Lyhytelokuvapäivää vietetään vuoden lyhyimpänä päivänä

Kuka tahansa voi järjestää lyhärinäytöksen 21. joulukuuta.

Iddo Soskolnen & Janne Reinikaisen lyhytelokuva Tuolla puolen.
Iddo Soskolnen & Janne Reinikaisen lyhytelokuva Tuolla puolen. Kuva: Teppo Högman

Lyhytelokuvapäivä tuo pop up -elokuvateatterit valaisemaan vuoden lyhyintä päivää. Tänäkin vuonna kuka tahansa voi järjestää maksutta lyhytelokuvanäytöksen vuoden lyhyimpänä päivänä, maanantaina 21. joulukuuta, tai sitä edeltävänä viikonloppuna 18-20. joulukuuta. Kaikki pop up -teatterit voi paikantaa myös sovelluskaupoista löytyvän Lyhytelokuva-sovelluksen avulla.

Kolmatta kertaa Suomessa vietettävään lyhytelokuvapäivään voi tänä vuonna osallistua missä vain. Neljän päivän aikana lyhytelokuvista voi nauttia oikeiden elokuvateattereiden lisäksi pop up -teattereissa, kotisohvalla televisiosta sekä internetin välityksellä puhelinsovelluksesta tai tapahtuman sivujen kalenterista katsoen. Katsojat saavat siis itse valita, missä ja miten nauttivat elokuvista tai voivat halutessaan ryhtyä itse tapahtumajärjestäjiksi.

Lyhytelokuvalle omistettu sovellus kerää lyhytelokuvapäivän pop up -tapahtumakartan lisäksi koko maassa järjestettävät lyhytelokuvatapahtumat läpi vuoden käytettäväksi tapahtumakalenteriksi. Lisäksi sovellus toimii myös taskussa kulkevana lyhytelokuvateatterina. Sovelluksessa voi valita katsottavakseen paristakymmentä eri festivaalien ja muiden lyhytelokuvatoimijoiden kuratoimasta lyhytelokuvasta. Vuonna 2016 teatterissa julkaistaan uusia lyhytelokuvia kuukausittain.

Sovelluksessa ja tapahtuman nettisivuilla halukkaat voivat ilmoittaa oman, avoimen lyhytelokuvanäytöksensä ja valita ohjelmistonsa peräti kahdeksasta valmiiksi räätälöidystä maksuttomasta paketista. Tarjolla on lyhytelokuvia kaikenikäisille katsojille. Elokuvanäytöksiä voi ilmoittaa vielä tiistaina 15. joulukuuta.

Pop up -näytösten lisäksi lyhytelokuvia voi nähdä joulukuussa myös klubeilla ympäri Suomen. Lyhytelokuvapäivä huipentuu Yle Teemalla kolmen tunnin lyhytelokuvaputkeen.

Lyhytelokuvapäivä on alkanut Ranskasta, jossa lyhyttä elokuvaa juhlitaan tämän vuoden lyhimpänä päivänä jo viidettä kertaa. Tapahtumaa vietetään nykyään yli 50 maassa.

Lyhytelokuvapäivä 21.12. Päivää tekevät: Yle Teema, Suomen elokuvasäätiö, AVEK, Future Shorts Finland, Suomen elokuvakontakti ry, AV-Arkki, Doc Lounge, Euphoria Borealis ry, Tampereen elokuvajuhlat ja Uneton48.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi