Mount Eerien tummasävyinen folk soi Kutosella

Artisti aloitti jo 1990-luvulla The Microphones -aliaksella.

Mount Eerie vie kuulijansa muun muassa syvällä metsän siimekseen.
Mount Eerie vie kuulijansa muun muassa syvällä metsän siimekseen.

Tummasävyistä folk/indie-musiikkia esittävä Mount Eerie aloittaa mittavan Euroopan-kiertueensa Helsingistä. Kuudennella Linjalla maanantaina 6. toukokuuta toteutuvan konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 22. helmikuuta.

Aikaisemmin Suomessa ainoastaan lyhyen soolokeikan Earthin lämmittelijänä keväällä 2012 soittanut Phil Elverum eli Mount Eerie palaa toukokuussa täysikokoisen taustayhtyeensä kanssa Helsinkiin. 90-luvun puolivälistä lähtien The Microphones -aliaksella musiikkia julkaissut yhdysvaltalaisartisti vaihtoi taiteilijanimensä Mount Eerieksi vuonna 2003 ilmestyneen samannimisen levyn myötä. Sittemmin mieheltä on ilmestynyt kuusi albumillista kokeellista ja indie-vaikutteista folkia, joissa on kuultavissa teemoja myös Twin Peaks -soundtrackin tyylisestä tunnelmoinnista, ambientista ja ajoittain jopa black metal -synkistelystä.

Tällä hetkellä Mount Eerie on ajankohtainen paitsi tulevan kiertueensa myös viime vuonna ilmestyneiden kahden pitkäsoiton ansiosta. Toukokuussa julkaistu Clear Moon sisälsi perinteisempiä folk-kappaleita, kun taas elokuun Ocean Roar esitteli yhtyeen kokeellisempaa ilmaisua.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi