”Vaik me eletään järjestelmän ulkopuolella, niin meitä sitoo vahva kunniakäsite. Ei hakata muijia, ei valehdella toisillemme, ei varasteta toisiltamme, eikä lapsiin kosketa”, Cannonball-jengin Janne Tranberg kertoo Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen uutuuskirjassa Riisuttu Suomi.
Tranbergia ei juurikaan kiinnosta, mitä muut ajattelevat hänen yhteisönsä tekemisistä.
“Mehän annetaan ulospäin ihan selkee signaali, et me ollaan moottoripyöräkerho, käytetään samanlaisia tunnuksii yhteenkuulumisen takia. Jos et pidä meistä, niin älä pidä. Ei meit kiinnosta. Ei me ehkä haluta olla samanlaisia ku sä. Ei me haluta olla samanlaisia ku tavallinen Esa. Ei me haluta tehdä samanlaisia juttuja ku muut tekee. Antakaa meiän tehä meiän juttuja. Antakaa meiän elää omaa elämää. Jos se häiritsee teitä, niin pysykää poissa meidän tieltä.
Suomalaisen yhteiskunnan eri rooleihin Alizadin haastattelujen ja Koutaniemen kuvien kautta sukeltavan Riisuttu Suomi -kirjan parasta antia ovat haastattelut elämän kaitapuolen kulkijoiden kanssa. Kun rinnalle on tuotu ihmisiä erilaisten roolien takaa, kokonaisuus osoittaa miten monenlaisista aineksista ja ajatuksista kotimaamme koostuu. Ihmiset nähdään liian usein vain rooliensa kautta, oli kyse sitten bussikuskista, satanistista, saattohoitopotilaasta, haudankaivajasta, seksityöläisestä, poliisista tai prätkäjengiläisestä.
Kirjan vastaparit
- Poliisi – Kapinallinen
- Seksityöläinen – Seksityöläisen asiakas
- Linja-autonkuljettaja –Asiakas
- Huumediileri – Huumeaddikti
- Tullivirkailija – Salakuljettaja
- Avustustyöntekijä – Maahanmuuttaja
- Ylilääkäri – Asiakas
- Haudankaivaja – Ruumiinavaaja
- Portsari – Asiakas
- Eversti – Pasifisti
- Vanginvartija – Vanki
- Taksinkuljettaja – Asiakas
- Siivooja – Jäteautonkuljettaja
- Pikaruokayrittäjä – Opiskelija
- Pappi – Satanisti
- Saattokodin hoitaja – Terminaalipotilas
Ehkä uutuusarvoltaan kiinnostavimman haastattelun tarjoilee huumekauppias, joka myy aineita netissä salatun Tor-verkon kautta. Douppikaupan diileri keskittyy hieman isompien erien bulk-myyntiin ja työskentelee noin kymmenen hengen organisaatiossa, jossa kukaan ei tiedä kaikkea kokonaisuudesta. Huumeet toimitetaan lisämaksusta oveliin maastokätköihin tai valvomattomiin kirjelaatikoihin, ilman puhelinta, ettei paikkatiedot tallentuisi. Riskit on minimoitu, diileri ei ole koskaan tehnyt kauppaa kasvokkain eikä hänen läheisimmät ihmisetkään tiedä, mitä hän puuhaa. Huumemyynti ei tuota tekijälleen haastattelun perusteella juurikaan moraalisia ongelmia.
“Olemme myyneet vain huumeita ja niihin liittyviä tuotteita. Haluamme pysyä täysin erossa varastetun tavaran kaupasta, henkilötiedoista, arpajaisista ynnä muusta kaikenlaisten huijareiden suosimista tuotteista. Kuitenkin esimerkiksi asekauppaan laajentaminen voisi tulla kyseeseen”, diileri kertoo.
Kirja ei moralisoi, vaan näyttää maailman haastateltavien näkökulmasta. Joku saattaa syyttää tekijöitä esimerkiksi rikollisen elämäntavan turhasta glorifionnista, mutta tosiasiassa Alizadin toimituksellinen ote on varsin neutraali. Uteliaan, mutta neutraalin havainnoijan rooli on oleellinen luottamuksen synnyttämisessä haastateltavan kanssa ja on tärkeää, että joku valottaa erilaisia elämänvalintoja. Se, ettemme tiedä jostain, ei tarkoita, ettei sitä olisi olemassa.
Kirjaprojekti on tuottanut kohtaamisia, jotka ovat selvästi vaikuttaneet tekijöihinsä. Koutaniemi haluaisi, että ihmiset näkisivät kirjan kautta ihmiset roolien takana.
“En ole esimerkiksi ollut poliisin kanssa tekemisissä. Vaikka kunnioitan poliiseja, ne on hyvin etäisiä hahmoja, joihin ei ole saanut kosketusta. Meillä on kynnyksiä siinä, että tiettyjä ihmisiä ei pääse edes kohtaamaan”, Koutaniemi muotoilee.
Kaksikko on aiemmin tehnyt projektejaan kansainvälisillä kentillä, mutta tällä kertaa he pääsivät katsomaan lähelle.
“Tulin lähemmäksi Suomea ja suomalaisia”, sanoo Koutaniemi.
“Sama tilanne”, Alizad jatkaa. “Se vaatii aina kohtaamisen. Ennakkoasenteet muuttuu ja munkin maailmankuva on muuttunut näiden kohtaamisten kautta.”
Yksi vaikuttavimmista kohtaamisista on tapahtunut selkeästi elinkautisvanki Eikka Lehtosaaren kanssa.
“Eikka on niin monivärinen persoona. Se oli hauskaa, koskettavaa ja ajatuksia herättävää. Se siirtyy small talkista tuhannesosa sekunnissa johonkin todella syvään”, Alizad kertoo.
“Eikan kanssa ei ollut mitään tabuja. Se oli ainoa haastattelu, missä minäkin olin koko ajan mukana ja sain esittää mitä vain kysymyksiä”, Koutaniemi komppaa.
Eikka Lehtosaari ei vaikuta katuvaiselta, mutta tiedostaa aiemmat tekonsa.
"Ei henkirikosta voi ikinä sovittaa. Ei. Missään nimessä. Jotain tekoja voi, jos sä tinttaset joltain nokan auki nii voit aina sovittaa ja maksaa ja kaikkee. Mut ei henkirikoksii pysty”, Lehtosaari kertoo kirjassa.
Riisuttu Suomi -kirjan tarkoitus on lisätä tietoa, jotta leimat ja ennakkoluulot vähenisivät ihmisyyden ympäriltä. Eikkakin haluaa lisää tietoa.
Arman: “Miten suhtaudut ihmisoikeuksiin?”
Eikka: “Kunniottavasti. Mä haluisin niistä tietoo. Mut mä en oikein tunne ketään ihmistä, kuka ois niistä kiinnostunut.”
Arman Alizad ja Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi, Docendo, 2015.
