Kristian Maukonen

Popin pikkuprinssi.

Vajaa kymmenen vuotta sitten Kristian Maukonen oli töissä kampaamossa. Viisi vuotta sitten hänen yhtyeensä Rapatti kykki pöydän alla väijymässä Raptorin hetkellisestä suursuosiosta jäljelle jääneitä maineen murusia. Tänään hänellä on kaksi studiota, oma levy-yhtiö Zoo Music ja meriittilistalla mm. Taikapeili, Aikakone ja XL5. Jossakin vaiheessa perässähiihtäjä siirtyi aukaisemaan latua. Mitä oikein tapahtui?

Lauantaina 25.5. Kristian Maukosta nauratti. Viikonvaihteen Ilta-Sanomissa Fazer rehvakkaasti ja vain hitunen epätoivoa äänessään etsiskeli suomalaisen teknopopin tekijää: tule meille töihin , ilmoitus aneli ja lupaili suuren talon etuja.

Maukosella on varaa nauraa, sillä kun on puhe liki mistä hyvästä suomalaiseen teknopoppiin liittyvästä, hän on ollut siellä, nähnyt sen, tehnyt sen ja todennäköisesti myös tuottanut sen, säveltänyt sen ja luonut konseptin sille. Maukonen ei ollut ensimmäinen konemusiikin tekijä Suomessa, mutta takuulla ensimmäinen, joka älysi ja osasi tehdä siitä teollisuudenhaaran.

Vielä kymmenen vuotta sitten tämä näytti kovin epätodennäköiseltä. Toki Maukoset olivat yrittäjäsukua mutta lähinnä autoalalla, isäkin piti huoltoasemaa Hyvinkäällä. Peruskoulun jälkeen Kristian valmistui oppisopimuksella kolmessa vuodessa kampaajaksi.

Kampaajaksi?

"Se oli luovaa työtä ja fashion-maailma kiehtoi, mutta se oli vähän liian rankka duuni mulle. Se oli mulle liian sitovaa työtä, sillä mä olen vähän tällainen luonnonlapsi, joka haluaa itse päättää omista työajoistaan."

Kristian oli soittanut rumpuja rock-bändeissä jo 12-vuotiaasta lähtien. Fani historia alkoi Rollareista, CCR:stä ja Muddy Watersista, sitten kolahti rockabilly ja heti perään punk. 13-vuotiaana Sex Pistols -diggarina Kristian kuitenkin kuunteli salaa pikkusysterin Duran Duran ja Dingo-levyjä.

Kopiot kyykkyyn

Depeche Moden myötä Kristian hurahti koneisiin 80-luvun loppupuolella ja alkoi samalla tehdä mainosmusaa paikallisradioon. Vuonna 1990 syntyi vahingos sa Rapatti:

"Istuttiin känni-iltaa Numin ja Antsan kanssa, ja kun Raptori oli juuri silloin tuloillaan, niin keksittiin, että mitäs jos ryhdyttäisiin mekin tekemaan Suomi-rappia. Tehtiin demo, joka oli niin huono, mä en tiennyt silloin mitään koneista, mä olin tehnyt vain sellaisia kikkelijazzmainosbiisejä."

Kolmikko pisti kasetin naureskellen postiin ja ajatteli että sen pituinen se. Vähän ajan päästä kolme levy-yhtiötä otti yhteyttä.

"Me ajateltiin, että ei jumalauta, tehdään nyt levy kun joku siitä meille maksaa. Tehtiin diili Sonyn kanssa; silloin me ei tiedetty bisnespuolesta mitään, mutta ajateltiin saavamme hyvä sopimus, jolla pääsisi jopa vähän vedättämään levy-yhtiötä. Toki meitä haukuttiin Raptori-kopioiksi, mutta ei me oltu Rapatin kanssa niin tosissaan, että me oltaisiin siitä pilkasta suututtu. Silloin me ei vielä tunnettu Jufoa, joka oli kovaa poikaa Hyvinkäällä; aina kun se näki meidät toisella puolen katua, se huusi että 'kopiot kyykkyyn'."

Rapatti ei tuonut tekijöilleen kultaa eikä kunniaa, koulutusta kylläkin. Egotrippi-esikoisella Maukonen sai seurata vierestä ammattituottajan ( Hannu Korkeamäen) työntekoa, kakkoslevyn L hän tuotti itse makuuhuoneessaan. Vuonna 1992 Maukonen perusti studion Hyvin

käälle mainosmusiikkia varten. Mutta sitten Suomi sukelsi syvälle ja mainosala oli kuolla käsiin; oli palattava popin pariin.

Syksyllä 1993 miehen mielessä virisi idea tyttöduosta: tutun kautta löytyivät Hanna-Riikka ja Nina ­p; eli Taikapeili.

"Se on uskomatonta, miten takapajuinen maa Suomi oli vielä kolme vuotta sitten. Syksyllä 93 konemusiikki oli sellainen kirosana, että oli pirun kova duuni saada hyviä laulajia tollaiseen prokkikseen."

Jos eivät laulajat olleet innostuneita, eivät sitä olleet myöskään levy-yhtiöt. Maukonen tarjosi Taikapeiliä kolmelle isolle levy-yhtiölle: Sony epäröi hetken ennen kieltäytymistään, EMI ei ottanut yhteyttä lainkaan, mutta Warner tarttui projektiin.

"EMIn Gabi Hakanen ei ole koskaan sanonut tätä mulle suoraan, mutta mulle on kerrottu sen sanoneen nauhan kuultuaan, että 'vittu nää akat laulaa niin paskasti, etten mä tätä voi signata'."

Taikapeilin myötä ääni muuttui kellotehtaalla. Pari kuukautta Jos sulla on toinen -singlen julkaisemisen jälkeen harvalla oli enää varaa olla ottamatta Maukosta vakavasti.

Spontaani perfektionisti

Maukosen menestystarina johtuu pitkälti miehen pettämättömästä tilannetajusta. Hän tietää milloin täytyy reagoida nopeasti, putsata pöytä niin kauan kuin se vielä notkuu panoksista ­p; ja milloin odottaa, hioa kynsiään ja projektia, kunnes aika koittaa. Spontaanisuutta ja perfektionismia kukkurallisin tasamitoin.

Otetaan esimerkiksi Sikaduon tapaus. Kun Rednexin Cotton Eyed Joe vyöryi syksyllä 1994 esiin joka tuutista, muut jäivät taivastelemaan friikkihittiä, mutta Maukonen ei aikaillut: hänen ideastaan Rapatin Numi ja Antsa liimasivat ylähuuleen tekoviikset, pukivat ylleen villinlännenvetimet, ottivat salanimet ja purkittivat salamannopeasti singlen Kourin, kourin.

Pitkäsoitto Pekonibusiness sitten myöhästyi ratkaisevan varttitunnin suursukseesta, ja harva siihen rahansa käyttänyt onnittelee itseään hyvästä ostoksesta, mutta silti: myyntiä 11 000 kappaletta, määrä johon moni artisti yltää vain märissä unissaan.

Aikakone ja XL5 edustavat erilaista tuotekehittelyä. Aikakoneen levyn teko venyi ja venyi, kun Maukonen pisti tekstejä uusiksi kovalla kädellä: esimerkiksi Tähtikaaren taa -kappaleeseen tehtiin kaikkiaan 14 sanoitusta, joista ensimmäinen käytettiin.

XL5 puolestaan käynnistettiin jo keväällä 1994, jolloin bändin Jami ja Elo ottivat Maukoseen yhteyttä:

"Silloin se kariutui sopivien jätkien puutteseen ja siihen, että Jami ja Elo halusivat tehdä jutun englanniksi. Mä sanoin kuitenkin niille, että pidetään juttu mielessä. Jami soitteli kerran kuussa, meinasin jo sanoa, että voi vittu lopeta toi soittelu, onhan tässä duuniakin tehtävänä. Mä tiesin, että XL5 oli tehtävä tosissaan, ei Sikaduon tyyliin että peruukki päähän ja menoksi, se olisi kussut nilkoille välittömästi.

Kaunis peto ehdittiin jo äänittää naislaulajan kanssa, mutta poikkisukupuolinen XL5 hyllytettiin, kun Maukonen alkoi epäillä viisikon henkilökemiaa.

"Niin paljon mä olen nähnyt staraksi tulemisen aiheuttamia paineita, että mä ymmärrän, että sen jutun on lähdettävä niistä tyypeistä itsestään. Mimmi tollaisessa porukassa tuntui absurdilta ajatukselta, päätettiin feidata juttu, kunnes löydetään sopiva laulaja, sitten löytyi Pete... Sen suostuttelu vei aikansa, sillä kynnys lähteä teini-idoliksi tällaisessa popedaeppunormaalimaassa on kuitenkin aika korkea."

Myös XL5:n jatko on tarkasti hanskassa, sillä kakkoslevylle säästettiin esikoisen levytyssessioista kolme vuorenvarmaa hittibiisiä.

Maukonen haluaa olla omissa projekteissaan mukana joka vaiheessa, hyväksyä kaiken sanoituksista markkinointiin. Silloin kun projektin ajoitus ja markkinointi ovat jääneet muiden huoleksi, kuten Miklen tapauksessa, tulokset ovat jääneet potentiaaliaan köykäisemmiksi.

"Mä en tykkää hirveästi kompromisseista; silloin juttu ei ole hyvä, jos joudutaan kompromisseja tekemään."

Yhden miehen Stock-Aitken-Waterman?

Kumpana Maukonen pitää itseään enemmän: muusikkona vai liikemiehenä?

"Mielestäni mä olen sataprosenttisesti molempia, roolit täytyy vain yrittää jakaa; välillä on kokonaan muusikko, välillä liikemies. Ehkä mä olen sataprosenttisesti tuottaja, sillä tuottajan oltava sekä muusikko että liikemies. Tuottajan vastuulla on se, että tuote menee kaupaksi."

Roope Lehtinen vertasi XL5:n levyarvostelussa Maukosta 80-luvun lopussa hittejä tehtailleeseen Stock-Aitken-Waterman -tuottajatrioon. Maukonen on vertauksesta lähinnä imarreltu:

"Jos se oli vittuiluksi tarkoitettu, niin pieleen meni siinä tapauksessa. En mä tosin ole ensimmäinen SAW-tyylinen tehdas Suomessa, Halonen-Järnström oli, ja niille mä nostan hattua"

Ymmärrät kai, että tätä juttua lukee paraikaa joku tunkkainen Soundin kestotilaaja, joka kaikesta puhutusta löytää vain lisävahvistuksesta käsitykselleen, että sinussa ruumiillistuu kaikki se mikä on musiikkibisneksessä pielessä.

"Jos se tyyppi ei tajua että missä 1996 eletään, mun ei tarvitse sitä sille selittää. Avatkoon silmänsä tai ainakin telkkarin, että näkisi missä mennään. Kyllä Ruot sissa ollaan niin paljon meitä edellä, niillä on bisnes niin hallussa, että Suomi ei ikinä pääse siihen: siellähän valtio on ymmärtänyt musiikin tärkeimmäksi vien tituotteeksi ja tukipolitiikka on sen mukaista. Siihen mä en usko, että tästä puu- ja laivanrakennusteollisuudenmaasta tulisi ikinä musiikkibisneksen mekka. Ei rock-asenteella pääsee mihinkään: voihan sitä kasvattaa pitkän tukan, värjätä sen valkoiseksi ja käydä Japanissa myymässä 20 000 levyä, mutta onko se sitten tätä päivää? Mä haluan elää tätä päivää, kyllä mulla on Internet ja MTV auki taustalla koko ajan."

Jos 4R tulisi pakeillesi kysymään neu voa miten breikata Euroopassa, mitä osviittaa antaisit?

"Mä en ole koskaan ihmeemmin pitä nyt Neljästä ruususta paitsi että Juppihippipunkkarissa oli loistava teksti. 4R:n Euroopan valloittamiseen tarvittaisiin kuitenkin ensinnäkin hyvä biisi, ei tuolla Depeche Mode -kopioinnilla kovin pitkälle pääse. Mä nostaisin Ilkan enemmän keulakuvaksi ja feidaisin sitä muuta bändiä, koska ei ne muut mitään kaunokaisia ole... Vaikka tietenkin, voisihan niitä kehittää brittipopin suuntaan, ei nekään kovin kauniita poikia ole. Loving The Alienin videossakin näytettiin seitsemän sekuntia telkkarin räjäyttämistä, ei mitään ristifeidiä eikä mitään , näytettiin vain että katsokaa meillä on fyrkkaa räjäyttää telkkari. Mulle tuli mieleen, että siinä on Venäjän suurin rockbändi lähdössä maailmalle."

Epen ja Aten jalanjäljillä

Maukonen ei näytä liikemieheltä, mutta sitä hän on: hän on 80-lukulainen menestystarina vuosikymmenellä, jolla ei menestystarinoita pitäisi olla. Onhan hänessä esteetikkoakin, hän kertoo seuraavansa "fashionia, fotoja, elokuvia" ja pitävänsä kaikesta kauniista. Eikä pelkällä bisnesvaistolla kukaan pysty tekemään niin hyvää pop-levyä kuin Taikapeilin esikoisen: Sikaduon ehkä mutta ei Suurta salaisuutta.

Kokeneiden bisnesmiesten lailla Maukonen kuitenkin on vastahakoinen puhumaan rahasta silloin kun sitä ei tehdä: miksi huutaa turhaan sutta? Kuukausiansiot ovat vaikeasti määriteltävissä Te osto-maksujen satunnaisuuden vuoksi, vuosiansiot eivät kuulemma mitään eri koisia, sellaisia tavallisia, ja sitä paitsi kaikki tuleva raha kanavoidaan studioi den laitteistoihin. Kun kysyn vuoden 1995 tuloja lukuina, vastaus on jäätävä:

"Jos joku haluaa niitä julkisesti levitellä, soittakoon verotoimistoon".

Toisaalla haastattelussa hän kuitenkin kertoo upottaneensa miljoonan studioonsa.

Zoo Music on täysin Maukosen omistama riippumaton levy-yhtiö, joka on teh nyt BMG:n kanssa kolmen vuoden jakelu- ja markkinointisopimuksen; haaveena olisi, että sen voisi joskus mainita samassa ihailusta värisevässä hengenvedos sa Epe Heleniuksen Pokon ja Atte Blomin Megamanian kanssa.

Zoo Musicin perustaminen on yksi syy siihen, että Maukonen antoi tämän haastattelun. Hän ei niinkään halua julkisuutta vaan demonauhoja nuorilta, lahjakkailta ja toiveikkailta; kaikenlaista musiikkia punkista folkkiin, teknosta kalmametalliin.

"Mulle on luontevaa olla poissa freimiltä, toimia takapiruna. Mä en katso sen lisäävän mun artistien levymyyntiä, että mä olisin hannelelaurilana hohkaamassa lehtien palstoilla. Se on mun mielestä aika perverssiä, jos manageri on isompi tähti kuin artistit."

Maukosen projektit

Rapatti 

Hyvinkää-rappia Raptorin jalanjäljillä.
Maukosen rooli: säveltäjä, konemies, tuottaja ensilevyn jälkeen.
Ensilevy Egotrippi (1991) myi 11 000 kappaletta, toinen levy L (1992) 6000. Tekivät vielä levyllisen 80-lukucovereita (Erasure, Depeche Mode, Kraftwerk), joka hyllytettiin itsekritiikistä.

Hi-Z

Albumin verran jytisevää hardcore-teknoa.
Maukosen rooli: koko levy tehty yhdessä PLZI:n kanssa
Myi alle 500 kappaletta

Käärmemies

Kitarakonepoppia radiokäyttöön.
Maukosen rooli: säveltäjä, tuottaja
Levy Neljä vuodenaikaa (1993) myi 2000 kappaletta

Taikapeili

Heleää syntsaiskelmää.
Maukosen rooli: projektin luoja, säveltäjä, tuottaja.
Ensilevy Suuri salaisuus (1994) myi yli 100 000 kappaletta, kakkoskiekko Nähdään taas (Moi!)(1995) yli 40 000

Sikaduo

Rapatti irtoviiksissä, lännenkuteissa ja taiteilijanimien suojassa.
Maukosen rooli: säveltäjä, tuottaja
Single Kourin, kourin myi 3000 kappaletta, pitkäsoitto Pekonibusinesskin (1995) vielä 11 000 (tosin maaliskuussa 96 Sikaduo-cd vaihtoi asematunnelin Anttilassa omistajaa vitosen kappalehintaan)

Mikle 

Mieslaulajan koneiskelmää hieman varttuneempaan makuun, kohdeyleisönä 25-35 -vuotiaat nuoret vanhemmat
Maukosen rooli: projektin luoja, säveltäjä, tuottaja
Sony julkaissut singlejä harvakseltaan: pitkäsoitto ollut valmiina jo vuosikausia mutta odottaa vielä julkaisuaan. Pieniä radiohittejä.

Aikakone

Tyylikästä, vaikutteiltaan monitahoista teknopoppia
Maukosen rooli: bändin löytäjä, tuottaja
Tähtikaaren taa -albumi (1995) ylittänyt myynnissä maagisen 100 000 kappaleen rajan

Kaza

Naislaulaja. Klubimpaa, tanssittavampaa tavaraa nuoremmalle yleisölle
Maukosen rooli: projektin luoja, säveltäjä, tuottaja
Single juuri ilmestynyt, levy tekeillä

XL5

Teinitytöille suunnattu poikaviisikko, jossa yhdistyvät Take Thatin kiiltokuvapotentiaali ja East 17:n katu-uskottavuus
Maukosen rooli: projektin ohjaaja, tuottaja, mukana sävellys- ja sanoitustyössä
Esikoislevy Pedon merkki (1996) myynyt kahdella ensimmäisellä viikolla 8500 kpl.

Elina Mady

Trendihakuista tanssipoppia
Maukosen rooli: tuottaa ja kirjoittaa levyn yhdessä Elinan kanssa
Single ilmestynyt, levy tekeillä

Anita Hirvonen

Kyllä, se Anita Hirvonen. Single Rantareggae 1996 ilmestyy kesäkuussa, elokussa seuraa pitkäsoitto, jolle ovat biisejä kirjoittaneet varsin yllättävät sävelkynät (mm. 22-Pistepirkko ja Ali).

Chris Sanders

Mustaihoinen chicagolaiskaveri, jolle materiaalia väsäävät kimpassa Maukonen, PLZI ja Chris itse. Aikomuksena yhdistää slaavilaisuus ja detroitilainen syvä house-biitti.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi