Kirjailija Miina Supinen

Nauru-Miina on hauska, muttei eriparisukkien vuoksi.

Miina Supinen kutsui esikoisteostaan Liha tottelee kuria Lihikseksi.
Miina Supinen kutsui esikoisteostaan Liha tottelee kuria Lihikseksi.

Kesällä ei onneksi tarvitse käyttää sukkia. Kirjailija Miina Supinen on pistänyt jalkaansa mustat sandaalit kullanvärisin somistein. Varpaiden vaaleanvihreä lakka on jo lohkeillut. Todennäköisesti hän ei välitä siitä. Käyttäähän hän talvisin eriparisia sukkia.

"Miksi minulla tai lapsillani pitäisi olla saman parin sukat? Otan lähimmät. Moni huomauttaa minulle eriparisukista. Olen hyvin suurpiirteinen asioissa, jotka monien mielestä kuuluu hoitaa jämptisti."’

Ehkä Supinen ei tunnista itseään edellisestä kuvauksesta.

"Sama se, millainen juttu minusta tehdään, tuntuu ettei se ole minä. En ole viitsinyt miettiä, mitä sanoisin haastattelussa, vaikka silloin jutuista tulisi enemmän omanlaisia. Mutta olen vittu suoraan sanoen niin kiireinen, että sitten olisi taas yksi homma lisää."

Supisella on jo 4- ja 2-vuotiaat lapset ja työ STT:n tuottajana, hän pitää blogia, kolumnoi kahteen lehteen ja hänen toinen kirjansa Apatosauruksen maa, Apato, on juuri ilmestynyt. Se on kertomuskokoelma ihmisistä työssä, perheessä ja rakkaudessa. Kertomusten määrää Supinen ei muista. Suurpiirteinen siis.

Muutakin todistusaineistoa on: Supinen kehittelee ruokareseptit päästään, jättää tylsät kirjat kesken (myös Westön), eikä aakkosta kirjojaan. Suurpiirteinen kyllä, suorittaja ei.

Ehkä siksi hänen esikoiskirjansa Liha tottelee kuria oli flow’ssa kulkeva huikean hauska perhekuvaus, jossa seikkailivat raipparangaistuksia seksikumppaniltaan mielihyvin ottava isosisko ja sen kuntosaliparannuksen tekevä läski veli, joka saa piikkiä lihaan.

Miina Supinen tuli itse lihaksi vuonna 1976 Helsingin Punavuoressa ja muutti 2-vuotiaana Munkkivuoreen. Toimittajan ammatti ei ollut must.

"Mun isä on toimittaja, ja minulla oli käsitys, että ihminen voi olla toimittaja. Kirjoittaminen oli hauskaa."

Ei siis rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka joitain Supisen aineita Munkkivuoren ala-asteella ihasteltiinkin.

"Teatteri oli tärkeää. Opiskelin vuoden kansanopistossa Ylöjärvelllä näyttelijäksi."

Ja hän jäi Tampereen yliopistoon opiskelemaan tiedotusoppia, kokeilemaan laskuvarjohyppyä, opettamaan aerobiciä ja tutustumaan mieheensä. Ja kuten kirjansa henkilöt myös Supinen sukelluslomaili Eilatissa. Laskuvarjohyppy ja aerobic on nyt unohdettu. Siitä huolimatta, että Supisella oli työväenopistossa opettaessaan muodikas musta toppi ja löysät housut.

"Been there, done that."

Nyt Supinen harrastaa tanssia, pyöräilee ja tekee ruokaa. Bravuuri on lasagne pakastetusta poronkäristyksestä.

"Käytän luomua tai riistaa. En ole tiukkalinjainen, eikä minulla ole eläinsuojelueetosta, mutta kuka tahansa näkee, että lihan tehotuotanto on epäeettistä."

Ihanan järkevän rento Miina on muutenkin.

"Olen huono toteuttamaan juonta tai tekemään sitä. Kirjoittamiseni on kuin jazzia."

Mutta kuten kaikessa, on rentoudessakin kääntöpuoli.

"Unohtelen koko ajan tavaroita. Tänä vuonna olen kuolettanut kortteja neljä tai viisikertaa."

Supisen valinta

  1. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
  2. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
  3. Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
  4. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
  5. Jane Austen: Kasvattitytön tarina

File: Miina Supinen

  • Kirjoittaa: Mac Book
  • Kirjoja kotona: 1200 kpl
  • Äidinkielen numero: 9 tai 10 (lukiossa)

Miina Supinen: Apatosauruksen maa (WSOY)

  • Stoori: Supisen lyhyitä tarinoita opiskelijoista, perheestä ja työstä.
  • Paras pala: Novelli, joka kertoo nykytaideteoksesta, jossa performanssin hoitavat muurahaiset.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi