Ewert and The Two Dragons

Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset kuulijat hurmataan.

Ewert and The Two Dragonsin solistin Ewert Sundjan mukaan nelihenkisen bändin nimi on herättänyt paljon kysymyksiä.
Ewert and The Two Dragonsin solistin Ewert Sundjan mukaan nelihenkisen bändin nimi on herättänyt paljon kysymyksiä.

Virolainen indierock-bändi Ewert and The Two Dragons saattaa olla tiheimmin Suomessa vieraileva ulkomaalainen yhtye. Viimeisen vuoden aikana he ovat solisti Ewert Sundjan mukaan soittaneet Suomessa noin 15 kertaa. Sana bändistä on levinnyt suusta suuhun: menkää kuuntelemaan, tämä yhtye kannattaa kokea livenä.

"Se, että keikoistamme tykätään Suomessa niin paljon, saattaa johtua siitä, että meillä ei oikeastaan ole lavapersoonia. Emme vedä show’ta, vaan yritämme oikeasti olla omia itsejämme. What you see is what you get, se toimii Suomessa", Sundja sanoo.

Kun fanikunta vakiintuu, keikkailu muuttuu yhä ajan hauskemmaksi.

"Viimeisin keikkamme Helsingin Gloriassa oli mahtava, ihmiset osaavat jo biisien sanat. Kun hengailemme yleisön kanssa keikan jälkeen, joukossa on vanhoja tuttuja edellisiltä keikoilta."

Vuonna 2008 Ewert Sundja, kitaristi Erki Pärnoja ja rumpali Kristjan Kallas alkoivat soittaa Sting-covereita. He olivat tuottaneet ja säveltäneet musiikkia muille jo vuosia, mutta nyt oli oman bändin aika. Mukaan haalittiin vielä basisti Ivo Etti. Kolme vuotta myöhemmin oudosti nimetty bändi oli julkaissut kaksi levyä, keikkunut albumimyynnin kärkisijoilla, voittanut läjän palkintoja ja kiertänyt Eurooppaa kiihtyvään tahtiin.

Ei kuitenkaan yksin. Viron musiikkivienti on alkanut kukoistaa viimeisten kolmen vuoden aikana. Kansainvälistä nostetta on muun muassa sellaisilla artisteilla ja bändeillä kuin pop-prinsessa Iiris, electronican ja trip-hopin värittämää metallia soittava Forgotten Sunrise, MTV Music Awardseissa New Sound Of Europe -palkinnon napannut Bedwetters ja rockilla porskuttava Kosmikud. Miten tämä on mahdollista maassa, jossa musiikkiteollisuus koostuu lähinnä pikkuruisista indie-levymerkeistä?

"Kolme sanaa: Tallin Music Week", Sundja sanoo. Kyseessä on vuodesta 2009 alkaen järjestetty showcase-festivaali, jossa virolaista ja baltialaista musiikkia markkinoidaan ulkomaille. Joka vuosi mukana on ollut muutama suomalainenkin yhtye. Paikalla on satoja musiikkivaikuttajia eri maista, ja kolmen päivän aikana ammattilaistapahtumassa soittaa melkein 200 bändiä.

Siitä lähtien, kun tapahtumaa on alettu järjestää, Euroopan ja muun maailman lavat ovat Sundjanin mukaan auenneet virolaisartisteille. Myös EaTTD on hänen mukaansa saanut tapahtumasta hurjan boostin uralleen. (Suomalaiset musiikkiviejät huomio, tehkää perässä!) Nyt EaTTD kiertää Eurooppaa koko kevään ja kesän, syksyksi siirrytään Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Suomessa yhtyeen ehtii vielä tsekata ilmaiskeikalla Cityn Baarifestivaaleilla.


Ewert and The Two Dragons Cityn Baarifestarien ilmaisessa avajaiskonsertissa Espan lavalla 31.5. klo 18.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi