Have a Nice Day

Roxette

Per Gässlelle saa vapaasti nauraa. Per näyttää tyhmältä, hänen bändinsä nimi on tyhmä, ja hän oli vieläpä niin tyhmä, että suostui esiintymään Suomen missikisoissa.

Ikävä kyllä, asiassa on myös kääntöpuoli. Perillä on monta kertaa enemmän rahaa kuin Uotin-veljeksillä on velkaa. Yhteensä. Ja hän tehnyt sadat miljoonansa säveltelemällä tyhmiä pop-hittejä. Naurakaa vapaasti vaan, se sopii varmaan hänelle hyvin.

Kukapa sitä olisikaan edes rahasta kiinnostunut, paitsi kateelliset suomalaiset. Ei ainakaan Per Gässle, sillä eipä häntä varmaan kiinnostaisi tehdä neljän vuoden tauon jälkeen taas uutta albumia, jos se olisi hänelle mikään pointti. Hän on vaan onnistunut patentoimaan koko perheen makuun sopivan, nostalgisia melodioita ja moderneja soundeja yhdistelevän tyhjänpäiväispopin. Tuon patentin tuotemerkki on Roxette.

Sen patentin ansiosta pop-musiikki on naapurissa valtava vientituote. Tämän vientituotteen kilohinta on paljon isompi kuin esimerkiksi vessapaperin, jonka tekemisessä me suomalaiset olemme kuulemma tosi hyviä.

Olkoon kuinka tyhmä tahansa, niin Roxettehan ei ole mitenkään huono tai säälittävä. Pikemminkin pirun taitava. Gässlen korva tarttuviin kertosäkeisiin on pistämätön aina ärsyttävyyteen, toteutus on sulavan soljuvaa ja Marie Fredrikssonin ääni sopii sekin kuorrutukseksi kakun päälle. Nyt ne ovat vielä keksineet ottaa videoidensa ohjaajaksi maailman kohutuimman uuden kyvyn. Kuten kaikki tietävät, hänkin sattuu olemaan ruotsalainen, Jonas Åkerlund. Kävipäs kivasti.

Roxetten viimeisestä aktivoitumisesta on muistijälkiin tarttunut melkoinen taantumuksellisuus soundien ja suhteen. Ainahan he ovat pöllineet parhaat ideansa 60-luvulta, vedoten samalla nokkelasti koko maailman yhteiseen pop-muistiin. Mutta ensimmäinen Roxette-saundista tuo mieleen lähemmäs 10 vuoden takaisen keskiverto-popin, jossa mikään ei pistä korvaan.

Ei enää. Nyt Roxette kierrättää sopivasti miedonnettuja muodikkaita rytmi-luuppeja, flirttailee tanssisoundin kanssa ja hukuttaa tarvittaessa koko paketin sellaiseen viulumattoon, joka tuntuu olevan trendikkäin tapa nostaa biisin koskettavuutta. Ei heistä mitään Garbagea saa tekemälläkään, mutta he tietävät kyllä miten napsia nykypäivästä sellaiset soundit, että radioon kelpaa muutenkin kuin nostalgian vuoksi.

Roxetten pomminvarma keskitien pop on niin tarkasti ketään ärsyttämätöntä, että se alkaa ärsyttää jo siksi. Mutta toisaalta "Have a Nice Day":n vaivaton menevyys on kiusallisen mukaansatempaavaa. Vaikka pää sanoo, että tämä on tyhjänpäiväistä ja sielutonta hömppää, niin Gässlen takuuvarmat kertosäkeet tarrautuvat tajuntaan eivätkä lähde sieltä pois kuin kulumalla.

Yksi osa Roxetten brillianttia keskinkertaisuutta ovat heidän pöhköt tekstinsä. Jos Suomen englanniksi laulavat yhtyeet kirjoittavat lukioenglannilla vaivauttavia syvällisyyksiä, niin Roxette tyytyy päästelemään ala-asteen kielitaidolla latteuksia. Mutta ne pirun latteudet toimivat. Sanokaa yksi suomalainen bändi, joka laittaisi uuden levyn nimeksi "Have a Nice Day"? Me emme pysty olemaan edes tarpeeksi latteita.

Onneksi sentään Nokian puhelimet ovat tarpeeksi litteitä. Muuten meillä ei olisi mitään.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi