Mitä vittua, Petri Nygård?

Hän tuli, suututti ja poistui. Nyt hän tulee takaisin.

Petri Nygård päätti piristää laman lannistamaa Suomea.
Petri Nygård päätti piristää laman lannistamaa Suomea.

Suomen rujoin räppäri Petri Nygård tekee comebackin. Jokaiseen suuntaan päätään aukovan Nygårdin neljäs studioalbumi saadaan ulos viimeistään pukinkonttiin.

Kolmas albumi kantaa nimeä Kaikkee pitää olla, ja sisältö on tuttua, räävintöntä sylkemistä.

Nygårdin ensimmäinen, potin räjäyttänyt Mun levy! ilmestyi vuonna 2000, jonka jälkeen hän julkaisi vielä kaksi albumillista menestyksetöntä uhoa. Hiljaiselo alkoi vuonna 2002.

Mitä vittua, Petri Nygård?

"Mitä vittua tässä. Mitä itse? Nyt ei ollut muutakaan tekemistä, ja biisejä on aina kiva tehdä. Kaikki nykyinen musiikki on tylsää, ja minulla oli tylsää. Jotakin oli tehtävä."

Asteikolla 1–10, kuinka hyvä räppäri olet?

"Suomen paras. Parempi kuin kaikki muut. Lähimmäksi yltää Cheek. Hän on tämän hetkisistä suomalaisista räppäreistä kovin."

Olet luvannut julkaista kymmenen levyä. Milloin tavoite on täytetty?

"Vaikea sanoa. En ole asettanut itselleni aikataulua. En edes tiedä, monesko levy nyt on tulossa ulos. Materiaalia kyllä riittää, siitä se ei ole kiinni. Olemme nauhoittaneet yli 20 biisiä, emmekä tiedä, montako on menossa levylle. En tiedä, vaikka kaikki levyt tulisivat ulos ensi vuoden aikana. Minulle tämä on helppoa, mutta kuuntelijat tarvitsevat hieman taukoa."

Onko laman ja comebackisi välillä yhteys?

"Olen naureskellut tälle itsekin. Eikö silloinkin ollut lama, kun nousin suosioon. Hetkinen, ei ollutkaan. Suomi tarvitsee piristystä tähän tylsään ja tasapaksuun paskaan. Uuden levyni sinkkulohkaisussa on riimi liittyen asiaan: Kaikki ihmettelee, mitä vitun kamaa / Mää vaan lihon, mikä vitun lama."

Mikset pyri Big Brother -taloon?

"En kestäisi sitä. Olen liian rehellinen ja suora ihminen sinne. En voittaisi kuitenkaan. Katson kyllä sarjaa. Se on helvetin mielenkiintoinen ohjelma."

Milloin vitsi on liian pitkä?

"Silloin kun se ei enää naurata. Vai oliko tämä kompa?"

Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?

"Internet, viina ja pillu. Voisin laittaa sinne musiikinkin, jos saisin laittaa neljännen."

Mitä teet, kun olet yksin kotona?

"Surffaan netissä, runkkaan, katson leffoja, kirjoitan riimejä, poltan suitsukkeita, syön sipsejä."

Pyrit toisella levylläsi presidentiksi. Kuinka Suomen pitäisi ratkaista kahden lautasen ongelma?

"Mikä ongelma? Pyrin presidentiksi, jotta saisin valtaa ja kunniaa. Politiikasta en tiedä mitään.

Vuoden 2010 versio levystä voisi olla Petri eduskuntaan. Kansanedustajilla on hyvät palkat ja he voivat luvata mitä vaan, eikä tarvitse pitää lupauksia."

Mikä on lempikirjasi?

"White line fever, Lemmy Kilmisterin omaelämäkerta. En ole koskaan lukenut hirveästi kirjoja, mutta nyt olen harjoitellut."

Ensimmäisellä levylläsi puhut koko ajan Nylon Beatista. Millä nykypäivän yhtyeellä täytät tyhjiön?

"Se oli silloin Mun levyn! aikaan, kun Nylon Beat oli hirveästi esillä. Nyt Jonna ja Erin ovat hirveästi rupsahtaneet ja lihoneet. Muilla levyillä siirryin muihin naisiin. Nyt on uudet kujeet mielessä."

Kun kirjoitat nettiin, kirjoitat CapsLock-pohjassa. Miksi?

"En osaa pieniä ja isoja kirjaimia enkä pilkkuja ja muita. Jos kirjoittaa väärin, niin joku kuitenkin alkaa marista. On paras kirjoittaa kaikki isolla. En osaa kaunokirjaimiakaan. Kun kirjoitan käsin, kirjoitan tikkukirjaimilla. Niillä on helpompi kirjoittaa."

Kuulutko kirkkoon?

"Taidan kuulua toistaiseksi. Olen harkinnut eroamista. Minulla on yhtä kylmä suhde kirkkoon kuin politiikkaan. En fiilistele. Nyt minulla on ollut kova Slayer-vaihe päällä. Kun kuuntelee Christ Illusion - ja God hates us all -levyjä, miettii asioita hyvin uudella tavalla. Satanisti en kuitenkaan ole. Ja Slayerin historian luin myös vasta."

Kerro terveisiä Paavo Arhinmäelle?

"Mitähän minä hänelle sanoisin, kun en tiedä, kuka hän on. Hän voi laittaa minulle Facebookissa friend requestin, niin näen, kuka hän on."

Mikä on mottosi?

"Tällä hetkellä se on kaikkee pitää olla. Joskus mottoni oli kaikkea pitää kokeilla, joukossa voi olla hyviäkin."

Myös Tehosekoitin teki paluun. Puhuuko raha?

"Totta kai puhuu. Mutta kun muistaa, kuinka paljon levyt myyvät tänä päivänä, voi sanoa, ettei raha puhukaan. Kaikki musiikki ladataan netistä. Myin ensimmäisellä levylläni kultaa ja sinkkuni myivät kultaa ja platinaa, mutta rahani ovat loppuneet jo aikaa sitten. Tehosekoittimesta en tiedä, mutta minä olen pers auki."

Mitä olet tehnyt viimeiset kuusi vuotta?

"Renkiduunari painaa duunia tietenkin. Olen tehnyt musaa, matkustellut ja niitä asioita joita teen yksin."

Eppu Normaali on vieläkin suositumpi kuin sinä.

"Uskomatonta, mutta näin on. He ovat tunkeneet ulos saman levyn joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden ajan. Eppujen pari ensimmäistä levyä oli hyviä, he olivat nähneet Ramonesin ja ottaneet vaikutteita. Olisi pitänyt pysyä sillä linjalla eikä aikuistua ja tylsistyä."

Keksi tälle jutulle otsikko.

"Se ensimmäinen kysymys kuvastaa tilannettani: juuri se on reaktio, kun tulen takavasemmalta yllättäen."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi