Michael Jackson

Mies jolla on maine.

Michael Jackson on popmaailman menestynein artisti. Mies, jolla on varaa pitää vaikka kultaharkkoa ovenpönkkänä, mutta jota kukaan ei kadehdi. 80-luvun popin kuningas ajautui 90-luvulla huhumyllyn ja skandaalien keskelle. Hän saavutti kaiken, mutta menetti kasvonsa. Jarmo Juhala tutustui oudon miehen elämään.

Aina jonkun kärsivällisyys loppuu. Pulp-yhtyeen Jarvis Cocker kirjoitti julkilausumassaan alkuvuodesta 1996: "Sain tarpeekseni siitä, että musiikkibisnes katsoo Michael Jacksonin tekoja sormien läpi."

Jacko oli esittänyt Brit Awards -gaalassa Earthsongin vitivalkoisessa asussa, loppukohtauksessa krusifiksiasennossa pienten lasten ympäröimänä. Vaikka jotkut ovat huomauttaneet, ettei laulun tekstissä tai esityksessä mikään viittaa suoraan Jeesukseen, katsomossa olleen Jarvisin mielestä Michael esitti Jeesusta. Tuttaviensa yllyttämänä hän päätti toimia. Jarvis tunki itsensä takahuoneen kautta lavalle, aloitti Jackon tanssityylin parodioinnin, nosti paitaansa ja näytti sen jälkeen takapuoltaan.

"Monet paikalla olleet olisivat halunneet tehdä saman", Cocker kirjoitti.

"Pop-tähtien odotetaan käyttäytyvän kuin jumalat - siitähän meille maksetaan. Mutta Michaelin puolesta toivon, että hänen esitykseensä sisältyi ironiaa. Meidän tulisi olla huolissamme hänestä."

Poliisi kuulusteli Cockeria useita tunteja ja brittimedia käsitteli tapahtumaa pitkään. Musiikkilehti Melody Maker ehdotti Jarvisin lyömistä ritariksi. Jotta tilanne olisi riittävän outo, Earthsongista tuli Jacksonin uran myydyin single Britanniassa.

Jackon suhteellisuudentajua on peräänkuulutettu muulloinkin. Q-lehti listasi taannoin poptähtien kaikkien aikojen sata suurinta älyttömyyttä. Mainittu ‘Jeesusapinointi’ pääsi listan kuudenneksi, ykköseksi rankattiin HIStory-albumin promootiotempaus: 30 miljoonalla dollarilla rakennettiin ympäri Eurooppaa sijoitetut kolme yli kuusimetristä Jackson-patsasta. Lontoossa monumentti pantiin seilaamaan pitkin Thamesiä.

Lapsitähti

Michael Joseph Jacksonin (s. 1958) lapsuus loppui, kun ura alkoi nelivuotiaana. Hän oli Garyn pikkukaupungissa Indianassa varttuneen yhdeksänlapsisen katraan kolmanneksi nuorin. Jehovantodistajaperheessä kuria piti terästehtaassa työskennellyt Joseph ‘Joe’ Jackson, joka soitti vapaa-aikanaan kitaraa. Mutta elannon hankkiminen vei aikaa ja hän projisoi musiikillisen kunnianhimonsa jälkikasvuun. Joe perusti lapsistaan lauluyhtyeen Jackson Five.

Michaelista tuli lahjakkaimpana kvintetin ykkösääni. Esiintymistyyli omaksuttiin Temptationsilta ja James Brownilta. Soul-laulaja Gladys Knight bongasi paikallissuosikin keikalla ja suositteli sitä levy-yhtiö Motownille. Michael Jackson solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa 11-vuotiaana. Hän oli vielä niin lyhyt, että tarvitsi studiossa roskakorin alleen yltääkseen mikrofoniin. Mutta pian koko Amerikka tunsi huippulahjakkaan ja karismaattisen laulajatanssijan. Heti ensisingle I Want You Back oli hitti. 70-luvun alussa Jackson Five oli Motownille todellinen kultakaivos, jonka ympärille rakennettiin myös television piirrossarja. Sopimusriidoista johtuen (Jackson 5 sai alle 3% levyjen tuotosta) veljekset lähtivät vuosikymmenen puolivälissä parempaa diiliä tarjonneen CBS:n (nyk. Sony) kumppaniksi. The Wiz -elokuvan yhteydessä Michael tapasi tuottaja-muusikko Quincy Jonesin. Alkoi yhteistyö, joka tuli järisyttämään popmaailmaa ennennäkemättömästi.

King of Pop

CBS:n runsaan markkinointisatsauksen tukemana albumit Off The Wall (1979) ja Thriller (1982) veivät disco- ja soulmusiikin uuteen ulottuvuuteen, keräten sekä kriitikoiden ylistyksen että massiiviset myyntiluvut. Thriller ei kaupallisesti ollut viiden, vaan vähintään seitsemän tähden levy. Siitä tuli kaikkien aikojen myydyin albumi (tähän mennessä yli 50 miljoonaa), se oli 37 viikkoa USA:n listaykkösenä ja Jackson voitti kahdeksan Grammy-palkintoa.

Menestystä siivitti 1980 USA:ssa aloittanut Music Television. Mustat muusikot olivat aiemmin syyttäneet MTV:tä rasismista ja yhtiö oli vedonnut formaattinsa: se oli rock-kanava. Billie Jean oli ensimmäinen MTV:llä pyörinyt mustan artistin video. Sen esittäminen vaati CBS:ltä kiristyskeinojen käyttöä. Vaikutusvaltainen levy-yhtiö uhkasi kieltää kaikkien sen artistien videoiden esittämisen, ellei kanava näyttäisi Billie Jeaniä. John Landisin ohjaama 14-minuuttinen Thriller-video nähtiin Suomessakin tuoreeltaan uudenvuodenyönä 1984. Samana vuonna kiertue muiden Jacksonin veljesten kanssa rikkoi kaikki lipunmyynnin nopeusennätykset. Motown 25 Show’ssa Jackson esitti ensi kerran kuuluisan Moonwalk -tanssinsa.

Michael saavutti ennennäkemättömän crossover-suosion. Hän oli paitsi mustan ja valkoisen nuorison, myös isien ja äitien sekä lasten suosikki. Stadionkeikoille saapui kokonaisia perheitä. Jopa USA:n presidentti Ronald Reagan kirjoitti Michaelille kirjeen, jossa kertoi sekä hänen että vaimonsa Nancyn olevan Jacko-faneja ja ylisti Michaelin olevan esimerkillinen amerikkalainen.

1985 syntyi yhteistyönä Lionel Richien kanssa hyväntekeväisyyssingle We Are The World, jota esittämään saatiin kymmeniä suosikkilaulajia USA For Africa -otsikon alle.

Valtavaksi paisunutta omaisuuttaan Jackson käytti paitsi hyväntekeväisyyteen myös ostamalla julkaisuoikeudet mm. Sly Stonen funkpophitteihin sekä koko Beatlesin tuotantoon. Jälkimmäisestä tempusta aiempi yhteistyökumppani Paul McCartney tuohtui niin pahasti, että katkaisi täysin välit Jacksoniin. Michaelin kerrotaan kuitanneen tilanteen toteamalla: "Paul, tämähän on vain bisnestä."

1987 ilmestynyttä Badiä markkinoitiin levy-yhtiön Jacksonille antamalla tittelillä King of Pop. Albumi ei yltänyt Thrillerin lukuihin, mutta maailmankiertue oli huippusuksee: kaikki keikat olivat loppuunmyytyjä. Jacko myi Lontoon Wembleyn jalkapallostadionin loppuun seitsemänä iltana peräkkäin, mikä tarkoitti yli puolta miljoonaa maksanutta katsojaa viikossa. Suosiotaan Jackson hyödynsi myös tekemällä Pepsi Colan kanssa sopimuksen neljästä tv-mainoksesta, joista hän nettosi yli 12 miljoonaa dollaria.

Viimeistään tässä vaiheessa Jackson oli kasvanut globaalibrandiksi. Yleisölle hän ei enää ollut ihminen muiden joukossa, vaan viihdeteollisuuden tavaramerkki kuin Nike urheilubisneksessä.

Badin jälkeen Jackson lopetti yhteistyön Quincy Jonesin kanssa. Dangerous -albumilla (1991) kumppaniksi tuli uuden swingbeatin kuningas Teddy Riley. Black And White -singlen kohdalla kiinnitettiin enemmän huomiota videoon kuin kappaleeseen, koska John Landisin ohjaamassa pätkässä käytettiin ensi kertaa digitaalista kuvanmorffausta. Tekniikka päätyi sittemmin mm. Hyvät herrat -sarjan tunnariin. Dangerous-kiertueen tuotto luovutettiin hyväntekeväisyyteen.

Jacksonin yksityiselämän sotkut vaikeuttivat musiikintekemistä. Dangerous-albumin jälkeen hän julkaisi HIStoryksi nimetyn kokoelman sekä muutamalla uudella kappaleella lisätyn remiksauskokoelman Blood On The Dance Floor. Yhdessä Janet-siskon kanssa tehty Scream oli budjetiltaan kaikkien aikojen kallein musiikkivideo (7 miljoonaa dollaria) ja You Are Not Alonesta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen single, joka debytoi julkaisuviikolla USA:n listaykkösenä - siihen edes Beatles ei ollut pystynyt. HIStory-kiertueella Jackson nähtiin viimein myös Helsingin Olympiastadionilla.

Bad Thriller

Michael rakennutti 1988 Kaliforniaan Santa Barbaran lähelle oman ranchinsa, jonka hän risti Peter Panista tutuksi Neverlandiksi. Tilalle tehtiin muun muassa huvipuisto sekä eläintarha. Jackon kerrottiin elävän Neverlandin palatseissa lelujen ja eksoottisten eläinten keskellä. Hänen rakkain lemmikki oli Bubbles-simpanssi. Michaelin oletettiin hakevan takaisin elämättä jäänyttä lapsuuttaan.

80-luvun lopulla julkisuutta välttelevästä Jacksonista alkoi liikkua yhä oudompia huhuja. Hänen väitettiin nukkuvan happiteltassa pidentääkseen ikäänsä ja kylpevän Perrier-kivennäisvedessä. Eniten julkisuudessa puitiin Jacksonin olemusta. Vielä Off The Wall -levyn kannessa hän oli näyttänyt afroamerikkalaiselta nuorelta mieheltä. Pitkin 80-lukua julkisuuteen levisi kuvia kirurginmaskia käyttävästä Michaelista. Hänen väitettiin vaalentaneen ihoaan ja käyneen useissa kasvoleikkauksissa - hänen sanottiin pyrkivän eroon negrideistä piirteistä ja muuttumaan angloamerikkalaiseksi.

Jacksonin kerrottiin uhkaavan oikeusjutulla, jos häntä kuvataan ilman lupaa. Lehdistö antoi hänelle lempinimen Wacko Jacko ja alkoi yhä kritiikittömämmin julkaista mitä tahansa juoruja Jacksonista kerrottiin.

Michaelin ihon vaalenemisen on kerrottu johtuvan harvinaisesta, vaaleita läikkiä iholle aiheuttavasta vitiligo-sairaudesta, jota tavataan alle prosentilla väestöstä. Alkuvuodesta 1993 Jackson antoi Oprah Winfreylle ensimmäisen tv-haastattelun vuosiin. Hän puhui lapsuudestaan, ankarasta isästään, joka halusi elää omat saavuttamattomat unelmansa lasten kautta ja kommentoi häneen kohdistuneita huhuja sekä paljasti ensi kerran virallisesti ihosairautensa ja siihen liittyvän aurinkoallergian, jonka vuoksi hän ei omien sanojensa mukaan saisi oleskella lainkaan auringonvalossa.

Samana vuonna Jackson esiintyi amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -loppuottelun puoliajalla ja keräsi kaikkien aikojen katsojaluvut: 133,4 miljoonaa. Mutta uran antikliimaksi odotti nurkan takana.

13-vuotias Michael-fani Jordy Chandler oli vieraillut useasti Neverlandissä. Hänen lisäkseen Jacksonilla oli muitakin varhaisteini-ikäisiä kavereita, joiden kanssa yli kolmekymppinen poptähti pääsi leikkimään - elämään uudelleen omaa lapsuuttaan. Ohjelmanumeroihin saattoi lukeutua niin tyyny- kuin ruokasotaakin. Mutta erään vierailun jälkeen käynnistyivät viranomaisten tutkimukset. Jacksonia syytettiin Jordyn seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tutkimuksissa poliisi mm. valokuvasi alastonta Jacksonia ja kuulusteli muita hänen nuoria ystäviä, joista osa oli viettänyt öitäkin Neverlandissä, mutta kukaan muu ei ollut joutunut ahdistelun kohteeksi.

Jacksonin lakimiehet kehottivat ratkaisemaan riidan oikeuden ulkopuolella. Michaelin maksettua tuntemattomaksi jääneen summan (spekulaatiot liikkuivat 20 miljoonan dollarin tienoilla) pojan perheelle, syyte vedettiin takaisin. Jo kauan ennen pedofiliaväitettä Jordy Chandlerin isä oli ehdottanut Jacksonille, että tämä voisi rikkaana miehenä hankkia hänelle uuden talon.

"Viiltäisin mieluummin ranteeni kuin satuttaisin lasta", Michael totesi 20 vuoteen ensimmäisessä brittilehdelle myöntämässään haastattelussa. Hän sanoi olleensa valmis oikeudenkäyntiin, mutta suostui maksamaan "koska totuus ei aina voita oikeudessa". Tapahtumien todenperäisyys jäi hämärän peittoon, mutta skandaali vahingoitti Jacksonin uraa. Tilannetta eivät parantaneet kiivaimpien Michael-fanien Jordy Chandlerille lähettämät tappouhkaukset.

Naimisiin

Vuotta myöhemmin Jackson yllätti menemällä naimisiin. Vaimo ei ollut kuka tahansa, vaan Elviksen ja Priscilla Presleyn ainoa tytär Lisa Marie Presley. He olivat tutustuneet jo vuosia aiemmin, mutta seurustelivat vain neljä kuukautta ennen häitä, jotka vietettiin Dominikaanisessa tasavallassa. Pari erosi kaksi vuotta myöhemmin. Julkisuudessa eron syyksi kerrottiin Jacksonin halu perustaa perhe. Kyynisimmät mielipiteet pitivät koko liittoa Jackon imagonkohotuskampanjana.

Pian eron jälkeen Jackon kerrottiin seurustelevan Debbie Rowen kansa. Tämä oli sairaanhoitaja, Jacksonin ihotautilääkärin apulainen ja ollut aiemmin naimisissa kalifornialaisen opettajan kanssa. Pari oli tuntenut toisensa jo yli kymmenen vuotta. He avioituivat Sydneyssä 1996, saivat ensimmäisen lapsensa Prince Michael Juniorin 1997 sekä vajaa vuosi myöhemmin tyttären Paris Michael Katherinen. Kun poika syntyi, Jay Leno totesi tv-showssaan: "Nyt Madonnan lapsella on joku, jonka kanssa mennä terapiaan."

Michael ja Debbie erosivat lokakuussa 1999, mutta ovat kertoneet pysyneensä ystävinä.

Comeback

Viime vuodet Jackson on pysytellyt poissa julkisuudesta. Oman Heal The World -hyväntekeväisyysorganisaation avajaisissa Oxfordissa Jackson kävi puhujapöntössä Uri Gellerin kanssa, mikä ei ollut omiaan vähentämään häneen liitettyjä huhuja. Verkkosivuilla on puolitosissaan spekuloitu Jacksonin cameoroolista vastikään levitykseen tulleessa Apinoiden planeetta -elokuvassa.

Tänä syksynä Michael Jackson on palannut julkisuuteen. Pitkin vuotta levy-yhtiö Sony on laskenut liikkeelle tietoja uuden albumin julkaisusta. Elokuussa Jacko juhlisti 43. syntymäpäiväänsä vierailemalla Nasdaqin arvopaperipörssissä. Visiitti sai aikaan yleisömeren New Yorkin Times Squarelle ja Michael kävi vilauttamassa rauhanmerkin ihmisille.

Syyskuussa, muutamaa päivää ennen terroristi-iskuja hän juhli 30- vuotista soolouraansa juhlakonsertilla, jonka lisäksi hän oli yllätysesiintyjänä poikabändi N’Syncin keikalla MTV Awardseissa. Comeback-sinkku You Rock My Worldin videolla esiintyy myös Marlon Brando, jolle Jackson maksoi 700 000 dollaria.

Amerikassa single floppasi joutuessaan tyytymään sijaan 10. Uuden Invincible-albumin budjetin kerrotaan olleen yli 20 miljoonaa dollaria.

Menestyksellä mitattuna Jacksonin uralle ei löydy vertauskohtia. Hän on voittanut käytännössä kaikki kansainvälisessä musiikkiteollisuudessa jaettavat palkinnot ja hänen levymyyntisaldonsa on yli 200 miljoonaa.

Siitä huolimatta harva haluaisi olla Michael Jackson.

Michael Jacksonin Invincible-albumi julkaistiin 29. lokakuuta 2001.

Lähteet: Q, Rumba, NME, GQ, Rolling Stone, Billboard, Dotmusic, Michael Jackson Internet Fanclub, michaeljackson.com.

29 kommenttia

Tikanpoika

23.4.2002 12:25

minua on alakanut ärsyttämään wc paperin katkoviivat. Ne ovat kauppiaden keksimää hölynpölyä. Lopettakaa katkoviivojen väärinkäyttö heti!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

love mj

23.7.2006 22:34

miten toi liitty tähän artikkeliin tyhmä.MJ ON SIT PARAS!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lollilop

22.8.2006 21:25

Ei sen tarttekkaan liitty.. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

love jacko

28.8.2006 14:26

hmm...kommentoi artikkelia....eikö?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lollilop

16.9.2006 23:05

Emt. ei kai.. :D Mitäköhän oon sekoillu..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

monsss

20.12.2006 18:18

Michael Jackson EI ole menettänyt kasvojaan!!!!! Hänellä on niin paljon rahaa, että hänelle tuli riippuvuus, mutta ei enää ole leikellyt kasvojaan. Eikä hän ole mikään outo, king of pop, Maikkeli on ! MICHAEL JACKSON THE TRUE KING OF POP, ROCK AND SOUL, NOW AND FOREVER!!!!!!<3333

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

7A7

23.1.2016 18:03

Minkälaisesta riippuvuudesta puhut?

kinlin

5.4.2007 15:12

THE TRUE KING OF POP;ROCK AND SOUL,AND FOREVER
I love MICHAEL JACKSON

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muuttgnh

21.7.2007 18:40

ei hän ole menettänyt kasvojaa.sitä paitsi minä synnyin 1997

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mmmmmvvv

19.5.2008 15:42

hintti toi o

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jackson-fan-4ever

29.11.2008 18:02

KING OF POP 4EVER!!!I LOVE MICHAEL JACKSON TO DEATH!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hekottelija

26.6.2009 05:15

Heh heh eihän Möhkäleellä ole mitään jakoa Elvikselle.
Elvis on joka saralla viihdemaailman yksi ja ainoa.

Elvis menestyi aikana, jolloin ei ollut helppo menestyä. Möhkäle aikana jolloin oli, eikä päässyt edes lähelle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miguel69696

27.6.2009 14:48

vittu on hintti ei tuu ikävä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hnf

27.6.2009 18:01

Michael Jacksonia tulee ikävä. Kukaan ei ole tehnyt vastaavaa aikaisemmin. Ei edes Elvis. Jackson kirjoitti suurimman osan lauluista itse ja toimi myös koreografina. Elvis lauloi muiden tekemät laulut. Michael Jackson oli ainutlaauinen. Häntä ei tulla ikinä unohtamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dääm

10.8.2009 22:27

michaelia voi verrata edes elvikseen.
king of pop, king of music and dance
ikävä on ja tulee olemaan.
moonwalking in heaven.
++ turha teillä haukkua on jätkää, piilokuuntelette kuitenki (;;

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

m.lemontree.j

25.10.2009 12:32

Nämä jotka haukkuu Michaelia niin tuskin ees tietää kuka koko jätkä on ::D säälittäviä ku tuomitsee sen takia että se on niin yleinen ja rakastettu :pp Jos se kerran on surkee nii miten voi olla maailman rakastetuin ja tunnetuin mies ja King of pop jos ei kerran mitään talenttia löydy ? :D

I love and miss u Michael
Never can't say goodbye love u forever<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

michaeljacksonII

1.3.2010 11:09

Yhy, isä kuoli silon pitä itki ku isä kuli sydä kohtaus

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Fani93

7.3.2010 21:30

Elvis ja Michael Jackson on molemmat aivan legendaarisia.Et älkää haukkuko kun ette oo todellakaa lähelläkään näiden herrojen saavutuksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mjforever

28.5.2010 15:38

Kuka on Jacko? Se on Jackson ei jacko. Sitäpaitsi Michael halusi tehdä maailmasta paremman paikan ja monet käyttivät Michaelia hyväkseen koska hän oli mukava. Miltä itestä tuntuisi olla kun media väärentää kaiken jota sanotaan. It's all about money.

<3 Michael. It's all for L.O.V.E <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nukkekuningas

10.7.2010 20:34

MJ oli illuminaatin tuote lapsesta saakka. Täysin laskelmoitu imago. Kun häiskä ei pysynyt ruodussa (halusi tehdä jotain itse) suuttuivat pomot ja levittivät propagandaa lasten hyväksikäytöstä. Kun MJ kertoi julkisesti, että 'Sonyn pääjohtaja Mottola on itse saatana' päättivät he hiljentää hänet. Ja kas, yhtäkkinen kuolema ilman järkevää syytä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kommenttiiiiiii

17.2.2011 18:48

Kyllä, michael on paras artisti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mjfghjk

17.2.2011 18:50

n siinä kuulitte :( melkeen kaikki haukkuu michaelia, ja joskus kouluaikana alaasteella olin mj hullu ja tanssin sitä koko ajan nii heti tuli yks sandra kommantoimaan: "hyi toi on ällöö älä viitti". se ei tajunnutkaan mitään musiikista......

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haloooooo

17.2.2011 18:57

ne, jotka haukkuu michaelia ei itsekkään osaa tanssia, beatboxata, saatikka laulaa, hehän osaavat vain rääkkyä ja haukkua michaelia!!! ne kaikki mj:n vihaajat on v*tun 1- vuotiaita urpoja! mun entinen poika ystävä vihas michaelia, mutta sitten hän tajusi että hän onkin synnynnäinen lahjakkuus!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Michael-fan

20.6.2011 13:32

Miksi kaikkien pitää haukkua MJ:tä? Mitä se on teille tehnyt? Hän ei voinut ulkomuotonsa muuttumiselle mitään, koska hän sairasti ihotautia nimeltä Vitiligo ja lisäksi hänellä oli pigmenttikatoa aiheuttava Lupus-tauti. Siitä johtuu Michaelin ihonvärin muuttuminen, ja tämä paljastus ilmeisesti haihduttaa kaikki luulot siitä, että Michael olisi vaalentanut ihonsa, koska sitä hän ei todellakaan tehnyt! Ne, jotka haukkuvat Michaelia, eivät tiedä hänestä mitään. Kuinka kukaan kehtaa haukkua itse Popin Kuningasta?? Ihmistä, josta monen pitäisi ottaa oppia? Ihmistä, joka ei saanut elää normaalia lapsuutta? Ihmistä, jota syytettiin hyväksikäytöistä yms. mutta hänet todettiin niihin kaikkiin syyttömäksi? Ihmistä, joka oli lapsi - ja ihmisystävällinen? Ihmistä, jota ilman meillä ei olisi hajuakaan, mitä musiikki on? Miettikää nyt, millaista elämää Michael joutui elämään! Ja silti hän jaksoi eteenpäin ja eteenpäin! Hän ei luovuttanut. Sitä taitoa hän ei osannut. Miettikää itsenne Michaelin tilalle. Olisiko teistä mukava, jos joutuisitte show-bisnekseen jo nelivuotiaana? Varmasti olisi rankkaa, ette saisi kokea lapsuuden ihania hetkiä. Ymmärtäkää, Michael oli ihminen, jota ilman meillä ei olisi hajuakaan musiikista.

Before you judge me,
try hard to love me
look in your heart and ask
Have you seen my childhood?
(Michael Jackson - Childhood)

Like A Sunset
Dying With The Rising Of The Moon
Gone Too Soon
(Michael Jackson - Gone too soon)

Michael, we miss you very much. We can't live without you and your music. You are were life. We love you. Very much.♥
Love, your fans.♥

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MJILOVEYOU

2.2.2012 18:02

MJ ON PARAS NYT JA AINA! <3 REST IN PEACE MY KING!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ILOVEUKING

11.4.2012 22:07

Mul on niiiiin sietämätön ikävä Michaelia :'( <3 Rakastan sitä ihmistä niiin kauheen järkyttävä paljon, sitä ei voi sanoin kuvailla! Michael elää aina! Ja me Miken fanit pidetään siitä huoli :)<3 Ne jotka haukkuu Michael ei todellakaan tunne sitä ja sitä mitä tuskaa ja painetta se on lapsuutensa joutunut kestämään kamalan isänsä takia! Tai eihän sillä edes ollut lapsuutta! :''( Kunnioitan Michaelia ENITEN MAAILMASSA!<3
Lepää rauhassa, KING!
''you are my daytime, my night time, my world, YOU ARE MY LIFE<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minäZD

9.5.2013 20:55

wow.. mitä kommenttei

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

7moonwalker7

23.1.2016 18:07

Hänen nimensä oli JACKSON ei JACKO.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

7moonwalker7

23.1.2016 18:09

Mikäs noita kuvien vuosilukujakin vaivaa? Eikö niitäkään ole osattu kirjoittaa oikein?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi