Finnkino ja ruotsalainen SF Bio yhdistyvät elokuvateatterijätiksi

Leffateattereiden keskittyminen samaan omistukseen tuskin tekee hyvää lipunhinnoille.

Finnkinolla on 23 teatteria Suomessa ja Baltiassa.
Finnkinolla on 23 teatteria Suomessa ja Baltiassa.

Finnkino yhdistyy ruotsalaisen SF Bio-teatteriketjun kanssa, uutisoi uutissivusto Reuters. Fuusion myötä yhtiöistä tulee yhdessä Pohjoismaiden johtava elokuvateatteriketju.

Mediayhtiö Sanoma myi Finnkinon ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiö Ratokselle kaksi vuotta sitten. Ratos ja SF Bion omistaja, viestintäkonserni Bonnier, paljastivat sopimuksensa maanantaina. Sen mukaan Ratos omistaa uudesta yhtiöstä 60 ja Bonnier 40 prosenttia.

"Rakennamme Pohjoismaiden ja Baltian suurinta elokuvateatteriyhtiötä, jossa vahvat paikalliset tuotemerkit yhdistyvät ollakseen vielä kilpailukykyisempiä", kirjoittaa Ratoksen toimitusjohtaja Susanna Cambell yhtiön tiedotteessa.

SF Bio on Ruotsin suurin elokuvateatteriketju, jolla on 43 teatteria Ruotsissa ja Norjassa. Finnkinolla on 23 teatteria Suomessa ja Baltiassa. Ketjut jatkavat toimintaansa omilla tuotemerkeillään Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa, sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa, Ratos ja Bonnier tiedottavat.

Kuten Suomen kuvalehden Kalle Kinnunen kirjoittaa blogissaan, Bonnier omistaa myös Suomen suurimman elokuva-alan levitysyhtiön SF Film Finlandin. Lisäksi Ratoksen hallituksen puheenjohtaja Arne Karlsson istuu myös Bonnierin hallituksessa.

Kinnunen pohti viime elokuussa blogikirjoituksessaan Finnkinoa, joka on lähestulkoon monopoliasemassaan kiristänyt elokuvalippujen hintoja jo vuosia. Tuolloin hän kiinnitti myös huomiota Svensk Bion omistajaan ja Bonnierin omistaman nettivideopalvelu SF Anytimen hallituksessa istuvaan Peter Fornstamiin, joka osti viime vuonna osuuden Bio Rexin uudesta teatterista Porvoossa. Digital Cinema Matila & Röhrin omistama yhtiö on Finnkinon ainoa varsinainen kilpailija Suomessa.

Kauppasumma on Reutersin mukaan 2,6 miljardia kruunua eli noin 310 miljoonaa euroa. Sopimuksen odotetaan varmistuvan huhtikuun loppuun mennessä, kun kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet sen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi