Elliphant uskoo, että jokaisella on supervoimia

Albumi ja kiertue ovat jo kalenterissa.

Ruotsalainen laulaja ja lauluntekijä Ellinor Olovsdotter hurmasi yleisön Flow-festareilla ja heittää nyt oman keikan 18. syyskuuta Tavastian Lasermehu-klubilla. Paremmin hänet tunnetaan Elliphantina ja hänestä on povattu seuraavaa poptaivaan kirkkainta tähteä. Elliphant on ehtinyt tehdä yhteistyötä maailmanluokan tuottajien kuten Diplon ja Skrillexin kanssa. Seuraava albumi julkaistaan 25. syyskuuta, jonka myötä hän lähtee kiertueelle Major Lazerin kanssa.

Inspiraationa rakkaus

Elliphantin ura musiikin parissa alkoi, kun hän oli Pariisissa juhlimassa ja tuottaja Tim Deneve huomasi hänen osaavan laulaa. Siihen asti hän oli työskennellyt kymmenisen vuotta ravintola-alalla. Kuusi kuukautta tuon kohtaamisen jälkeen Elliphant solmi levytyssopimuksen TEN Music Groupin kanssa. 

Elliphant kertoo kirjoittavansa paljon lauluja rakkaudesta. Hän tapailee tällä hetkellä erästä ihmistä, mutta sanoo, että laulut syntyvät unelmista ja mielikuvista. Häntä inspiroi erityisesti ihmisyys ja elämän tarkoitus. Elliphant ei ole politiikasta lainkaan kiinnostunut, vaikka hänen jotkut kappaleensa ovat selkeästi kantaaottavia.

"Kirjoittamani lyriikat ovat enemmän peräkkäisiä sanoja, kuin kokonaisia tarinoita", Elliphant täsmentää.

Elliphantin mukaan parasta hänen työssään on se, että hänellä on mahdollisuudet ja välineet tehdä unelmistaan totta. Matkustamisen hän kokee haastavana, sillä silloin ei ole selkeitä rutiineja ja kaikki rakenne elämästä katoaa.

"Minä olen ihminen"

Elliphant ei koe, että hänellä olevan yksin mahdollisuutta muuttaa maailmaa, eikä hän sitä haluakaan. Hän sanoo, että jokaisen on tehtävä tietenkin voitavansa.

"Musiikkibisnes on tällä hetkellä pelottava ja riskialtis kaikille artisteille, se ei ole sukupuolesta riippuvaista. Minä olen ihminen, enkä ole koskaan identifioinut itseäni naiseksi. Tiedän, että olen etuoikeutetussa asemassa sen suhteen, sillä en ole kokenut syrjintää oletetun sukupuoleni vuoksi", Elliphant pohtii.

Elliphant kokee olevansa maailmankansalainen, mutta kaipaa ystäviään ja perhettä Ruotsissa. Hän rakastaa Tukholman baareissa hengailua kavereidensa kanssa.

Viiden vuoden kuluttua Elliphant haluaa keskittyä ainakin luonnon ja eläinten suojeluun. Jos hän rikastuu musiikkia tehdessään, hän aikoo laittaa rahaa hyvään tarkoitukseen. 

Tavastian Lasermehu esittää 18. syyskuuta: Elliphant (SWE), liput 16,50 euroa

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi