Oopperan kuopus

21-vuotiaan lyyrisen sopraanon mielestä jazz on seksikästä.

Sanna Matinniemeä on pyydetty palaamaan talven aikana Saksaan tekemään koelauluja.
Sanna Matinniemeä on pyydetty palaamaan talven aikana Saksaan tekemään koelauluja.

Olet 21-vuotias. Mikä on alaikäraja oopperalaulajalle?

"Ei ole alarajaa. Sitten voi aloittaa, kun ääni kestää ja joku ottaa rooliin. Klassisen laulun saa aloittaa 16-vuotiaana äänenmurroksen takia. Mutta laulajan henkinen kypsyys ja kyky näytellä ja laulaa yhtä aikaa sekä mennä rooliin sisälle ja ymmärtää sitä, ovat todella tärkeitä. Laulaja ei ole koskaan valmis."

Kuinka kovaa (desibeleissä) pystyt laulamaan?

"Haluaisin mitata sen joskus, olisi mielenkiintoista tietää. Joskus laulan niin, että korvani alkavat tinnittää. Oopperalaulajan on kuitenkin yhtä tärkeää osata laulaa hiljaa."

Viimeisin roolisi on maalaistyttö Zerlina Don Giovannissa Saksan Lyric Opera Studio Weimarissa. Miten sait roolin?

"Mietin keväällä mitä tekisin kesällä, kun lauluopettajani kertoi Keski-Euroopassa olevista studioista. Olin melkein viikon myöhässä, hakuaika oli loppunut, mutta lähetin sähköpostia otsikolla "Hi, I need help!". He pyysivät minulta viisi biisiä ja videon. Syntymäpäivänäni sain viestin, että minut on otettu rooliin."

Asteikolla 1-10, kuinka paljon ulkonäöllä on merkitystä oopperalaulajalle?

"7. Kilpailu on niin kovaa, että kyllä sillä on. Pitää sopia rooliin, vaikka maskeerauksella voidaan tehdä paljon. En halua antaa seiskaa enempää, koska ei tämä mikään missi- tai komeuskilpailu kuitenkaan ole."

Figaron häät vai Carmen?

"En voi valita. Toivotaan, että voin tehdä molempia paljon seuraavan 50 vuoden aikana. Olen aika temperamenttinen, joten Carmen liippaa läheltä. Mutta rooli on mezzosopraanolle ja olen lyyrinen sopraano, joten äänellisesti voin harkita sitä vasta paljon myöhemmin."

Esität Kuutamo-orkesterin kanssa jazzia. Onko jazz älykkömusiikkia?

"En haluaisi, että musiikkia ajateltaisiin aivoilla, vaan ennemminkin sydämellä. Jazz on seksikästä."

Voisitko esittää Britney Spearsin kappaleita?

"Totta kai, voin keksiä muuvejakin! Enemmän tykkään Christina Aguilerasta."

Olet syntynyt Juankoskella. Kolme syytä vierailla Juankoskella.

"Sinne pääsee kauniita vesireittejä pitkin. Illalla voi mennä baari Pataruukkiin. Ja aamuyöllä voi syödä hodarit Juicen patsaalla."

Kenelle laulaisit Juankoski here I come?

"Itselleni aurinkoisena kesäpäivänä, kun olen menossa Juankoskelle ja kuvittelen ajavani avoautolla."

25 kommenttia

Anonyymi

2.9.2011 15:24

Ehkä se ura vielä urkenee sillee et on varaa ostaa ehjät sukkikset.

Kuka_lie

3.9.2011 23:24

Olisiko kannattanut mainita myös "oopperan kuopuksen" nimi jutussa? Saattaisi tuoda paremmin julkisuutta :D

Kuka_lie

3.9.2011 23:26

Lehdessä ei siis edelleenkään ole etunimeä, vaikka tänne nettisivulle se onkin lisätty.

Kuka_nomie

3.9.2011 23:53

Lehteen taitaa olla aika vaikeeta lisätä jälkikäteen. Näin luulisin, kun oikein kovasti mietin.

kukanominakin

5.9.2011 14:41

Niinpä näkyy toimittajalle sattuneen kömmähdys..

maakin

6.9.2011 10:00

nam!!!!!! :)

tallaaja___________

14.4.2012 20:29

Hienostelevia oopperalaulaja diivoja on aivan liikaa. Go Sanna! upea ääni ja hieno tyttö jolla on upea tulevaisuus edessään..

Luukuttaja

25.12.2012 22:58

On ollut hienoa seurata tämän nuoren suomalaisen lupaavan sopraanon uraa. Nythän on jo ulkomailla? Suomalaiset huippulupaukset karkaavat ulkomaille..

Athetenem

7.1.2013 21:40

Suosikkini Lappeenrannan laulukilpailuissa 2013!! Oli epäurheilijamainen vääryys ettei mennyt finaaliin. Paras ja nuorin koko kisasta!

Lycia

26.3.2013 18:08

Pidin hänen laulustaan Lappeenrannan kilpailuissa. hänen äänensä on kultaa. Onnea!

Mark_u

12.4.2013 17:31

Mistähän voisi saada Sanna Matinniemen yhteystiedot? Voisikohan häntä saada esiintymään vai onko jo ulkomailla?

Kuka_lie

12.4.2013 22:15

Taitaa löytyä tuolta kotisivuilta jotka on aiemmin mainittu..

MyaI

19.4.2013 21:39

Kaikkea hyvää tälle tähti sopraanolle! Hän sai minun sydämeni, hän on tähti

FANI____

3.5.2013 19:04

Onnea Helsingin juhlaviikkojen Zerlinan roolista! Tulen katsomaan :)

t. fani

Pena_

20.6.2013 16:33

Onpas kaunis tyttö!

Zeusko

16.11.2013 23:58

Ei voi kiistää etteikö olisi suuria kykyjä.. Lappeenrannan laulukilpailuissa 2013 kuultuna. Hieno, nuori, herkkä ja loistokas sopraano!

Anne_50

5.1.2014 01:25

Tästäkin lehtihaastattelusta on jo yli 2 vuotta.. Onko sopraano yhä ulkomailla?

Citymies204

28.2.2014 19:50

Sanna Matinniemen kotisivuille toivoisin keikkakalenteria!

LadyinSoRed

2.5.2014 23:14

Mitä kuuluu Suomen tulevalle tähti sopraanolle nykyisin? Onko tulossa uusia haastatteluja?

Seppo K.

22.8.2014 16:03

Eipä ollut Mirjam Helineissä tänä vuonna. Ajattelimpa vain että onkos ulkomaat jo vieneet savon tytön? Citylehdelle juttuvinkkiä: uusi haastattelu tästä nuoresta lupauksesta!!

Ville______

25.5.2016 01:19

Ilahduttavaa nähdä, kuinka Sanna Matinniemi pärjää ulkomailla. UPEAA! Tuskinpa Suomeen tulee enää pitkään aikaan... tekee kuten Karita Mattila- joskus, harvoin. Harmi! Jatkoa kuitenkin Suomessa toivotaan...

Paula Kosonen

6.1.2017 21:34

"Oopperan kuopus" on tainnut jo 2016 tehdä aikamoisen uran ulkomailla. Onnea! Uutta haastattelua odotellessa.

Ahde

29.1.2017 03:50

Nyt kun näin aikaisemman kommentin, pakko kommentoida: ulkomaisia lehtiä olen lukenut: Matinniemi mainitaan silloin tällöin. Uusi Karita Mattia-sukupolvi tehdään nyt.. hienoa että pienestä Suomesta löytyy kykyä, joka huomataan ulkomaillakin. Uuutta haastattelua tästä suomalaisesta sopraanosta toivon.

Citylukija

4.1.2019 01:37

Näkyy uutisista että sopraanomme on viety ulkomaille. Hyvä niin. Onnea kansainväliseen uraasi! Kiitos City-lehdelle tulevaisuuteen nähneestä haastattelusta.