Mene: Turkish Movie Days, ilmainen elokuvafestivaali

Turkkilaisen elokuvafestarin teemana on rakkaus. Kysyimme tärpit Turkin matkailutoimistosta.

Rakkaus rakastaa yhteensattumuksia (2011).
Rakkaus rakastaa yhteensattumuksia (2011).

Turkkilainen elokuvafestivaali Turkish Movie Days järjestetään viidettä kertaa 29. syyskuuta - 2. lokakuuta Helsingin Katajanokan Kino K13 -elokuvateatterissa. Turkkilaista elokuvaa juhlivan festarin teemana on tänä vuonna rakkaus. Ja mikä parasta, kaikkiin näytöksiin on vapaa pääsy.

Festareilla esitetään viisi turkkilaista elokuvaa, jotka on tekstitetty englanniksi. Festivaalin järjestää Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto. Pyysimme toimiston vetäjää Arzu Emel Yildiziä kertomaan elokuvista lisää.

Perjantai 30.9. kello 18.30: Pomo haluaa onnellisen lopun (PATRON MUTLU SON İSTİYOR, 2014). Elokuvakäsikirjoittaja matkustaa Kappodokiaan kirjoittamaan uutta tarinaa, johon esimies haluaa onnellisen lopun.

"Elokuva on rakkaustarina, jonka pääosaa esittää Turkin hauskin koomikko, joka on lahjakas myös draamassa. Valitsin tämän elokuvan sen upeiden maisemien vuoksi: katsoja pääsee näkemään ainutlaatuisen Kappodokian näkökulmasta, joka ei ole tuttu turisteille", Yildiz sanoo. 

Lauantai 1.10. kello 16: Taikuri (HOKKABAZ, 2006). Tunnettu turkkilainen stand-up -koomikko Cem Yilmaz, näyttelee miestä, joka haluaa taikuriksi, vaikkei ola hommassa kovin lahjakas.

"Tämän rakkaustarinan hienous tulee pääosan esittäjästä Cem Yilmazista. Hän on upea. Vaikka elokuva on komedia, koskettaa se hymyn sijasta enemmän sydäntä."

Lauantai 1.10. kello 18.30: Rakkaus rakastaa yhteensattumuksia (AŞK TESADÜFLERİ SEVER, 2011). Özgür ja Deniz ovat syntyneet samana päivänä. Yhteensattumat tuovat parin yhteen ja vievät heidät erilleen, kunnes he tapaavat jälleen 25 vuoden kuluttua. 

"Tämä on suosikkini festivaalin elokuvista, koska se on kuvattu pääosin kotikaupungissani Ankarassa. Elokuvassa nähdään mahtavia paikkoja Instabulissa ja Ankarassa, paikallisten suosikkeja ja sellaisia, joihin turistit eivät ehkä eksy. Elokuva saa monet itkemään ja siinä on hieno, yllättävä loppu", Yildiz vinkkaa.

Sunnuntai 2.10. kello 16: Tyttö ja punainen huivi (SELVİ BOYLUM AL YAZMALIM, 1978). Klassikkoelokuva naisesta, jonka pitää valita tunteen ja järjen välillä. Elokuva valikoitui osaksi festivaalia Turkin matkailun Facebook-sivulla järjestetyn äänestyksen tuloksista.

"Kaikki Turkissa tietävät tämän kulttielokuvan, ja se on kuin malli turkkilaisen elokuvan rakkaustarinoille. Se kertoo klassisen tarinan rakkauselämän ongelmasta ja naisesta, joka joutuu valitsemaan kahden miehen välillä."

Sunnuntai 2.10. kello 18.30: Veljeni (KARDEŞİM BENİM, 2016). Toisistaan vieraantuneet, kuuluisat veljekset korjaavat välejään isänsä kuoleman jälkeen, isän viimeisen toiveen täyttämiseksi. 

"Ihana tarina kertoo paitsi rakkaudesta, myös perheestä. Hauskaa elokuva on mukava katsella - sitä paitsi näyttelijät ovat varsin komeita miehiä. Lisäksi leffassa nähdään mielenkiintoisia turkkilaisia maisemia." 

Turkish Movie Days 29.9.-2.10. Katajanokan Kino K13. IImainen. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi