen vaihtoehtorockin kärkinimiin kuuluvat Lapko ja Sydän, Sydän, punkrock-tulokas Pää Kii, sekä reggae-kokoonpano Kuningasidea.

PAX´13

Alppipuiston kesän korkkaa lauantaina 29.6. Suomen rauhanpuolustajien luotsaama PAX '13. Koko perheelle suunnattu piknik-henkinen tapahtuma liputtaa rauhan ja solidaarisuuden puolesta. Luvassa on musiikkia ja ohjelmaa kaikenikäisille.


Vadelma Fest

Sunnuntaina lavan ottaa haltuunsa visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma ry:n järjestämän Vadelma Fest. Koko perheen tapahtuman painopiste on esittävässä taiteessa ja monipuolisessa musiikkiannissa.


Kalliola Rock 2013

Seuraavana viikonloppuna puiston valtaavat elektroniseen musiikkiin keskittyvä Alppimuisto, ja rock-konsertti Kalliola Rock 2013. Tapahtumiin odotetaan tänäkin vuonna niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia esiintyjiä.


Elephantasy

Lauantaina 20.7. Alppipuisto täyttyy rytmimusiikista ja monikulttuurisesta ilmapiiristä kuudetta kertaa järjestettävän Elephantasyn myötä. Heti perään sunnuntaina on luvassa perinteikäs koko perheen Puistokarkelot, jossa tanhutaan kansanmusiikin tahtiin.


Alppipuiston kansanjuhla

Viimeisenä viikonloppuna järjestetään yksi Alppipuiston kesän suosituimmista tapahtumista, Alppipuiston kansanjuhla, jonka takana on Elävän musiikin yhdistys ELMU ry. Tapahtuma tarjoaa aikaisempien vuosien tapaan sekä kotimaista livemusiikkia että oheisohjelmaa.


Pitkä kuuma kesä

Ilmaiskonserttien sarjan päättää Pitkä kuuma kesä 2013 sunnuntaina 28.7.


Alppipuiston kesä 29.6.-28.7. Tarkemmat aikataulut ja esiintyjät julkaistaan myöhemmin tapahtuman sivuilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi