Naukaus yössä

MIAU antoi arvan ratkaista.

Vasemmalta oikealle: Anu, Susanna ja Henna.
Vasemmalta oikealle: Anu, Susanna ja Henna.

Kolmen tytön bändi MIAU sai alkunsa vuoden 2011 alussa, kun bändistä haaveilleet basisti Susanna Tikkanen ja rumpali Anu Kaukola hankkivat kolmanneksi jäseneksi kitaristi Henna Juvosen. Instrumentit bändi tosin jakoi vasta perustamisensa jälkeen arpomalla, mutta lauluosuudet kokoonpano päätti jakaa jokaiselle tasapuolisesti. Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti Kuopion Rockcockin bändikilpailussa yhden päivän varoitusajalta. Toisella keikalla MIAU sai levytyssopimuksen.

Ensimmäisen singlensä helmikuussa julkaissutta yhtyettä on verrattu muun muassa Skunk Anansieen, The Breedersiin sekä Queens of the Stone Ageen. Illan aikana Libertessä esiintyvät myös folk-henkistä popmusiikkia soittava Dylan sekä Berliinissä Oasiksen konsertin jälkimainingeissa perustettu Waves of the Echo.

MIAU, Dylan ja Waves of the Echo Club Libertessä 14.3. 3 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi