Helsingin klubikansa vaatii parasta

Uusi Skyfridays-klubi pyrkii vastaamaan vaatimuksiin.

Nause from Sweden.
Nause from Sweden.

Klubikentällä kilpailu kiristyy ja vaatimukset kasvavat. Yleisö kaipaa pienellä rahalla isoja tähtiä. Namussa kesäkuun 8. ensimmäistä kertaa järjestettävä Skyfridays-klubi pyrkii antamaan parhaansa mukaan kävijöiden rahoille vastinetta.

"Helsingissä on äärettömän vaativa yleisö. Olen tehnyt neljä vuotta tapahtumia ja olen huomannut, että järjestäjät ovat todellisen haasteen edessä. Itse olen päässyt läheltä seuraamaan nousevia kykyjä ja arvioimaan tuleeko sieltä seuraava David Guetta. Hyvät suhteet artistipuolelle ovat auttaneet löytämään oikeat nousevat kyvyt", Jussi Ridanpää, toinen tapahtuman järjestäjistä kertoo.

Skyfridays luottaa housen rytmiin. Maailmalla pitkään nosteessa ollut ruotsalainen house on turvallinen kenttä, jolta löytyy jatkuvasti nousevia artisteja. Perjantaina 8. kesäkuuta pidettävänä avajaisiltana lavalle nousee Nause, yksi ruotsalaisen housen tulevista suurista nimistä. Nause on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ibiza-legenda Pete Tongin sekä toisen ruotsalaisen, isosti breikanneen Aviciin kanssa.

Skyfridays järjestetään kesän aikana yhteensä kuusi kertaa. Paikaksi valikoitui ravintola Namu, koska sieltä löytyy järjestäjien mukaan Helsingin upein terassi, huikea äänentoisto ja osaava henkilökunta.


Skyfridays 8. kesäkuuta Namussa. 10 €.

3 kommenttia

zzapp

1.6.2012 16:07

No siis paul van dyk, sittemmin madonnan keikoilla ja mm jätkäsaaressa lämmitellyt ukko, heitti pienen klubikeikan paasitornin joissain mayday-reiveissä noin vuonna 1996. Äijä oli iso nimi piirewissä jo tuolloin, mutta suomi nyt on niin periferiaa, että täällä ei tajuta, missä mennään. Esim, missä sveduhouse on nosteessa? Ruotsissa jonkun BMG:n tiedotteen mukaan? Ja joku City-lehden urpo merkonomitoimittaja keksi siitä, että onpas se nyt nosteessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Flapp

1.6.2012 17:35

Kauhee ku zzapp sä oot vihainen :) Avicii ja Swedish House Mafia :) Axwell... Eihän niitä kukaan kuuntele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Flappp2

8.6.2012 15:00

Jussi Ridanpää on pelkkä vitsi. "Itse olen päässyt läheltä seuraamaan nousevia kykyjä ja arvioimaan tuleeko sieltä seuraava David Guetta". Kaverin resumén timantein kohta on varmaan Jyrisen kaltaisen räppäreiden skouttiminen. "Hyvät suhteet artistipuolelle ovat auttaneet löytämään oikeat nousevat kyvyt". Ai Jyrisen? Flowboysfamin? Hyvät artistisuhteet kanavoituvat näköjään teinien kutsumiseen omille synttäreilleen. Sälli tietää housemusiikista yhtä vähän kuin minä toimittajan työstä, mutta terkkuja nyt Panulle sen verran että Nause ei ole tehnyt Aviciin eikä Pete Tongin kanssa. Leon syrra on Rebecca&Fionan Rebecca Scheja, ja connectioneita löytyy enemmän Adrian Luxin ja Albin Myersin suuntaan. En tiedä mistä sä juttus luit mutta missasit myös ne ajankohtaiset tiedot eli kundien esiintymisen TV6sen Heartbeats-sarjassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi