Luukin viime kesänä ruuhkauttanut Weekend Festival muuttaa Helsingin Kyläsaareen

Järjestäjät lupaavat tälle vuodelle vähintään yhtä kovan artistikattauksen kuin viime vuonna.

Viime vuoden bileissä oli meininki katossa.
Viime vuoden bileissä oli meininki katossa.

Viime vuonna jättimäisen suosion saanut ja molempina päivinään loppuunmyyty Weekend Festival järjestetään elokuussa Helsingin Kyläsaaressa. Elokuun 16. ja 17. päivinä pidettävän festivaalin artistit julkaistaan myöhemmin keväällä. Nyt toista kertaa järjestettävän festivaalin liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen maanantaina 11. maaliskuuta.

Viime vuonna Weekend Festival nousi otsikoihin, kun tapahtuma ruuhkautti Espoon Luukin alueen. Osa festarivieraista jumittui useiksi tunneiksi ruuhkaan pyrkiessään alueelle.

Weekend Festival tuo Helsinkiin suuren maailman festivaalitunnelmaa. Tapahtuman artistikattaus koostuu eri musiikkityylien kuumimmista esiintyjistä. Weekend Festivalin viimevuotisia vieraita olivat muun muassa David Guetta, Skrillex, Sebastian Ingrosso ja Hurts. Tälle vuodelle järjestäjät lupaavat vähintään yhtä kovan luokan maailmantähtiä sekä kotimaisia ykkösnimiä.

Weekend Festival -kokemus ei rajoitu pelkästään keikkoihin. Festivaaleille tuodaan näyttävän artistikattauksen lisäksi runsaasti erilaisia aktiviteettejä ja visuaalisia elementtejä, jotka yhdessä luovat monipuolisen festivaalielämyksen. Weekend Festivalin alueelle tulee päälavan lisäksi suuri telttalava sekä puhtaasti elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyvä lava.

Festivaali on ikärajaton, mutta alueelta löytyy myös anniskelualueita. Festivaalialue on hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin keskustasta ja alueelle pääsee helposti joko metrolla tai bussilla.

Videolla fiilistelyä viime vuoden festareilta.

1 kommentti

Sinibaldi

4.2.2013 19:20

En la oscuridad.

En el camino
una luz
silenciosa que
recuerda el
pasado y
una noche
estrellada.

Francesco Sinibaldi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi