Naamat ja H2Ö osoittivat viikonloppuna, että pieni on kaunista

Jättifestareiden lomassa vaikuttaa yhä vakuuttavampia pienemmän porukan juhlia.

Joose Keskitalo otti yleisönsä H2Ö:ssä.
Joose Keskitalo otti yleisönsä H2Ö:ssä. Kuva: Frans Rinne.

Turkulaisfestari H2Ö juhlittiin viikonloppuna Ruissalon telakka-alueella. Festarin miljöö palveli optimaalisesti niitä 9000 kävijää, jotka löysivät paikalle kuulemaan vaihtoehtoista, pääosin suomalaisista koostuvaa artistikattausta. 14 lavaa ja kiinnostava saaristolainen tehdasympäristö tarjosivat festarivieraille visuaalisesti kiihottavat puitteet, joissa riitti yksityiskohtia ihmeteltäväksi.

Vaikka kävijämäärä nousi 1500 ihmisellä viime vuoden ensimmäisestä H2Ö:stä, voi alle 10 000 kävijän juhlan laskea vielä pikkufestariksi. Ja pienestä on helppo tehdä kaunista. Kymmenien taiteilijoiden kädenjälki näkyi festarilla ja ohjelmassa onnistuttiin naittamaan artistit oikeanlaiseen lavamiljööseen. Musiikillisiksi kohokohdiksi nousivat perjantaina Aavikko sekä lauantaina Laineen Kasperi & Palava kaupunki, molemmat akteja, joiden olisi vaikea nousta päärooliin massafestareilla. Pienuus on myös toimivuutta, sen näki lauantain loppuillassa, kun lähes koko bussikuljetukseen jonottava väkijoukko onnistui ahtautumaan yhteen bussiin illan päätteeksi.

Naava kasvaa katosta.
Naava kasvaa katosta.

M.A. Numminen opetti H2Ö:ssä ruotsia festarikansalle.
M.A. Numminen opetti H2Ö:ssä ruotsia festarikansalle.

Telakka-alueelta löytyivät asiaankuuluvat koristukset.
Telakka-alueelta löytyivät asiaankuuluvat koristukset.

Poliisigorilloiden performanssi vaikutti alueella pitkin päivää.
Poliisigorilloiden performanssi vaikutti alueella pitkin päivää.

Linjuriautossa on tunnelmaa.
Linjuriautossa on tunnelmaa.

H2Ö:n vertailukohta löytyy Helsingin tämän kesän uutuudesta Sidewaysistä. Vaikka kekkereiden visuaalisuudessa ja genrerajauksissa on paljon samaa, on H2Ö se hieman räkäisempi turkulaisserkku. Kun Sidewaysissä tai Flow’ssa porukka pääsee välissä kotiin kauneusunille, akkuja lataamaan ja vaatteiden vaihtoon, painaa H2Ö:ssä useampi samoilla silmillä pari päivää.

H2Ö Instassa:

Kulttifestari Naamat, jossa taatusti rähjäännytään, vietettiin viikonloppuna Muuramessa Keski-Suomessa. Tuhannen ihmisen Naamat on täydellinen esimerkki pienestä festarista, missä meno yltyy käsittämättömiin sfääreihin, mutta järjestyshäiriöitä ei tapahdu lainkaan. Järjestäjät kutsuvat sitä edelleen isoiksi kotibileiksi keskellä peltoa. Leirintäalueella heitetyt surkeat vitsit saattavat tosin traumatisoida kävijän ikiajoiksi.

Tälle vuodelle Naamat kasvatti myytävien lippujen määrän 800 lipusta tuhanteen. Enemmänkin menisi kaupaksi, sillä vuosi toisensa jälkeen nyt 16-vuotias festari myy lippunsa muutamissa minuuteissa, vaikkei kävijät tiedä edes vielä ketkä siellä esiintyvät. Tuleville vuosille lippujen määrää tuskin tullaan kasvattamaan ainakaan radikaalisti.

Musiikkiakin kuultiin Tuomiston tilalla Naamoilla. Teksti-TV 666, Pekko Käppi  & K.H.H.L, K-X-P ja Räjäyttäjät ottivat haltuun perjantai-illan, kun lauantaina vuoron saivat muun muassa Jukka & Jytämimmit ja The Valkyrians.

Naamat Instassa:

1 kommentti

tasahahmo

2.8.2015 19:33

Ja sunnuntaina Naamat-festarin päätti ihmeellinen Yona orkestereineen!! Paras Yonan keikka(!), intiimi tunnelma ja intiimi krapula yhdistettynä myrskyisään sateeseen ja eloa sykähdyttävään musiikkiin oli unohtumaton kokemus. Kiitos!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi