Paljonko sana painaa?

City punnitsi ja mittasi syksyn kirjoja. Trillerin kilohinta on edullisin.

Robert Ludlum 733 sivua, John Grisham 388 sivua, Leena Lehtolainen 250 sivua, Arno Kotro 128 sivua. Kaikki hintahaarukassa 22?29,50 euroa.

Hintaero ei ole suurikaan, vaikka runoilija-Kotron teos on puolet dekkaristien, trilleristien ja kaunokirjailijoiden tuotoksista. Kotron teoksen kilohinta on lähes 2,5-kertainen verrattuna Ludlumin uusimpaan.

Olemme tottuneet maksamaan ruoasta määrän tai palveluista ajan mukaan, mutta levyjen, kirjojen, elokuvien tai minkään teollisen taiteen hintaa ei vaaka kerro.

Suomessa kirjan hintaa määräävät eniten markkinatilanne ja markkinoiden pienuus. Pienellä markkinalla voi tehdä vain pieniä painoksia ja pieniä voittoja.

?Painokset ovat niin pieniä, että hintakin nousee?, toteaa Olli Eräkivi Kirjakauppaliitosta. Vuoteen 1990 verrattuna romaanin reaalihinta on tippunut huomattavasti.

Kirjan break even on 2000:ssa myydyssä kappaleessa. Suurin osa esikoisteoksista ja lähes kaikki runot myyvät sen alle.

?Kustantamot ottavat esikoiskirjailijoita kasvamaan, vaikka tietävät heidän kirjojeen melko varmasti tuovan kustantamolle tappiota?, kertoo Suomen kustannusyhdistyksen toimitusjohtaja Veikko Sonninen.

Kevään ainoita voitollisia esikoiskirjailijoita olivat Virpi Hämeen-Anttila ja Arno Kotro.

Kustantamojen tuloksen tekevät bestsellerit Marklundit, Grishamit, Hotakaiset, Hietamiehet ja Remekset. Ne ovat myös kirjakauppojen sisäänvetotuotteita. Niitä myydään niin paljon, että kirjakauppa voi joustaa hieman hinnassa.

Ulkomaan bestseller ei tarkoita vääjäämätöntä menestystä Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa suureen suosioon nousseen Jan Guilloun lento päättyi Suomessa kuin seinään.

?Ilmeisesti Suomessa ei koettu ruotsalaista agenttia uskottavaksi.?

Suomessa kirja on hieman tyyriimpi kuin Keski-Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Kirjamessut Messukeskuksessa 23.10.?26.10.2003.

1 kommentti

Alei

16.10.2003 14:28

Kun Rikoksen ja rangaistuksen saa seitsemalla eurolla, niin kiva. Marklund on viiden vuoden paasta 1 euron alelootassa. Mutta milloinkas Tuntematon nahdaan siella? Enemman pokkaripainoksia klassikoista, jotta koyha opiskelijakin voi sivistaa itseaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi