Niin siistiä

Neat Neat on torin tuorein mansikkakoju.

Neat Neat ihan pilvissä.
Neat Neat ihan pilvissä.

Neat Neat on kahden tytön ja kahden pojan bändi, joka ei pelkää näyttää trendikkäältä. Musiikin mahtipontisuudesta tulee monelle mieleen Musen Matthew Bellamy tai Radioheadin muhkeimmat kappaleet. Lotta, Nonna, Otto ja Antton tekevät musiikkia, joka on ehdottoman tuoretta. Bändin kolmen vuoden aikana julkaisemat kolme mini-ep:tä kuulostavat raikkailta ja kiinnostavilta.

Lokakuussa hiljaiselon jälkeen uudelleen käynnistyneen Säpinää-klubin illan toinen bändi Koria Kitten Riot. Yhtye julkaisi viime vuoden lokakuussa toisen levynsä, joka julkaistiin Suomen lisäksi Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Viisihenkisen ryhmän ydin on laulaja-lauluntekijä Antti Reikko, jonka tekemissä kappaleissa näkyy rakkaus pop-estetiikkaan.

Tältä näytti ja kuulosti Neat Neat Semifinalissa viime kesänä.

 

Neat Neat ja Koria Kitten Riot Kuudennella Linjalla 7.3. Vp.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi