Nenehin velipoika ponnistaa toisella kansainvälisellä albumillaan yhä vakavammin suuremmaksi tähdeksi. Eikä ihan huonoin edellytyksin.
Sillä Eagle-Eye Cherryn perussoundi on juurevan retrosti svengaava, joka sopii moneen makuun. Mukana on vähän bluesia ja soulia, mutta samalla ennenkaikkea letkeää meininkiä. Eagle-Eye on vähän kuin Lenny Kravitz ilman tämän rockjumalafiksaatiota.
Samalla tavalla hänen musiikissaan on myös jotain persoonatonta. Se on kivaa, mutta ei mitään erikoista. Liian monen biisin kohdalla tulee mieleen, että “tämä on juuri sellainen tyypillinen Eagle-Eye Cherryn biisi”. Itse asiassa se tulee mieleen melkein jokaisen kohdalla.
Jos popissa jaettaisiin sympatiapisteitä olisi tällä miehellä pullat erittäin hyvin uunissa. Mutta niitä harvoin jaetaan.
