Michael Monroe voitokkaana Vive Le Rock Awards -gaalassa Lontoossa

Michael Monroe palkittiin Parhaana kansainvälisenä artistina.

Kuva: Tuomas Vitikainen/Wikimedia Commons

Michael Monroe on voittanut parhaan kansainvälisen artistin palkinnon eilen illalla järjestetyssä Vive Le Rock Awards -gaalassa Lontoossa. Kategorian muut ehdokkaat olivat Rancid, Brian Setzer ja Blondie.

Vive Le Rock -lehti lanseerattiin vuonna 2010. Yhdeksän kertaa vuodessa ilmestyvä rockiin keskittyvä lehti esittelee sivuillaan legendojen lisäksi myös uusia rockbändejä. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettyä Vive Le Rock Awards -gaalaa juhlittiin O2 Academy Islingtonissa. Tapahtumassa palkittiin artisteja ja yhtyeitä 11 eri kategoriassa.

Monroe kiitti palkinnostaan paikan päällä.

"On todella sydäntä lämmittävää ja suuri kunnia vastaanottaa loistavan englantilaisen Vive Le Rock-lehden Paras kansainvälinen artisti- palkinto. On hienoa saada kansainvälistä tunnustusta suomalaisena, pitkän uran tehneenä artistina.” 

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Monroe palkitaan Isossa-Britanniassa, sillä myös Classic Rock -lehti palkitsi Monroen vuonna 2011 Vuoden albumi -palkinnolla.

Michael Monroe teki viime vuonna viitisenkymmentä keikkaa Suomessa, Japanissa ja Iso-Britanniassa sekä julkaisi Best Of -albumin. Hän on pysynyt kiireisenä myös tänä keväänä; häntä ovat työllistäneet niin X Factor -ohjelmassa valmentajana toimiminen kuin yhtyeensä uuden studioalbumin äänityksetkin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi