Änkyttäjä muutti maailmaa

Kun kuningas oppi puhumaan.

Änkyttämättä maailmansotaan.
Änkyttämättä maailmansotaan.

Ensi-iltansa Kaupunginteatterin isolla lavalla saava Kuninkaan Puhe -näytelmä alkaa vuodesta 1925. Britannian nykyisen kuningattaren, Elisabeth II:n, isä Yrjö VI pitää puhetta radiossa. Tärkeä esiintyminen kuitenkin kärsii puhujan änkytyksestä.

Näytelmä sijoittuu aikaan, jolloin radiosta oli tullut erittäin tärkeä viestintäkanava kuninkaallisille. Yrjö VI:n isä, Yrjö V, aloitti vuonna 1932 nykyaikaan asti jatkuneen kuninkaallisen pitämän joulupäivän radiopuheen perinteen. Kuninkaaksi vastentahtoisesti joutunut kuudes Yrjö löytää itsensä tilanteesta, jossa Josif Stalin ja Adolf Hitler raivoavat kansoihinsa sotatahtoa. On toisen maailmansodan aatto ja samaa karismaa kaivataan myös Britannian hallitsijalta avuksi taistelussa natseja vastaan. Änkyttävän kuninkaan avuksi tulee omalaatuisiin metodeihin turvautuva puheterapeutti Lionel Logue.

Historiallisiin tositapahtumiin perustuva näytelmä on muokattu vuonna 2010 ilmestyneestä elokuvasta. Colin Firthin, Geoffrey Rushin ja Helena Bonham-Carterin tähdittämä elokuva keräsi muun muassa neljä Oscaria, seitsemän Bafta-palkintoa ja Toronton filmifestivaalien yleisöpalkinnon. Kaupunginteatterin versiossa rooleihin astuvat Carl-Kristian Rundman, Pertti Sveholm ja Vuokko Hovatta.

Kuninkaan puhe on kertomus puheesta ja puhetaidon tärkeydestä. Samalla se on vaikeuksien kautta voittoon -tarina haasteista ja erikoisesta ystävyydestä. Änkytyksestä kärsii arviolta viisi prosenttia ihmisistä, joista noin 74 prosenttia paranee änkytyksestä täysin. Enemmistö änkyttäjistä on miehiä. Yrjö VI:n lisäksi tunnetuimpiin änkyttäjiin kuuluvat Winston Churchill, Marilyn Monroe sekä Scatman John, joka kirjoitti tunnetuimman kappaleensa auttaakseen änkytyksestä kärsiviä lapsia.

Kuninkaan Puhe Helsingin Kaupunginteatterissa. Ensi-ilta 15.3. 27-43 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi