Madonna kesällä Suomeen

Olympiastadionin keikkaliput maksavat 50 eurosta 150 euroon.

Eiliset huhut Madonnan saapumisesta Suomeen saivat tänään vahvistuksen. Uuden levynsä myyntikuntoon saanut Madonna saapuu Suomeen ja Helsingin Olympiastadionille 12. elokuuta.

Keikkaliput tulevat myyntiin 14. helmikuuta, mutta ennakkomyynnistä lippuja voi yrittää saada jo torstaina 9. helmikuuta kymmeneltä aamulla. Ennakkomyynti jatkuu perjantai-iltapäivään saakka. Kalleimmat liput stadionin keikalle maksavat 152 euroa ja halvimmat 52 euroa. Kentän seisomapaikoista saa maksaa noin sata euroa kauempana ja lavan edessä 122 euroa.

Arvonsa tunteva Madonna sanoi Newsweekin haastattelussa, että ihmiset tuhlaavat rahojansa turhempaankin. 

"Madonnan saavutukset maailmanluokan viihdyttäjänä ja kiertueartistina puhuvat puolestaan. Hänen taiteensa, lahjakkuutensa ja luovat tuotokset kasvavat kiertue kiertueelta ja Madonna World Tour 2012 ei tule olemaan poikkeus. Olemme innoissamme saadessamme hänet takaisin tien päälle ja tiedämme, että hänen faneistaan tuntuu samalta", kommentoi Arthur Fogel, Live Nation Entertainment Global Touringin toimitusjohtaja ja Madonnan kiertuepromoottori.

Madonnan uusi MDNA-levy tuli ennakkomyyntiin hetki sitten. 53-vuotias Madonna on myynyt kolmekymmentävuotisella urallaan satoja miljoonia levyjä.

Madonna nousi näyttävästi parrasvaloihin Superbowl-esiintymisellään. Supertähti kannettiin lavalle gladiaattoreiden toimesta, lavalla show´ta tukivat Cirque du Soleilin temppuilijat, lauma cheerleadereitä sekä rumpuja pärisyttänyt high school -bändi. Artisteista Madonnan rinnalla vieraili Nicki Minaj, M.I.A, LMFAO ja Cee Lo Green.

Madonna oli ensimmäinen naistähti Superbowlin puoliajalla sitten nänniään vilauttaneen Janet Jacksonin. Kohulta ei säästytty tälläkään kertaa, sillä Gimme All Your Luvin´-biisillä vieraileva M.I.A vilautti keskisormeaan lavalla. Muutaman sekunnin viiveellä koteihin välitettävä lähetys korvattiin hetkeksi lumisateella, mutta keskisormi ehti vilahtaa myös kotikatsojille.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi