Esitystaiteen Tuotantotalo Mad House Helsingin Heli Meklin, millainen on yhteiskunnallinen tilanne esittävän taiteen parissa?
Sama kun muuallakin kai. Heräillään epäkohtiin, ollaan huolestuneita erilaisista uhkista ja tilanteista ja toimitaan parhaan mukaan sellaisin keinoin joita tunnetaan ja usein myös kokeillen uusia. Nautitaan työstä, valitetaan, boostataan itseä ja omaa työtä asioiden kustannuksella, kyllästytään, väsytään ja vaihdetaan alaa, luullaan tekevämme jotain tärkeää ja välillä sitten myös tehdään jotain tosi tärkeää. Miehet yhä helpommin menestyviä ja enemmän äänessä. Suomen ilmapiiri tasaisen ahdistava. Ja sitten taas tulee jotain ihan odottamattoman hienoa. Aika perus kai siis. Kuitenkin kaiken tuon perusmeiningin taustalla tuntuu että on kehittymässä jotakin elävää, ehdotonta, hienoa, tarpeellista, omaehtoista. Ehkä tämä Mad House omalta osaltaan tuo jotain siihen.
Mitä odotat Mad House Helsingiltä?
Tiukkaa, ehdotonta ja rakkaudellista menoa. Ulottuen pitkälle tulevaisuuteen.
Mistä luovuus kumpuaa?
Se kumpuilee varmaan kaikkialta ja jokainen saa siitä aina välillä kiinni aina vähän eri tavalla ja eri muodossa. Näissä esityksissä pääsimme luovuuteen kiinni olemalla yhdessä, antamalla kaikenlaisille asioille aikaa syntyä ja seuraamalla aina sitä mikä kiinnosti, vaikkei siinä ollut järkeä, se oli noloa tai se ei tuntunut liittyvän mihinkään.
Oletko hullu?
Tietty. Yhtälailla kuin kaikki muutkin. Samassa hulluuden veneessä ollaan kaikki ja tullaan olemaankin niin kauan kun vihdoin joskus kyllästytään… Toivottavasti pian. Ehkä taiteilijat keskimääräistä useammin myöntävät ja näkevät hulluutensa eivätkä pelkää sitä niin paljon.
Mistä Mad Housessa nähtävät esityksenne ”In Your Mind” ja ”Move the way you like because I love the way you move” sai alkunsa?
Kyseessä on siis teospari, joista toisessa esiinnyn yhdessä helsinkiläisen tanssijan Anne Hiekkarannan kanssa ja toisessa ranskalaisen ohjaajan Ludovic Kerfendalin kanssa. Teospari kuuluu pidempiaikaiseen projektiini jossa tapaan erilaisia ihmisiä ja jäljitän heidän kanssaan mikä heitä kehollisuudessa kiinnostaa, innostaa ja pelottaa. Sitten luomme yhdessä jotain. Tai emme luo, sekin on vaihtoehto.
Nämä teokset syntyivät niin että vietin aikaa Annen ja Ludovicin kanssa. Tunsin heidät etukäteen, muttemme olleet koskaan työskennelleet yhdessä tällä tavoin. Liikuimme ja juttelimme yhdessä ja sitten siitä alkoi muodostua asioita ja jossain vaiheessa päätimme että näistä voisi tehdä esitykset. Annen kanssa vietimme pitkiä aikoja useamman kuukauden ajan salissa tehden kaikenlaista kehollista jumitusta ja yhtenä päivänä sitten ymmärsimme että tarvitsemme bootsit ja stetsonit. Ludovic taas pulppuili joka suuntaan ja yritin vaan pitää hänet jotenkin aisoissa. Hän ei ole koskaan esiintynyt ja väittää pelkäävänsä esiintymistä vaikka on hyvin selvää että hän nautti keskipisteenä olosta. Hän ei kuitenkaan ole tähän mennessä suostunut katsomaan yhtään valokuvaa tai videota esityksestä tai katsonut yleisöä suoraan silmiin, että ehkä siellä joku pelkokin on.
Olennaista näissä teoksissa oli ettemme päättäneet etukäteen teemoja vaan seurasimme, kuuntelimme ja tuimme niitä asioita jotka oikeastaan jo olivat siellä olemassa. Teokset edustavat tekemisen tapaa jossa se kuinka tapahtuu, on olennaisempaa kuin mitä tapahtuu. Molemmissa teoksissa on toki sanoin tunnistettavia teemoja, kuten vaikka kulttuurien eroavaisuuksia, miehisyyden ja naisisuuden stereotypioita, tavanomaisuudesta murtautumista, muistumia lännenelokuvista ja Lucky Luke -sarjakuvista ja kyllä sieltä varmaan ihan talvisodankin tai Ranskan vallankumouksen löytää. Olennaisin asia tapahtuu minusta kuitenkin esiintyjien, teoksen ja yleisön suhteissa. Teosten teemat eivät välttämättä kuulosta yleviltä, poliittisilta tai tärkeiltä, mutta tekeminen kaikessa yksinkertaisuudessaan, typeryydessään ja paljaudessaan tuo esiin olennaisia vivahteita ihmisyyden ja yhdessä olemisen perimmäisistä dynamiikoista. Teokset voi myös kokea voimaannuttavina, sekä monenlaiselle kehollisuudelle tilaa antavana.
Kenelle esityksesi on suunnattu?
Esitykset on suunnattu ihmisille, pääasiassa ehkä aikuisille, mutta voi niitä katsoa nuoremmatkin. Toisessa teoksista puhutaan englantia, mutta teosta voi seurata vaikkei englantia osaisikaan. Teokset näyttävät avautuvan hyvin myös yleisölle, joka ei ole seurannut tanssia tai esitystaidetta. Teoksista ovat vaikuttuneet usein ihmiset jotka kokevat kehollisuuden hankalaksi, eivät ole uskaltaneet liikkua niin kuin haluaisivat tai muuten tehdä asioita joita haluaisivat tai ylittää itseään.
Miksi juuri minun kannattaisi tulla katsomaan esityksiäsi?
No ei välttämättä mitenkään kannata. Mutta jos kiinnostaa, vaikka sitten jotenkin pervollakin tavalla, niin kyllä tulisin.
In Your Mind & Move The Way You Like Because I Love The Way You Move Tiivistämössä.
Haastattelu on julkaistu alun perin Extemporen kulttuuriblogeissa.