Jaska Jokunen ja muut tenavat valtaavat valkokankaan

Charles Schulzin Tenavat-sarjakuvasta tehdään kokoillan animaatio.

Hyviä uutisia kaikille sarjisfaneille! Edesmenneen Charles Schulzin sarjakuva Tenavat valtaa elokuvateatterit marraskuussa 2015.

Jaska Jokunen, Ressu ja muut sarjakuvan klassikkohahmot nähdään kokoillan animaatiossa, jonka tuottaa Schulzin poika Craig Schulz.

"Käsikirjoitus on melkein valmis. Kirjoitamme siitä parhaillaan uusia versioita. Tarina on tietysti huippusalainen", kommentoi Schulz.

Craig Schulzin poika Bryan ja Cornelius Uliano ovat käsikirjoituksen takana.

"Pitämällä langat käsissämme toivomme elokuvan olevan uskollinen isäni työlle ja sen faneille", Schulz lisäsi.

Elokuvaprojekti alkoi jo vuonna 2005, mutta se paisui paisumistaan. Craig Schulzin mukaan aika on nyt oikea, sillä teknologia on edistynyt tarpeeksi animaation luomista varten.

Elokuvalle ei ole vielä valittu ääninäyttelijöitä. Animaatioon ei palkata julkkiksia, vaan luultavimmin lapsinäyttelijöitä.

Schulzin perhe on valinnut Twentieth Century Foxin ja Blue Sky Studiosin levittämään, tuottamaan ja animoimaan Tenavat-elokuvan. Ohjaajana toimii Steve Marino, joka tunnetaan piirretyistä Horton (2008) ja Ice Age 4: Mannerten mullistus (2012).

Charles Schulz kuoli vuonna 2000 piirrettyään Tenavat-sarjakuvaa lähes 50 vuotta. Sarjakuvasta on tehty lähes 50 tv-spesiaalia, kaksi lyhyttä televisiosarjaa ja neljä kokoillan piirrettyä, joista viimeisin on tehty vuonna 1980.

Vuonna 2015 juhlitaan animaation ensi-illan lisäksi Tenavien 65. juhlavuotta. A Charlie Brown Christmas -tv-lyhytelokuva täyttää samana vuonna 50 vuotta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi