Kid A

Radiohead

Kun maailma on julistanut viimeisen albumisi mestariteokseksi ja yhdeksi kaikkien aikojen levyistä, on varmasti jokseenkin vaikea heti keksiä miten tästä eteenpäin.

Näin kävi Radioheadille. Sen vuonna 1997 julkaistu “OK Computer”-albumi on valittu lukuisissa äänestyksissä yhdeksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Jokseenkin tavanomaisesta kitarabändistä musiikilliseksi suunnannäyttäjäksi kasvanut bändi oli hajoamassa moneen kertaan neljättä albumia tehdessään.

Tilannetta ei helpota se, että Radiohead on aina ollut poikkeuksellinen yhtye myös ulkomusiikillissa asioissa. Etenkin laulaja Thom Yorke kärsii avoimesti poptähden roolista, joten bändi näyttää tällä hetkellä pikemminkin minimoivan kuin maksimoivan markkinointipanostuksensa uuden albumin suhteen. Luvassa ei ole isoa kiertuetta, ei videoita ja harvoilta keikoiltakin on kielletty sponsorien logot ja mainonta.

Jo “OK Computer”-levyllä Radiohead pisti perinteisen pop-kappaleen palasiksi. Lisäksi se rakensi uskomattomia äänivalleja, mutta kuulosti kuitenkin yhtyeeltä, joka tekee soundinsa kolmella kitaralla, bassolla ja rummuilla. Nyt näin ei enää ole.

Joten kannattaa varoa. “Kid A” on masentunut, kylmä, vieraantunut ja äärettömän vaikea levy. Vasta useamman kuuntelukerran jälkeen siitä saa otteen, eivätkä kaikki saa siitä todennäköisesti kiinni koskaan. Yhtä varmasti ne muut joutuvat pikkuhiljaa koukkuun sen maaniseen kauneuteen ja omituiseen maailmaan.

Vanhaa Radioheadia muistuttavia biisejä ei ole montaa. Siis sellaisia, joissa on edes käytetty perinteistä bändikokoonpanoa. Sen sijaan “Kid A” sisältää kummallisia rytmejä, elektronista kilkutusta, täyttä kakofoniaa ja minimalistista ambienttia. Thom Yorken fiksaatio kokeilevaan teknoon on pinnassa ja pop-biisit pannassa. Lauluosuudet ovat usein pieninä palasina sinkoilevia säkeitä ja sanoitukset mumistuja sloganeita, joista ei saa selvää.

Pakostakin “Kid A”-albumia kuunnellessa tulee mieleen, että haluaisiko tai jaksaisiko tällaista levyä ymmärtää jollei se olisi Radioheadin tekemä. Jos joku muu bändi kuin virallisesti “maailman kiinnostavin rockyhtye” olisi heittäytynyt näin hankalaksi, voisi vastaanotto olla erilainen. Kysymys on kuitenkin melkoisesta taiteesta, sellaisesta joka helposti tuomitaan “Paha kurki”-tyypiseksi sekoiluksi, jos joku muistaa vanhan Kummeli-sketsin.

Itse valitsisin kuitenkin toisen näkökulman. Radiohead on jokatapauksessa erittäin suosittu rockyhtye. Tekemällä levyn, joka haastaa kokeilevan musiikin ja mainstreamin listakaman sekä rockin ja elektronisen musiikin väliset vastakkainasettelut, bändi ottaa itse riskin, mutta pakottaa myös faninsa samaan. “Kid A” todennäköisesti kasvattaa roimasti monen kuulijansa ennakkoluulottomuutta musiikin suhteen.

Ja kuten usein muutenkin elämässä: ennakkoluulottomuus palkitaan muuallakin kuin etnisissä ravintoloissa.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

50 kommenttia

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Ensimmäisellä kuuntelukerralla levy tuntui olevan ahdistavaa ja masentavaa pullamössöä. Yksikään biisi ei erottunut toisistaan.

Kun levyn oli kuunnellut muutaman kerran läpi, alkoi biisit muodostua taideteoksiksi, toinen toistaan parempana, unohtamatta hienoja melodioita ja instrumentaalikikkailuja.

Vaikutteet Aphex Twiniltä kuulee hyvin ainakin Idioteque raidalta, joka on mielestäni levyn paras raita. Taattua Radiohead-kamaa, johon ei pety koskaan. Harmi vain, että kitarat on melkein totaalisesti heitetty nurkkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Ei tämä ainakaan minulle ole ollut mitenkään vaikea levy! Vaikeaksi se varmaan koetaan siksi, että ihmisillä on valmiiksi kaikenlaisia turhia ennakkokäsityksiä ja luuloja kaikesta uudesta tai oudosta. Musiikkihan koostuu vain satunnaisessa järjestyksessä peräjälkeen pistetyistä äänistä, joten avoimin mielin hyvät ihmiset levykauppaan mars!

Itse levystä: kiekolla on useita eri ulottuvuuksia, jonka suosikkiraidat vaihtelevat kokoajan. Tällähetkellä suosikit ovat 3 viimeisintä biisiä. Kaikenkaikkiaan tätä voisi mielestäni kutsua teemalevyksi, jonka kaikki osat ovat oikeissa kohdissa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Kieroutuneessa ominaisuudessaan levy on yllättävän tarttuva. Lempibiisejä en osaa erotella, koska mielestäni levy on parhaimmillaan kokonaisuudessaan kuunneltuna.

Yksi asia on taattu: Radiohead kuulostaa aina ajan hermolla olevalta bändiltä ja onnistuu yllättämään joka kerta.

Kysymys kuuluukin: Miten tästä eteenpäin? Pehmorokkiinkaan he eivät voi enää kääntyä....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Rohkea veto, mutta ehkä se ainut oikea vaihtoehto. Bendsin ja Computerin jälkeen oli varmaan hyvin vähän sanottavaa rock-rintamalla. Olen kuullut mielipiteitä tyyliin "pilipalimusiikki", mutta itse tykkäsin välillä kovastikin.

Odotan myös mielenkiinnolla mihin suuntaan tästä voi mennä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Taas kerran! Suosittu yhtye "ahdistuu" ja etsii "taiteellisuutta". Vanhat fanit eivät kehtaa myöntää bändin karanneen todellisuuden tuolle puolen vaan kuulevat levyssä "henkisyyttä". Masentavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Ekan kuuntelukerran jälkeen olin sitä mieltä että ei helvetissä. Jalka paketissa ja kipulääkkeitä ottaneena sohvalla maaten homma aukesi täysin. Tosi hieno levy, mutta vaatii kuuntelua.(varsinkin selvin päin)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Uskomatonta, mutta ajoittain kuulostaa Queenilta. Olin järkyttynyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

kaunista marginaalimusiikkia. tekotaiteellista tämä voi olla vain niille, joilla ei ole mitään hajua taiteesta.

radiohead on muuttunut ajan kanssa aina oudommaksi, mutta minä ainakin henkilökohtaisesti pidän enemmän "Kid A":n ajan kuin "Pablo Honey":n Radioheadista. Tunnetta on haettu ja se on löydetty.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

marginaalimusaa?..... epäkaupallinen bändi?....

omaperäistä?...

kaunista?.........listan 3?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

täyttä potaskaa kukahan tällästäki ostaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Aivan loistava levy. Ensimmäisellä kuuntelukerralla ajattelin että mitä helvettiä. Levy oli soittimessa neljä päivää ja pikkuhiljaa alkoi kuulostamaan kokoajan paremmalta. Jos kysymyksessä olisi ollut jonkin muun bändin levy, olisi saattanut jäädä kuuntelematta. Mutta kertakaikkiaan loistava levy!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Mukavaa, että bändit muuttuu ajan mukana. Ikävää että ideat on vaan välillä turhan kuivia. Kid A on kokeellisuutensa takia mielenkiintoinen mutta ei eheä levy. Se poukkoilee ja melodia puoli on jäänyt taustalle. Radiohead on selkeesti kehittynyt bändinä ja tää levy on aika yllättävä veto, mutta samalla se tuntuu aika kliseiseltä "nyt on pakko muuttua" tärinältä. Uudet tuulet on jänniä mutta tää levy ei pysy kasassa lainkaan. Vähän sellaista liiallisen yrittämisen makua. Ei jää mukavaa jälkimakua ja vaikka vaikeat levyt voikin olla hienoja niin tää jää nyt vaan yritykseksi....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Niin, minä kyllä ihmettelin kovasti, kun Kidia väitetään jotenkin "vaikeaksi" levyksi, koska sitä se ei ole. Kappaleet jäivät ainakin minulle viimeistään toisella kuuntelukerralla päähän soimaan. Ne ovat, taas kerran ainakin minulle, (ymmärrän kyllä poikkeaviakin mielipiteitä, ihmisillä on erilaisia makuja!) kauniita, upeita, herkkiä, koskettavia...ei niitä oikeasti voi sanoilla kuvata. On hyviä levyjä ja sitten on Radiohead. Mieletön fiilis. Niin se vain on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Itseasiassa en ole hämmästynyt alkuunkaan suunnasta, johon Radiohead on kehittynyt. Jo Ok Computer oli rockin valtavirrasta poikkeava mestariteos, enkä sen jälkeen ole odottanutkaan paluuta Pablo Honeyn aikoihin. Miksi tehdä vanha uudestaan, jos sen on jo kerran kunnolla tehnyt.

Ymmärrän kyllä, että fanit joiden mielestä Ok Computer oli selvästi heikompi levy kuin edeltäjänsä, eivät välttämättä syty tästäkään.

Minun mielestäni kyseessä on kuitenkin jälleen uusi mestariteos.

Kuten nimimerkki "Riitta" jo edellä sanoi, levy todellakin jää soimaan päähän jo muutaman kuuntelu kerran jälkeen...

"That there, that´s not me..", tämä soi tänään mitähän huomenna...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Korjaus edelliseen..

Kyseessähän oli luonnollisesti nimimerkki "Riikka", eikä "Riitta"...:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

No huh huh...Aluksi tuntu et jätkät on lopullisesti tulleet hulluiksi(varsinkin tekstit). Muutama kuuntelu kerta niin tämä levy alkaa avautumaan. Eka kuuntelu kerralla ei voinut muuta kuin ihmetellä ja nauraa varsinkin "The National Anthem" kappaleen puhaltimille, pokka petti täysin.Mutta nyt se on mielestäni yksi levyn helmistä.Jällen yksi levy jota voi kuunnella ja kuunella eikä siihen kyllästy ja tekijänä jälleen Radiohead.Levy vain vaatii kuuntelua että löytää biisien jipot. Kid a kohdalla kaikki palset on oikeilla paikoillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Älkää nyt Radiohead uskovaiset suuttuko, mutta mieleeni muistuu vanha lastensatu "Keisarin uudet vaatteet". Vaikka yhtye olisi äänittänyt 2,5 tuntia ripulipaskan tuottamista, olisivat kriitikot ylistäneet tätä levyä, nyt "tuulet" kulkevat siihen suuntaan. 2 vuoden kuluttua voitte te valistuneet kuluttajat sitten miettiä uudelleen onko tämä kummallinen levy nyt niin hieno "kokonaisuus" kun te luulette.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Luonnollinen jatke Radioheadin tuotannossa. Edeltäjiään

vaikeampi, mutta lähes yhtä kaunis kuin OK computer.

Thom Yorke laulaa kuin alkoholisoitunut enkeli. Greenwoodin kitarointia kuuntelisi kyllä mieluusti enemmän, ehkä sitten seuraavalla. Aika näyttää kohoaako tämä edeltäjiensä tasoiseksi klassikoksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Kid A on Radioheadilta ensimmäinen levy, jolla bändi todella saa itsestään irti "sen oman jutun". Kid A:lla Radiohead irroittautuu lopullisesti kategoriasta "brittipop" ja suututtaa samalla todennäköisesti suuren osan entisistä vannoutuneista faneistaan. Kun aikaisemmat Radioheadin levyt jaksoivat innostaa sen tietyn aikaa, väitän että Kid A:n parissa kyllästymispiste on jokseenkin korkea, jos sellaista yleensä onkaan. Levyllä käytetään todella paljon elektronisia laitteita eikä kahdella ensimmäisellä raidalla esimerkiksi kitarastemmaa ole ollenkaan, mikä onkin hyvä esimerkki, tosin vain suuntaa-antava sellainen, tästä "uudesta Radioheadista". Lyhyesti: yhtyeen paras.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Kummallista musaa. Levy toimii parhaiten kymmenen kuuntelukerran jälkeen. Olen sitä mieltä että vanha Radiohead oli parempi. Tuntuu kuin oli yritetty tehtä väkisin.. ja niinhän siinä kävi: tekotaiteellista tunnelmapoppia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Kyllä. Minunkin on pakko liittyä tykkääjien pariin. Harva levy edes pistää näin tunteet liikkeelle. Välillä Kid A ahdistaa kiivaalla tykyttävällä rytmillä ja maalaamalla kuvia maailmanlopusta. Välillä taas rauhoittaa puhtaalla kauneudellaan.

En ymmärrä väitettä kylmästä tekotaiteellisuudesta, kun Thom Yorke saa pauloihinsa juuri vahvan tunteen vuoksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Did they lost their minds? Maybe. I want to lost mine too!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Sopivaa musiikkia hetkeen ennen nukkumaan menoa. Rauhoittavaa.

Luulin levyä paljon huonommaksi, yllätyin positiivisesti !!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Radiohead on osoittanut kyvyn muuttua... Levy on "outo", jos laatusana outo pystyy kuvaamaan sitä. Kitarat alkavat vasta soimaan kolmannella biisillä, ja Thom Yorkesta ei saa selvää sitten millään. Kai parasta musiikkia ennen nukkumaanmenoa, ja jos chillaa kotona rankan illan jälkeen. Toiset, viisaammat sanoivat, että DJ Shadow vaikutteita on ollut... No, ehkäpä pientä triphoppia on siellä täällä... Thom Yorke on kingi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

En voi väittää etteikö olisi hieno levy, mutta tämän suunnattoman Radiohead-fanaatikon täytyy kyllä myöntää pitävänsä enemmän kahdesta edellisestä albumista. Jotkut Kid A:n biiseistä ovat todella nerokkaita (aukenevat tosin vasta lukuisien kuuntelukertojen jälkeen), mutta aikaisemmista tuotoksista tutut mahtavat sanoitukset jäävät valitettavasti vähän syrjään. Thom Yorken ääni on edelleen yhtä ihana!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Kaikki jotka eivät itse oli "ymmärtäneet" Kid A:ta, yrittävät väittää että ne jotka tykkää, olisivat tykänneet mistä tahansa mitä Radiohead tekee. Itse ainakin pidän vain hyvästä musiikista, oli se radiopäätä tai ei. Kid A antaa kylmiä väreitä ja sitä jaksaa kuunnella aivan rajattomasti. Eli ei sitä sen kummemmin tarvi analysoida. Loistavaa musiikkia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

ROCK!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Siis kuinka moni teistäkin pitäisi Kid A:ta ihan normaalina kehityksenä Radioheadilta,elleivät kriitikot pitäisi sitä omituisena modernin aikamme kuvaajana?Mua suoraan sanoen ärsyttää se,että levy on olevinaan vaikea ja abstrakti, vaikka oikeastihan se on kaunis äänimaailma, jossa on yhdistetty nerokkaasti uusin teknologia särökitaraan. Kukaan noin suuri rytmiryhmä vain ei ole tehnyt sitä ennen, ja siksi se on nyt kovin ihmeellistä.

Mutta,kerrassaan loistava levy. Ostaisin,ellen jo omistaisi sitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Hivenen omituista.En kyllä

ole koskaan pitänytkään

Radioheadista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Ennen ostamista vähän pelotti, tulisiko cd-kotelosta esiin Radiohead vaiko aivan tuntematon yhtye, niin kovasti oli kyseistä levyä arvosteltu.. Mutta yllätys oli pelkästään positiivinen, Thomin asenne maailmaan ei ollut muuttunut, vaikka kappaleiden toteutus olikin. Ihmeekseni minä, piintynyt rock-fanaatikko rakastuin tähän upeaan levyyn, vaikka kitarat puuttuvatkin useammalta raidalta... :) Mutta kaikki eivät varmasti tästä levystä pidä, ainakaan ne, jotka tuntevat Radioheadin OK Computerista. Kid A ei ole OK Computer, ei edes lähelle. Selvä klassikko ainakin minun levyhyllyssäni! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Vaikka levy ei olekaan automaattisesti mestariteos, jos kappaleen keskellä on puolen minuutin taukoja ja jos ainoat ymmärrettävät sanat kertovat auton pysäköinnistä, niin KID A on silti järkyttävän addiktioiva mestariteos. Radioheadille asenteesta kymppi kun tekivät näin elitistisen levyn.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

kid a on levy, johon ei saa helposti otetta, en tiedä sainko siihen otteen, koska halusin, tai toisaalta voi ajatella, että olenko tosiaan saanut siihen otteen, vai haluanko vain elää maailmassa, jossa minulla on ote levyyn.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

levyhän on itse loistavuus! ennen ostoa vähän epäilytti kun korvistakin tuli jo ulos kid a:n "vaikeaselkoisuus" ja radioheadin totaalinen tyylinmuutos (?) Kaiken kaikkiaan todella bueno levy, biisit ihanan kummitteleviä joskin treefingers vituttaa, parin minuutin ulina 10 biisin levyllä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Jos et diggaa KID A:ta niin osta saman henkinen plättä selkokielellä: Kula Shakerin Peasants, Pigs & Astronauts

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Aluksi pidin levyä aivan paskana. Usean kymmenen kuuntelukerran jälkeen levy vihdoin avautui. Todellinen helmi, vähintäänkin vuosi kymmenen levy! Saundimaailma on täydellinen. Radiohead on levyllään kehittänyt jotain todella uttaa ja freshiä; rockmusiikki ei tule olemaan tämän jälkeen entisensä... Levyä mahdoton kuvailla, se pitää kuulla! Kokonaisuutena loistava, yhtään yksittäistä biisiä vaikea nostaa muiden yli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 18:47

Musta on todellakin huvittavaa, että levyyn kuuluu ihastua jos on "oikea" radiopäädiggari ja "kyllä se avautuu todelliselle musafriikille". Kid A on mielettömän hankala ja täysin erilainen kuin mikään entisistä. Fiilis jolla se on tehty on kuitenkin sama, tosin ehkä syvempi ja kypsempi. Jättäkää siis paskan puhuminen sikseen, ei levyä ole mahdotonta kuvailla. Harvinaisen vaikeaa alternatiivista radioheadia. Hyvä jos aukeaa kenellekään, paitsi tietysti aidoille diggareille...

Jumaloin levyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Didd

25.10.2002 15:19

Jengin mielipiteiden jakautuessa kuin kuu ja päivä, ajattelin heittää kekoon myös oman korteni.

En voi kieltää, ettenkö pitänyt enemmän vanhasta, kitarapainoitteisesta musasta enemmän, mutta Radiohead sentään osaa jotain sellaista, mitä monet muut eivät. Eli uudistua!

Vaikka levy on hieman tunkkainen ja masentava, se on silti loistavaa musiikkia, ja ei jätä vanhaa Radiohead fania kylmäksi.

Niinkuin kaikki radioheadin levyt, paranee kerta kerralta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dr. T

25.10.2002 15:19

Ripulipaskaan vertaaminen oli tosi hassu juttu, tuolta eräältä verbaaliakrobaatilta.

Meitsin henkilökohtaisen mielipiteen mukaan levy kehittyy seuraavasti:
1. Koska musiikki alkaa
2. Maksoinko mä tästä paskasta yli satasen?
3. Kun olen pyörittämässä kuluttajansuoja-asiamiehen numeroa, alkaa viimein kuulostaa vitun kauniilta ja jännittävän melodiselta
4. Noin viikon jälkeen on valmis tekemään mitä vain, että sais luukuttaa KID Ata täysillä.
Levyn pitäis maksaa 1200, ettei tarvittis vittuuntua rahvaan pyöriöhuuleilusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gambit

25.10.2002 15:19

let´s cut to the chase:

nice songs, some clever stuff. the best ones here are the most unlikely ones. (i.e. idioteque, e.i.i.r.p., kid a) but with this being radiohead, it was actually quite expected. the obligatory guitar songs are the weakest link here. -the art design´s the best thing. also nice to see a band of this popularity getting into autechre and aphex twin, geniouses both.
kid a = not a difficult record at all, unlike people are somehow stating.

pros: minimism / cons: guitars

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Piper von Pak

25.10.2002 15:19

IHME PÖRINÄÄ ! ! ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pzq

25.10.2002 15:19

Alkaa ahistaa, kun popmiehetkin rupee älyköiksi. Olisivat vaan pysynyt siellä heroiinin ja viinan maailmoissa. Multa ei ainakaan heru yhtään sympatiaa silmäpuolille, joita koko maailma tuntuu katsovan ylöspäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mad Patient

25.10.2002 15:19

Parasta progea sitten 70-luvun. Yksinkertaisesti. Uuden vuosituhannen Pink Floyd. Vaikka eihän sitä lökäpöksynuoriso sulata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MINÄ

25.10.2002 15:19

Tämä levy on mielestäni tuomittu väärin perustein.On sanottu,että levy on synkkä ja ahdistava.Minun mielestä levyn äänimaisema on hyvin kaunis.Kieltämättä ennen levyn kuuntelua oli pelko nimenomaan siitä,että levyä ei voi median mielestä ymmärtää kuin vasta monen monituisen kuuntelukerran jälkeen.Ei pidä paikkaansa,ainakin minusta levy oli ihastuttava jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Täytyy myöntää,että Radiohead ei ole ennen tätä levyä ollut minulle erityisen mielenkiintoa herättävä yhtye.Hienoa musiikkiahan yhtye on tehnyt aiemminkin,mutta levyä en ole jaksanut kuunnella.
Levyn saama ´´oudon´´musiikin maine johtunee siitä,että suurin osa nykyajan radiomusiikista on mitäänsanomatonta mössöä.Tässä suhteessa on kunioitettavaa,että on olemassa yhtyeitä,jotka eivät mene siitä,mistä aita on matalin.Eli jos olet mössömusiikin ystävä,saattaa olla vaikeuksia kuunnella tätä levyä.Mutta jos kuuntelet laajasti monipuolista musiikkia,niin suosittelen lämpimästi tätä levyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Scotian

4.7.2003 13:40

Vapautunutta. Paras Radiohead levy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriks

30.9.2003 11:28

Ihme kilinää ja kalinaa eli Täyttä sontaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

skuppa

16.3.2004 18:11

Tämän sukupolven King Grimsonilta täysin ylivertainen levy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kvantti

23.3.2004 18:53

Levy, jota arvostellessa yksi ja viisi tähteä ovat ainoat vaihtoehdot.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jfdfkjbfj

4.10.2004 12:19

Levy jota en ymmärrä ja silti se on paras. Piste.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi