
Scarlett jää pihaan katsomaan, kun Rhett pois lähtee vaunuillaan.
Kevään aikana radioaalloilta on tuskin voinut välttyä kuulemasta uuden tyttöbändin, Indican, Scarlett-debyyttikappaletta. Monista vastaavista bändeistä poiketen Indica ei tarvitse keski-ikäisen ketjusäveltäjän apua, vaan tekee kaikki biisinsä itse. Kolme vuotta sitten Pohjois-Helsingin bändikoulussa syntynyt melankolista, maalailevaa poppia soittava yhtye on nostettu jo yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista tulokkaista. Indican viehkeä, punahiuksinen, farkkuihin ja mustaan toppiin pukeutunut Jonsu, 20, saapuu Kluuvikadun Belgen tummanpuhuvaan kirjastobaariin bändin manageri Peter Kokljuschkinin kanssa kertomaan miksi.
Mikä teistä muka tekee tämän vuoden kiinnostavimman uuden bändin?
“Tällaista musiikkityyliä ei ole kauheasti Suomessa tällä hetkellä. Ja kaikki kappaleet ovat itsetehtyjä.”
Pää on ainakin jo auki. Scarlett-kappaleenne voitti keväällä Levyraadin yleisöäänestyksen ja biisi on ollut muutaman kaupallisen radioaseman kuuntelijaäänestysten kärkisijoilla.
“Kiss FM:llä jopa Hanna Pakarisen edellä. Aina välillä.”
Scarlett-singlen ilmestymispäivää siirrettiin parilla viikolla maaliskuussa. Toinen sinkku Ikuinen virta myöhästyi kolme viikkoa kesäkuussa. Ei tullut yllätyksenä, että kesäkuussa alunperin julkaistavaksi aiottu debyyttialbumi ilmestyy 16.8. Onko kyse laskelmoinnista?
“Myöhästymiset johtuivat bändistä riippumattomista syistä. Biisit ovat olleet jo pitkään valmiina.”
Manageri Kokljuschkin: “Onneksi albumin julkaisua siirrettiin, koska kaikki ovat kesälomilla. Sitä paitsi, musiikkibisneksessä on jo pitkään katsottu, mitkä muut artistit julkaisevat levyjä samaan aikaan, ja sovitettu aikatauluja sen mukaan.”
Tekemäsi kappaleet ovat mollivoittoista, epätoivoisen melankolista synkistelyä. Oletko jotenkin masentunut?
“Heh, en. Teini-iässä tosin istuin puoli vuotta huoneeni yläkaapissa koulun jälkeen polvet suussa ja mietin kuolemista Brandon Leen juliste sylissä. Mutta mollibiisit ja surulliset melodiat ovat yksinkertaisesti kauniimpia. En ole mitenkään negatiivinen ihminen.”
Ei uskoisi sanoitusten perusteella.
“Molliin sopii dramaattiset kertomukset ihmiskohtaloista. Kaikissa biiseissä on paljon omasta tai ystävieni elämästä. Tietenkin niitä on vähän väritetty. Jos joku on oikeasti eronnut, niin biisissä hän on kuollut hukkumalla mereen.”
Saat biiseihin inspiraatiosi kauhuelokuvista?
“Kyllä. Pahimmat pelkotilat on saanut aikaan Twin Peaks, jonka katsoin ensimmäistä kertaa salaa 9-vuotiaana. Sen takia en siedä kattotuulettimia ja saan niistä friikkikohtauksia. Olen nähnyt kymmenen vuotta painajaisia sarjan Bobista.”
Kuulostaa hullulta. Mistä keksitte bändinne nimen? Indica on ainakin yksi hamppulajike.
“Sitä keksittäessä olimme sen verran nuoria ja tyhmiä, ettemme mitenkään yhdistäneet nimeä tuohon. Kaksi päivää ennen keikkaa bändiltämme puuttui nimi, joten ostimme popcornia ja kokista, ja selasimme sanakirjaa. Nimi on feminiininen muunnelma indigosta.”
Kumpaa olet saanut kuulla enemmän, tyttöbändivertailuja vai sitä, että kuulostat Maija Vilkkumaalta?
“Vilkkumaata, reippaasti enemmän. Yllättävää, en mielestäni kuulosta samalta.”
Levynne viimeisen kappaleen, Vettä vasten, kertosäkeessä et kuulosta niinkään Maija Vilkkumaalta, vaan Smurffilta.
“Voi kamala! Noh, nehän myy helvetisti. Sitä paitsi meillä on sama tuottaja kuin Smurffeilla, eli Gabi Hakanen. Joku on verrannut kappaletta Pink Floydiin ja sinun mielestäsi se kuulostaa smurffeilta! No ainakin se on siis monipuolinen biisi. Kauheaa! Nyt masennuin.”
Teitä kaitsii Tiktakin pinnalle nostanut Peter Kokljuschkin. Mihin uraansa aloitteleva bändi tarvitsee omaa manageria?
“Manageri on ihana asia! Ei tarvitse huolehtia ja neuvotella raha-asioista. Ilman manageria olisin hysteerinen stressatessani käytännön ongelmista.”
Manageri Kokljuschkin: “Niin. Eihän tuota Smurffi-juttua tule sitten lehteen?”
Indican Ikuinen virta ilmestyy 16.8.






78 kommenttia
?
21.8.2004 12:17
paras
Jade-83
26.8.2004 14:14
En arvostele levyä, mutta arvostelen tässä haastattelun tehnyttä toimittajaa, kun sitä varten ei ollu erillistä kohtaa. Voisiko haastattelun tehdä ystävällisemmin? Alkoi v***ttaa toimittajan v****mainen sävy... Oliko joku hyvä syy? Ja onko juttu olevinaan kovinkin hyvä, kun laitetaan loppuun, mitä ei toivottu laitettavan. Aika ala-arvoista käytöstä, onko se olevinaan joku ison maailman hittitrendi? Ja luuleeko toimittaja, että vaikuttaa hyvinkin älykkäältä, kun alentaa haastateltavaansa? Hei pliis... Ja tähtiä vaikka viisi.
Fergie-
29.8.2004 15:24
Indican levy on todella upea ja monipuolinen. se erottuu todella hyvin joukosta, kuten Indican tytötkin omalla tyylillään. juuri tällaista bändiä kaipasinkin, Indica ylitti hurjimmatkin odotukseni!!!
Jaba83
31.8.2004 14:19
Ei voi kuin ihmetellä toimittajan tekemää haastattelua Indicasta! Kyseinen haastattelija ei
anna itsestään mitenkään asiantuntevaa ja järkevää kuvaa.
Luulisi, että toimittaja älyää jo omaa järkeä käyttämällä ettei haastateltavan
aliarvioiminen tai muu mollaaminen ole mitenkään mukavaa! No jokainen toimittaja
tietysti antaa itsestään juuri sellaisen kuvan kuin haluaa.
Mitä itse Indican levyyn tulee niin Ikuinen Virta on kerrassaan upea tuotos!
Jonsun uskomattoman kaunis ja persoonallinen ääni antaa musiikille juuri positiivista
erikoisuutta. Myös lyriikat ovat todella upeita ja koskettavia.
Levyn viimeisen biisin smurffi vertaus on todella ihmeellinen, smurffilta Jonsua ei saa
kuulostamaan vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta.
Erittäin iloisena yllätyksenä Indica käyttää syntikkasoundeja jotka kuulostavat mielestäni
todella upeilta. Juuri niillä on biiseihin onnistuttu luomaan sellaista
salaperäistä mystisyyttä josta Indican tytöt haastatteluissaankin ovat kertoneet.
Eikä sovi myöskään unohtaa biiseissä hyvinkin usein esiintyvää
viulua, myös sillä on suuri vaikutus kappaleiden
hienoon tunnelmaan. Indicalla on toivottavasti edessään loistava tulevaisuus.
Mikäli musiikkityyli vain pysyy samanlaisena niin kaikki edellytykset
siihen ovat olemassa. Tämmöistä kotimaista musiikkia
on todella ilo kuunnella!
gebardi44
3.9.2004 07:48
lälläri kamaa
pikku g
3.9.2004 18:53
no, tää on vähä parempi ku toi toinen.
Jade--83
3.9.2004 18:55
En arvostele levyä, mutta arvostelen tässä haastattelun tehnyttä toimittajaa, kun sitä varten ei ollu erillistä kohtaa. Voisiko haastattelun tehdä ystävällisemmin? Alkoi v***ttaa toimittajan v****mainen sävy... Oliko joku hyvä syy? Ja onko juttu olevinaan kovinkin hyvä, kun laitetaan loppuun, mitä ei toivottu laitettavan. Aika ala-arvoista käytöstä, onko se olevinaan joku ison maailman hittitrendi? Ja luuleeko toimittaja, että vaikuttaa hyvinkin älykkäältä, kun alentaa haastateltavaansa? Hei pliis... Ja tähtiä vaikka viisi.
lennu__
6.9.2004 23:24
joo aika asiatonta toimittajalta. mutta toisaalta onko se jotain uutta. eikös tämä ole citylehden koko konsepti. naureskellaan niille ja näille. meillo vähä asennetta, kato.
shRek
7.9.2004 17:48
kuulostaa ainaki ihan hyvältä....
tyly
13.9.2004 13:04
levyhän on ihan paras. vaan enpä ole hetkeen törmmännyt noin kapulakieliseen toimittajaan. tämä ei ollut mukava artikkeli. tämä oli sangen perseestä. lähinnä se, että miten kirjoittaja onkin osannut kirjoittaa mitään se kolmemetrinen rautakanki takasuolessa. olisiko voinut tehdä yhtään jäätävämmän kuuloista tekstiä?
Toimittajalle
14.9.2004 19:21
Kummallisen negatiiviseen sävyyn olet jutun kirjoittanut. Meitä melankolisesta musiikista ja sanoituksista pitäviä on pilvin pimein.
Kriittisyys itseisarvona ja toimittajan kannusten kiillottajana ei ole yhtä kuin hyvä journalismi.
JT
14.9.2004 22:37
jotain on kyllä toimittajalla ollut pahasti hampaankolossa tätä juttua tehdessä. alkoi suorastaan huvittamaan haastattelua lukiessa;) liekö bändin suuri levy-yhtiö ja taustavoimat olleet liikaa kyseiselle heebolle? Ei ainakaan multa heru yhtään katu-uskottavuus pistettä tälle, varmasti omasta mielestä suomen viileimmälle, "rocktoimittajalle".
Levylle neljä.
kaisu:)
16.9.2004 15:15
indican levyhän on ihan mielettömän upee!!:) ei kyllä parempaa oo tullu aikoihin vastaan!
miten kirjotitte siitä noin rumasti, koska mun mielestä jonsu ei kuulosta maija vilkkumaalta, eikä varsinkaan smurffeilta!!
eipä tässä muuta voi sanoo kun et indica on kyllä ihan 5 tähden arvonen bändi ja levy myös!!
Justus1979
17.9.2004 08:32
Levyhän on hyvä kun mikä... Uppoo näin jo vähän vanhempaankiin... Ja kyllä Suomesta löytyy ihmisiä, jotka melankoliasta tykkää.. Mä inhoan tekopirteitä Idolsseja..Hyi..
Musse
20.9.2004 16:40
Vettä vasten biisissä jonsun ääni ei todellakaan kuulosta Smurffille.Enkä ole osannut verrata Vilkkumaahankaan, mutta täytyy sanoa, että kyllä niissä taitaa jotain samanlaista olla.Indican biisit on silti omanlaisia, Sellaisia parempia!
Räimä
22.9.2004 13:02
Hieno levy
Staritus
25.9.2004 21:08
Indica on odella persoonallinen bändi, ja tämä heidän ensimmäinen levynsä. eivät he mitenkään turhilta kuulosta. Indica soittaa Mystis-romanttista, melankolista, maalailevaa Pop/Rockia. loistava yhdistelmä mielestäni!
_-_ KaTrI_-_ Indica Jyrää !!
28.9.2004 10:53
teijä levy on IhQ se on taivaallinen oon teijän suuri ihailia. ihastuin ekana scarlettii sillo ku esititte sen särkän niemessä näin sen telkasta :) mut eipä mittää. Jatkakaa samaan malliin älkää antako tiktakin mennä edelle. kyl te pystytte !!!
päälikkö
28.9.2004 19:44
loistava kokonaisuus kaikki biisit toimivia sanoitukset hienoja ja tytöiltä sujuu soitto. toimittajalla taisi olla vitun huono päivä kun teksti oli tuubaa ja asenne epäammattimainen.
Frieza
1.10.2004 14:55
Loistavaa kamaa. Toi Vilkkumaa vertaus on kyllä aika osuva koska mä luulin ekalla kerralla kun kuulin ikuinen virta biisin että se on Vilkkumaan. Mutta en kyllä pettynyt kun sain tietää asian oikean laidan. Jatkakaa samaan malliin!!!
Rimmutin
2.10.2004 20:00
Tosi hyvä!!!!
Rock4ever
3.10.2004 21:36
ihan hyvä, oli ehkä vähän liian samanlaisia kappaelita :D
indica-fani
4.10.2004 17:59
indican levy ikuinen virta on must ihan huippu!muutenki indica on tosi hyvä,niiten musa on niin erilaista.
ootte huippuhyvä bändi jatkakaa samal
taval!(:
menninkäinen
6.10.2004 14:15
Uskomatonta, kaunista, salaperäistä. Tytöt ovat neroja, monilahjakkuuksia!!! Jotain täydellistä on viimein syntynyt!!!!
Miranna04
6.10.2004 22:09
Aivan tosi mahtava levy! Biiseistä tulee todella iloinen mieli!! =)
R75
7.10.2004 13:46
Kun olin lukenut bändin haastattelun ja nähnyt kuvia, niin ajattelin, että tämähän vaikuttaa kiinnostavalta. Mutta musiikki olikin sitten jotain Maija Vilkkumaan ja Tiktakin sekoitusta.
ö
7.10.2004 14:15
,
Mile High
8.10.2004 17:50
Tässä uudessa sukupolvessa on sellaista kepeää syvyyttä, josta vanhemmat maailmantallaajat voivat vain unelmoida.
Indican levyhän ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole musiikkia vaan eräänlaista ääniestetisoitua tyttölyriikkaa mutta ei se mitään.
Tämä juttu toimii. Jonsu ja kumppanit ovat ihania ja tie on kevyt käydä.
Wiza
9.10.2004 17:47
Indica on mailman paras bändi!!!!!!!!!
ps
9.10.2004 17:58
Ostettuani levyn en ole muuta kuunnellutkaan.Osaan jo sanat ulkoa ja olen totaalisen koukussa tähän ihanaan levyyn.Sanoitukset uskomattoman kauniita ja biisit syvällisiä ja koskettavia.Jään odottamaan seuraavaa innolla.
~satu~
10.10.2004 21:53
todella hyvä. sanotukset mahtavia.ensimmäinen single scarlett oli mahtava kun kuulin sen ensimmäistä kertaa radiosta. sen jälkeen ikuinen virta kolahti oikein kunnolla. kaiken kaikkiaan aivan mahtava levy.
Jenni *
13.10.2004 16:23
tosi hyvä
~Superfani~!!!
13.10.2004 21:44
Siis maaiman paras levy! Hyvä Jonsu! Olet keksinytihanat sanat biiseihin ja teidän kappaleet soi kokoajan päässä..! ;D oijoijoi kun ootte niin hyvä bändi
indica fani
21.10.2004 15:10
te ootte tosi tosi tosi erittäin
hyvä bändi. mä en ymmärrä miten jotkut voi haukkua teitä. teitä ei
saa haukkua. mulla on teijän kaikki julisteet.mä aion ostaa teijän cdnkin vielä heti kun pystyn.Teidän ikuinen virta ja sgalet kappaaleet on erittäin hyviä.kummatkin kappaleet ovat yhtä hyviä. mutta ehkä ikuinen virta kappale on ihan vähän parempi.
Bulldog
21.10.2004 19:35
Sairaan hyvä levy =)
Muuta hyvää on Indican laulaja, tosi söpöliini... =)
Goathead
5.11.2004 14:58
Gothic Light, no calories!
Sex.girl
10.11.2004 16:24
Iana levy
määä
18.11.2004 10:21
hyvä
mj-91
20.11.2004 16:06
helevetin hyvä levy...
Pertti Pesonen
25.11.2004 12:00
Ihan täyttä pa#k%a...Ei mitään sytyttävää.
natatcka
1.12.2004 18:09
Mahtavaa... Ei voi kyllä muuta sanoa
manni
4.12.2004 12:42
Loistava debyyttialbumi. Kauniita teoksia.
Metalliäijä
9.12.2004 01:00
Hyvää ja ajatuksella tehtyä musaa, parasta suomalaisten tyttöbändien saralla.
- - -
17.12.2004 19:20
Indithän nyt ovat aivan ihania eikä asialle voi yhtään mitään...
MUTTA haastattelija, se oli syvältä sieltä minne aurinko ei paista.
super fani fani
21.12.2004 21:47
hyvä levy
H
23.12.2004 20:57
Iha loistava levy :)
indica rules
27.12.2004 12:36
siis maailman paras levy ei voi muuta sanoa.
sereh
29.12.2004 19:38
aivan mahtavaa. jonsun ääni on persoonallinen, ja sanoitukset kuten itse musiikkikin ovat ihania ja koskettavia. en tajua niitä, jotka eivät indicasta... kahdella sanalla varustettuna indica on kaunista ja omaperäistä.
itse en pidä maija vilkkumaasta, joten se ei vaikuta mitenkään siihen, että rakastan indican musiikkia. itse en näe indicassa ja vilkkumaassa mitään samaa.
yks hyypiö vaan
4.1.2005 18:15
Siis aivan mahtavat sanat tossa videossa.Ja hyvä saundi.
miuku girl
4.1.2005 18:19
hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä !!!!!
haZiPrÖÖ
5.2.2005 12:47
kAUNIIMPAA MUSIIKKIA EI OLE.... aAH..
aminainen
5.2.2005 14:10
Liikaa soitettu radiossa joitakin biisei, muuten hywää musaa.
pillupimu
16.2.2005 20:22
hyvääää!!
Super-Fani
19.2.2005 00:36
Jumalaista musiikkia! Aaltojen takaan viulu sai aikaan pientä säpinää. Ja Ikuinen virta ihastutti jälleen.
Indican ikuinen fani
22.2.2005 17:02
Siis toooooooooooooooosi mahtavaa musaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Super-Fani
14.3.2005 16:34
Ihanaa musiikkia, Jonsun viulu rocks! I love Indica forever!
Parhaita kappaleita olivat
Ikuinen virta, Scarlett, Aaltojen takaa ja Vettä vasten. Aaltojen takaa oli kiva biisi viuluineen ja Ikuinen virta on aina ollut paras!
Kouluarvosana-asteikolla olisi 10-
Super-Fani taas
14.3.2005 16:45
Ja toimittajalle sellaiset terveiset, että haastateltavan poptähden alentaminen on todella itsekäs teko. Teepä oma levy, niin verrataan kumpi kuulostaa enemmän smurffilta, sinä vai Jonsu. Älä hauku, jos olet tehnyt jotain parempaa itse! Maija Vilkkumaa -vertaus oli ihan hyvä, kieltämättä Indican biisit kuulostavat pikkuisen Vilkkumaalta. Mutta smurffista Jonsun ääni on niin kaukana kuin olla voi. Ja lokerointi ei ole hyvä juttu. Jos sellaista olisi ihan virallisesti, Indicalla olisi ihan oma lokeronsa! Juha, et ole hyvä haastattelemisessa (ainakaan Jonsun haastattelun perusteella) etkä todellakaan laulamisessa, ainakaan minun tietääkseni. Joten, ei ole muuta sanottavaa kuin että HYPPÄÄ JÄRVEEN!
(arvosana haastattelulle:)
*arianne*
21.3.2005 15:32
No kerta kaikkiaan mahtava levy!!!
Ikuinen virta ja Scarlett on ehkä parhaita ja Aaltojen takaa on myös super. Se viulu sopii siihen tosi hienosti ja kertis on kiva. Indica rulez!
indica-fani
29.4.2005 14:18
Indica! Ootte paras bändi!! Teidän kaikki biisit on tosi ihania, koska niissä on ideaa.
musiikkihullu
30.4.2005 19:01
Hyvä Indica!!! Siis noi kaikki biisit on ihania!!!
erehtynyt
1.5.2005 09:32
Ei vielä mikään muu bändi ole tehnyt levykokonaisuutta, jossa jokaisen kappaleen sanoituksessa on ihan todellista ajatusta, eikä vain jotain "hienoja", tyhjänpäiväisiä fraaseja.
intoilija
1.5.2005 10:18
Levyn kaikki biisit on hyviä! Kaikista paras on tietysti ikuinen virta! Ja Jonsulla on todella nätti lauluääni!!!!!
jokujou
29.10.2005 10:55
Indican ikuinen virta levy on iha sika magee!!
Yks ehkä parhaist levyi´st mitä mä tiiän!!
Lasienkeli-
26.11.2005 23:15
INDICA ON IHAN HUIPPU BÄNDI!!!!!! <3<3<3 parempaa EI oo!!!!!!! harmi, et 5 pistettä on maksimi pistemäärä...:( INDICA RULES 4EVER!!!!!!!!!<3<3<3<3<3
_Lasienkeli_
26.11.2005 23:15
INDICA ON IHAN HUIPPU BÄNDI!!!!!! <3<3<3 parempaa EI oo!!!!!!! harmi, et 5 pistettä on maksimi pistemäärä...:( INDICA RULES 4EVER!!!!!!!!!<3<3<3<3<3
Saalistaja-
26.11.2005 23:18
INDICA ON VAAN NIIN HOT!!!! <3
Indica-fani
26.11.2005 23:19
Indica on varastanut sydämeni <3
HeiJEE
26.11.2005 23:20
Indicahan on iha sairaa magee..kauniita kans, varsinki JOnsu <3<3
SimblyTheBest
26.11.2005 23:21
Indica vaa rulettaa sairaasti <3
Indicaaa
26.11.2005 23:23
Jos kauneus olis rikos niin Indica istuis vankilassa, niillä olis elinkautinen!!! <3
rssfdjkkk
26.11.2005 23:23
INDICA <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3jne.jne. :)
parasINDICA
26.11.2005 23:26
Indica ansaitsee 10 <3 kouluarvoosanana 10 jos korkeempaa ei oo :)
INDICAAA
26.11.2005 23:28
INDICA ON VAA PARAS!!!!!!<3<3<3 Jonsu on ihanin....<3<3<3 ja tietty muut!!!!<3<3 kaikki ne rulez eli India rulez!!!!! :D <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3
sobol
17.12.2005 16:44
karseaa roskaa
-Dakota-
8.2.2006 21:12
hyvä on. ihana bändi yms, mutta livenä ne ois mukavampi nähä. ^^'
Zu-High
12.2.2006 20:22
ei oo hyvä.. mutta toisaalta on huonompaaki kuultu..
kakka_kiekura
15.2.2006 19:23
kakkaa.. täyttä kakkaa
en_kerro__
28.2.2006 23:41
ihan.. tällänen.. indica,,