Itä meidän

Notkea Rotta

“Vitun kytät on aina mun perässä. Kun mä posotan pöllityllä Pösöllä Itäväylää, ei jaksa tsiigaa sireenii, kun on vetäny vitusti vireenii.”

Alunperin kaverille tehdystä joululahjakappaleesta alkunsa saanut Notkea Rotta -tarinarap-yhtye on noussut kulttisuosikiksi pääkaupunkiseudulla. Huumeita, väkivaltaa, seksiä ja autovarkauksia sanoituksissaan viljelevältä viiden hengen kombolta on juuri ilmestynyt toinen kokopitkä levy, Itä meidän, joka jatkaa farssimaista ghettosatua.

Bändin päämiehet, Notkea Rotta ja Rautaperse notkuvat Itäkeskuksen metroasemalla. Sihteeriopisto-pipoon, mustaan huppariin ja Adidaksen verkkareihin sonnustautunut Rotta ohjaa tunkkaiseen East Club -ravintolaan.

“Täällä olemme keikkailleet. Kai City kustantaa Spritet?” Rautaperse kysyy.

Eiköhän se onnistu. Kuinka notkea oikein on Notkea Rotta? Pystytkö ottamaan itseltäsi suihin?

Notkea Rotta: “Tottakai. Tai laita siihen, että Rotta on niin notkea, ettei sen tarvitse ottaa itseltään suihin.”

Rautaperse: “Saako muuten kirjoittamasi jutun lukea etukäteen?”

Saa. Ette halua oikeita nimiänne julkisuuteen, ettekä puhu taustoistanne. Miksi olette ylisuojelevia, onko se muka punk?

R: “Ei tämä suojelua ole. Oikeat nimemme ei kuulu mitenkään tähän. Voin tässä keksiä olevani Pentti, mutta se ei edistä sun asiaasi, eikä mun.”

Ai. Mitä asiaa yritätte sitten edistää?

R: “Se kuuluu levyllä. Asioiden puhkiselittäminen huonontaa fiilistä, joka on itsellä ja kuulijalla. Levyn 500 riviä tekstiä antaa pointin, jota on tässä haastattelussa mahdoton tiivistää kahteen tai kolmeen lauseeseen.”

Rautaperse pyytää uudelleen haastattelua etukäteen luettavaksi.

Pukeudutte omituisesti ja sanoituksenne vilisevät huumeita. Onko huumepoliisi ollut kiinnostunut teistä?

N: “Huumorimielessä kuulemma on. Tullilaitoksella, Itiksen kyttiksellä ja huumepoliisissa on naureskeltu kappaleillemme ja ymmärretty, mistä on kysymys. Jos koko paketin kuuntelee, niin tajuaa, että sanoitukset ovat kaukana huumeiden ylistämisestä.”

Edellistä levyänne myytiin 2 000 kappaletta. Ymmärretäänkö musiikkianne lainkaan Helsingin ulkopuolella?

N: “Mainiosti. Turussa ja Kuopiossa jengi jopa lauloi mukana. Miljöömme on Itä-Helsinki, mutta samantyyppisiä lähiöympäristöjä on pilvin pimein joka paikassa.”

R: “Ei sanoituksiamme ole ollut tarkoitus sitoa tähän paikkaan. Vahvin lenkki gangsta-meininkiin on se, että kappaleemme on tarinamuodossa. Eihän Jenkkien gangstarap-konseptia voi tänne suoraan kopioida.”

N: “Suurimmat vaikuttajat ovat 80-luvun lopun ja 90-luvun alun rap-kombot, NWA ja Ghetto Boys.”

Ysäristä tuli mieleeni, että tarinoitte myös vihreistä karvapiloteista.

N: “Vihreä karvapilotti on takkien keisari.”

Onko teillä sellaiset?

R: “ Tottakai! Rotalla reisimalli, Rautaperseellä vyötärömalli. Siihen vielä myllyverkkarit tai Leviksen viisnollaykköset.”

Olette kolmekymppisiä. Miten kehtaatte käyttää tuollaisia vaatteita?

R: “Kuinka niin? Tämä on 90-luvun lopun tyyliä.”

N: “Jos kävelee Itiksen ympäristössä, huomaa, ettei vaatemuoti ole hävinnyt mihinkään. Viisikymppisetkin käyttävät karvapilottia.”

R: “Tjeu: Kontufestarit. Sieltä niitä löytyy.”

Notkea Rotta pyytää juttua luettavaksi etukäteen.

Saatteko auton käyntiin ilman avaimia?

N: “Tsägällä voisi lähteä. Riippuu vähän autosta.”

Kolme päivää haastattelun jälkeen levy-yhtiön edustaja pyytää juttua tarkastettavaksi, kerran sähköpostilla, kerran puhelimitse.

Hei Notkea Rotta! Olette pyytäneet jo viisi kertaa haastatteluanne tarkistettavaksi. Eikö rappareilla pitäisi olla hälläväliä-asenne siihen, mitä heistä kirjoitetaan?

“Ensimmäinen juttu, joka meistä aikoinaan kirjoitettiin sisälsi 15 asiavirhettä. Siitä jäi vähän paska maku suuhun. Mielummin tsekkaan jutut etukäteen läpi ja seison niiden sanojen takana, joita olen oikeasti sanonut.”

Notkea Rotta -kabareeorkesteri jatkaa hulvatonta menoaan ympäri Itä-Helsingin katuja. Ysäribassot paukkuu ja Poliisi-rosvo -leikki toimii paikoitellen mainiosti. Mutta montako kertaa samalle vitsille jaksaa nauraa?

TJEU*: Tukipylväs tukistaa

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

24 kommenttia

rozzkilde

29.5.2005 23:39

lähiösatu on tullut siihen kohtaan että kaiken maailman kielitieteilijätja kalevalan nuuskiat joutuvat havahtumaan milleniumin valkoisten valvottujen pöhinäöiden mestarilliseen alakulttuuri metaforan alkujuurille.loistavasti tuotettu kokonaisuus ja siihen nokkelat riimettelyt napakan ivallisesti.ymmärtämättömyys ei ole rikos...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RastaFreaK

2.6.2005 14:24

aivan loistavaa, itä helsinki edustaa ja propsit lähtee meno-anulle ja koko posselle mut wittu Breaking The Law ja sitä rataa . tussit taskussa ja bluntit messis niin sitä pitää edustaa .

rok rok rok

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

househinttari

2.6.2005 15:43

Kyllä on jo ennestäänkin mainiot taustat kehittyneet. Loistavaa meininkiä ja riimittely, sekä läppien sisältö on edelleen kohdallaan.

Käpit muniin ässät tulee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mamaJ

18.6.2005 00:38

Yllätys ku joku osaa puhua sanoiks oikeat asiat! Mahtavaa!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZiluMi

22.6.2005 14:14

Biitit kondixessa, verbaalivelhot (nimenomaan-) VAUHDISSA! Tiukkaa kamaa. Rock on!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-TJ-peez

30.8.2005 16:57

näinpä, notkean ja rautiksen riimeistä voi aistia laajempaa sanavarastoa kuin useilla muilla räbäyttäjillä. mistäköhän moinen johtuu? ;)
kovia biisejä, menoanun vinkuna ei oikein nasaha mutta kyllä sieltäkin kovia riimejä tulee. anu keikalle mukaan!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kontulan-leaf

30.8.2005 20:59

äijillä (ja muijalla) on asennetta!! huumorilla höystettyä ghetto-settiä ja aivan mahtava live-bändi! keikoilla on uskomaton meininki...käykää itse katsomassa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihana-akka

9.10.2005 16:18

Ei malta olla itekkään hiljaa, satakymmenen lasissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Salkkariseppo

14.10.2005 18:29

Niin helvetin tykki levy!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sabonen

24.10.2005 17:26

Vitun kova.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fhynh

26.10.2005 15:46

thynhnghnh

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Korvanamia

15.12.2005 17:25

Aivan loistava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MeitsOnRappari

14.1.2006 20:06

Umpisurkea....hyi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

IdanIhme

11.2.2006 15:58

Paras. Ehdottomasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zu-High

12.2.2006 20:19

hyvä esimerkki siitä miten huonoa rap voi olla...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

s_a_a_t_a_n_a

15.2.2006 19:25

HYIS aatana!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari-Pekka_A

28.2.2006 09:33

Mainio lätty =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ClassicTaste

27.4.2006 15:24

VITTU ASIAA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teho-tertzi

13.2.2007 11:00

aivan mahtavia viisuja.totuuden siemen löytyy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pemmikaani

7.3.2007 14:56

Olen 46-vuotias mamma ja olen soittanut Itä Meidän-levyn puhki ja nostelen puntteja sen tahdissa. Ei voi muuta kuin kiittää lahjakasta orkesteria hyvästä levystä ja ihana on kyllä lavashowkin, se on jo Kontufestarilla ja Virginissä todettu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sipukka

30.7.2007 12:04

Löysin tämän vahingossa ja taidan olla ihan kiinni siinä. Yritin ladata, vaan ei onnistunut, yritin ostaa visalla eikä perkule sekään natsannut. No onneksi sain tilattua postiennakolla. Nyt en vaan jaksais millään orottaa kun se tulee. Siis tosi nastaa musaa. Tehkää ihmeessä lisää tätä.....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiiwit

8.11.2007 01:40

Cityn oma arvostelu imee kiviä, menkää tosikot virtsaamaan vaikka muuntajaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dhfg

5.1.2008 19:08

mahti levy! ysäribassot paukkuu ja riimit hilpeitä. ja myllyverkkarit rules!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Y-Oulu

23.9.2009 02:23

Kontula – Koh Phangan All Night Long = kovvaa kammaa!
Ratt 'n Roll!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi