Petri Nygård

Raptähti, pillumagneetiksi itseään kutsuva.

Raptähti, pillumagneetiksi itseään kutsuva Petri Nygård nousi miltei yhdessä yössä puheenaiheeksi. Mitään muuta tuskin saattoi odottaakaan sen jälkeen, kun Nygård oli kyykyttänyt suomirokin suurimmat tähdet kappaleellaan Vitun suomirokkii. Kasvotonta Nygårdia on epäilty milloin mainostoimiston neronleimaukseksi, milloin radiotoimittajaksi. Tunnetuimman version mukaan Nygård on manselainen rap-ryhmä Nuera, jonka jäsenet vuorottelevat Petrin roolissa. Tässä haastattelussa pillupipoon sonnustautunut Nygård väittää olevansa noin parikymppinen duunariperheen vesa ja murofriikki tamperelaisesta lähiöstä.

Takatöölöläisessä Janoisessa Lohessa on lauantai-iltana rauhallista. Kynttilät valaisevat englantilaistyylistä olutkapakkaa, kanta-asiakkaat nuokkuvat baarijakkaroilla, imevät bisseä ja kasvattavat partaa. Kun Petri Nygård keinuu naamioituna sisään, häntä ei voi olla noteeraamatta. Pillupipon korvilleen vetänyt iso pikkujätkä poliisilaseissaan ja löysissä hip-hop-vetimissään on repäisty South Parkista. Ei helvetti, hän on rapin Eric Cartman. Tilattuaan baaritiskiltä tuopposen Pillumagneetti istuu viereeni sohvalle.

Tulitsä suoraan Tampereelta?

"Joo, kyl mää tulin. Mää otin kaverin messiin ku sullakin on."

Koskinen on kuvaaja. Onks tää teidän kantamesta täällä?

"Ei, tää on managerin viritelmä."

Mä sanoin taksikuskille, että veis meidät Juopuneeseen Lahnaan. Mä muistin tän mestan nimen väärin.

"No se varmaan johtuu siitä että Heikki (manageri) nimitti tätä paikkaa Janoiseksi Lahnaksi."

Sä et näytä naamaasi, senkö vuoksi Kiss-paita? Lähtiks sun suosio netistä?

"Pillumagneetti -EP:stä. Siinä oli neljä-viis biisii jotka mä tein mun kavereille, että voitiin kikatella ja naureskella iteksemme. En mä tajunnut, et koko Suomi voi digata Liepo-jengin viikonloppuelämää kuvaavaa paskanjauhamista. Me tehtiin ekana ceedeeärriä Pillumagneetti- EP:stä. Mutta kun niitä alkoi mennä netistä niin vitusti, niin ajateltiin, että nyt lyödään rahoiksi!"

Pillumagneettisaitti on aika törkeä. Samoin sun levy. Sä olet eka tyyppi, joka heittää mustan rapin pullisteluasennetta suomeksi.

"Mulla ei taida olla ämmäfaneja kovin montaa. Tai nyt on muutamalta pikkukimmalta tullut mailia. Toi kun on niin poikahuumoria ja mieshuumoria toi levy, et mä aattelin, ettei kukaan ämmä lämpee tolla mitenkään."

Kyllä sun riimit ainakin Frederikin Markkinaraon sanoittaneeseen naiseen kolahtaa. Ne toimii erittäin hyvin. Kerro Tampereen hip-hop-skenestä.

"Ei siellä mitään skeneä ole, vaan mä ja mun kaverit. Täällä ei ole mitään varteenotettavaa. On vitun naurettavaa puhua nousevasta hip-hop-skenestä Suomessa. Okei, nyt on ruvennut tuleen hip-hoppia pop-discoa Bomfunkien avulla. Bomfunk ei muuten edes oo hip-hoppia! Nyt täällä on vaan jotain jätkiä, jotka räkii mitä sattuu. Viiden vuoden päästä voidaan ehkä puhua jostain skenestä. Täällä Helsingissä nyt on jotain bändejä, mutta en mä niitä seuraa. Meillä Tampereella on vaan meidän Liepon poikien veljeskunta, joka tiäksää dokaa ja tiäksää riehuu viikonloput tuolla. Mä teen vaan biisejä musta, ja tiäksää mun kavereista."

Onks Tampereella todella ankeita lähiöitä?

"Joo, me ollaan Lielahden lähiöstä, mut ei me nyt mistään vitun getosta olla kuitenkaan. En mää nyt rupee mitään valehteleen ja hehkuttaan et vittu ollaan jostain Tampereen getosta."

Teillä ei oo siellä Kontulaa?

"Kai siellä ny joku Hervanta, Lielahti, Lentäjänniemi voi olla. Me ollaan jostain vitun peruslähiöstä, ja pikkuhiljaa ollaan muutettu tohon keskustaan, ku sieltä on lyhyempi matka baariin. Ei tarvi tiätsää bussilla ja taksilla mennä kotio."

Minkä ikäinen sä muuten olet?

"Kai mä kaheksantoista oon täyttänyt. Pyörin siinä kahenkympin vaiheilla."

Mitä sä kuuntelit, kun sä aloit tekemään omaa musaa?

"Mä oon kuunnellut Suomirokkia niin vitusti, ihan kyllästymiseen saakka, Nylon Beatia, ja kaikkee mitä tulee. Mut en mä oo mitenkään musiikillisesti lahjakas, en mä osaa soittaa mitään vitun pianoo tai tollasta. Sujuvasti multa tulee ainoastaan tekstii. En mä vittu tiedä miten pitkään Vexi Salmi hioo sen riimejä, mutta mä en hio yhtä biisiä viittätoista minuuttia kauempaa. Silloin se menis överiks!"

Sun tekstit on sen verran hyviä, että mä luulin niitä jonkun älypään tekemiksi.

"Mulla kuule muna seisoo, kun mulle kehutaan mun tekstejä. Niitä ei oo kukaan ennen kehunut. Ja onhan toi levy aika juostenkustu."

Musiikillisesti. Mutta tekstit on buenoja. Lisäksi sulla on draamantajua. Heität itsestäsi läppää kolmannessa persoonassa. Mä olen yllättynyt, ettet sä ole mainostoimiston lanseeraus.

"Toi mua vituttaa. Että mua luullaan jonkun Open Recordsin pilaksi, tai että joku Poko on keksinyt mut. Että on niinku ajateltu, et tehdään tällainen biisi et Vitun Suomirokki. Kaikki biisit on mun ideoimia, mun omia juttuja, mun sanoituksia. Toisaalta sen tajuu, kun mä en haluu olla kuvissa enkä telkkarissa, enkä liikaa heittää keikkaa. Media kiristää mua. Nyt kun ne ei saa mun naamaa esille, ne jauhaa, et se on ihan paska feikki juttu koko nyygoordi. Et ne yrittää pakottaa mua esiin. Mut kyl mulle riittää, et Mä tiedän, et mun fanit ja kaikki mun lähipiirissä tietää miten setit on."

Setit on kunnossa? Harri Uusitorppa Helsingin Sanomista tiesi kertoa, että sä olet Radio Mafian toimittaja!

"Kaikennäköistä vittu. Että mä olen Seremoniamestari, että mä olen jompikumpi tai molemmat noista Openin äijistä, ihan mitä vaan!"

Ehkä sä olet Perusjätkä.

"No niihän mä sanon Vitun Suomirokissa. Ja Maukasta mä diggaan."

Mistä biisien asenne?

"Jotain mä oon ottanut oldschool-hip hopista. Poliisi on kiva -biisin asenne on hip hopin klassikkoaihe. Ja onhan tässä joutunu olemaan poliisien kanssa jonkun verran tekemisissä ."

Ootsä tehnyt kaikki ne jutut joista sä rappaat?

"Täytyy käyttää vähän järkee. Voiko ihminen juoda metanolii, etanolii ja selvii hengissä siitä? Onhan siinä mielikuvitusta ja metaforii."

Eihän siinä edes ole kriminaaliläppää.

"Ei niin. Mä olen ihan mukava ja leppoisa. En mä ala hakkaan ketään, mä en oo yhtään väkivaltainen. Bileisssä pidetään hauskaa. Juodaan, kutitellaan ja puristellaan tyttöjä. Mut jos mulle tulee joku laukoon..."

Ootsä anti? Anti jotain?

"En mä vittu ala mitää julistaan. Politiikkaa, ei vittu. "

Vitun Suomirokissa sä rappaat, kuinka sä syöt Nikke T:n ja paskannat Waldon. Ja että Jonna Tervomaa on vitun vakava likka.

"Vitun Suomirokissa mä annan myös aika monelle tunnustusta. Kari Peitsamolle, Andy Mc Coylle, Maukka Perusjätkälle. Monet Suomijulkkikset on musta vaan niin vitun naurettavia. Tänään just luin lehdestä kuinka jollain vitun suomijulkkisten meikkaajalla on alkoholiongelma! Mä en aina pysty oleen hiljaa, välillä on pakko sanoa. Mä oikeen odotan, et mä alan saamaan kutsuja, ni vittu, sit syntyy biisejä!"

Totuus on vielä taruakin ihmeellisempää.

"Varmasti. Kun Suomessa ei osata edes olla ja pukeutua, ja sit ollaan niin suuren maailman julkkiksia. Eilen sai taas revetä vittu uuteen Suomen Neitoon. Mä nauroin niin paljon ku oisin kattonu jotain parhainta komediaa. Samanlaisia vitun pallinaamaämmiä näkyy tuol kadulla joka vitun baarissa. Jos tästäkin tulee uus julkkis niin mää taas räjähdän. Tääkin puhu jostain Miss Maailma-kisoista. älä ees unelmoi! Lola Odusoga on missi, josta mää oon digannu. Julkisuus, se on ihan perseestä. Tää Henry Saari-juttukin."

Ekstaasi-hype? Ootsä Henryn frendi?

"En, mut kyl me on jutskattu politiikkaa, julkisuuspolitiikkaa. Mun elämässä tapahtuu sellasia, ettei lehdlilä riittäis otsikot. Kyl noi meidän viikonloppuvipellykset ja karnevaalit on sellasia, et niistä sais mahtavia stooreja, kirjoja vaikka."

Ootsä muuten käyny kouluja?

"Peruskoulun. Sen jälkeen mä oon siivonnut pankkeja ja tollasta. En mää, Suomessahan elää ihan hyvin muutenkin. Suomi on mahtava maa. "

äänestitsä presidentinvaaleissa?

"En mää äänestänyt. Oisin mä voinu Tarjaa äänestääkin, mut juttu mitä mä siitä ajattelen, on tossa levyllä."

Että Tarja on tyylitajuton? Kamoon Cartman!

"Lenita Airisto hoi! Asialle vois tehdä jotakin! Mä voisin lopettaa politiikanpuhumisen tähän. Mä pidän nyt vaan turpani kiinni. En mää vittu seuraa politiikkaa."

Sun erityisala on enemmänkin tää perinteinen Irwin-homma: viina, rap ja naiset?

"Joo. "

Minkälainen on Petri Nygårdin päivä? Kerro mitä sä teet. Miten sä heräät ja vedät muroja...

"Just niitä mä syön. Ennen oli pelkkää maissihilettä ja riisimuroa, mut nykyään on kaikkee. Suklaamörssöö, vihreetä ja punasta karkkirinkulaa. Onhan se siistii, ku mä oon muutenkin murofriikki. Pitäisi päästää Amerikkaan. Viis litraa maitoa ja testaamaan muroja!"

Monelta sä heräät?

"Ihan koska vaan. Jos oon juonu, se menee kymmeneen yhteentoista. Heikki soittaa kymmeneltä että nukuitko? No vittu en! Mä vastailen posteihin, raavin munia vähän aikaa, pierasen ja syön. Mun mielestä syöminenkin on ihan vitun mahtavaa. äiti on joskus sanonu, et jos menee nukkumaan täydellä vatsalla, näkee painajaisia. Se on ihan vitun paskaa. Mä nukun niin sikeesti, kun mä oon safkannut. Tosin joskus joutuu seittemän aikaan heräämään käymään paskalla ja jatkamaan unia. Roskaruoka tulee aika nopee ulos."

Mitä sä painat?

"Kyl mä painan varmaan sata."

Tää mahakin on ihan kiinteä. Näytä vähän. Söpö! Karvanen!

"Mä jännitin sitä. Mä en ees jaksais vittu miettii ulkonäköasioita. ämmät tekee niin, mut sitten ku ne löytää sen aviomiehen ja menee naimisiin, ne leikkaa lyhyen äititukan, lihoo niin vitusti ja plösähtää. Mä oon ite ihan samanlainen. Jos mä ikinä löydän jonkun ämmän, mä rupeen lihoo heti, rupeen syömään samantien! "

Ei helvetti.

"Niin kauan käydään salilla, kunnes löydetään joku. Sitten ei oo enää mitään välii. Mun sukupolven ämmät alko juomaan Linda-siiderii kahentoista vanhoina ja levis kakskymppisinä, mut nää sen jälkeen syntyneet on hirveitä tankkeja jo kaheksantoistvuotiaina. Ne syö niin paljon roskaruokaa. "

Monesko tuoppi toi on?

"Harvemmin mä juon tuoppeja tälleen. Yleensä mä juon niin tuhdit pohjat, ettei tartte ravintolassa dokata. Vedän neljä viis litraa pohjiks."

Eiks mee pakki sekaisin?

"Jos mä pelkkää kaljaa juon, ei todellakaan mee."

Onks sulla systereitä tai broideja?

"Ei, mä oon ainoo skidi. Mun vanhemmat on antanu mun tehdä mitä mua huvittaa. Monet on syyttäny, et mä oon vittu saanu kasvaa liian vapaasti ja siks musta on tullu tällainen."

Mitä sun mutsi ja faija tekee?

"Ne on duunareita, duunareita. Ja mä oon niihin niin vitun tyytyväinen."

Sun levy MUN LEVY on tietyn elämäntavan kuvaus. Luetsä kirjoja?

"Pornolehtiä ja sarjakuvia. Jos mulle lyödään joku kirja eteen, mä ajattelen pornolehtiä ja muuta. Jos mua ei kiinnosta se teksti, se ei jää mun päähän. Mutsi ja faija yritti pienenä Tarzania, mut ei sekään mua kiinnostanu. Siitä mä oon tavallaan kateellinen muille, jengi lukee iltaisin kirjaa, ne sivistää vittu itseään siinä samalla, lukee vaikka jostain inflaatiosta, vaikka mä en vittu edes tiedä mitä se tarkoittaa. Mä oon vaan ihan vitun kateellinen, kun mä en osaa lukee."

Sun pitää etsiä se lihava plösähtänyt vaimo, joka vois lukea sulle iltaisin.

"Joo. Kirjan pitää olla tykitystä alusta loppuun, niinkun mun levy!"

Etsä heilunut siinä Suomirokki videolla?

"Se oli sijaisnäyttelijä. En mä vaan halunnu tehdä videoo. Ja koko setti oli niin vaatimaton, etten mä halunnu laittaa itteeni siihen."

Mikä Nygårdia vituttaa?

"Maailma muuttuu, fiilikset vaihtuu ja vittu ajattelutavat. Raiskaukset on järjettömiä juttuja. Monet ämmäthän ei uskalla käydä ulkona ku koiran kanssa. Sekin lisääntyy ja tulee vaan. Ei kymmenen vuotta sitten ollut Sanna Sillanpäätä. En mää vittu tiedä mistä tää johtuu. Jos mä löydän lompakon kadulta, ni tasan tarkkaan mä otan ne rahat ja jätän sen lompakon siihen."

Haluisitsä valloittaa maailman?

"En mää tiedä, oisko presidenttinä oleminen edes jotain? "

Häkkisenä?

"En mä oo mikään vitun moponvirittäjä. Se on vouhotusta niinku kaikki muukin Suomessa. Suomen jääkiekkojoukkue voittaa joka kerta maailmanmestaruuden, eikö voitakin? Sekin on niin suomalaista."

 

Kuka on Petri Nygård?

Jos mediatemppu Petri Nygårdin mysteeriä haluaa yrittää selvittää, on soitettava levy-yhtiö Open Recordsiin...

"Heikki Häkkinen"

Kertoisitko levy-yhtiön edustajana, kuka on Petri Nygård?

"En voi valitettavasti sitä kertoa. Se haluaa kuljeskella taiteilijanimen suojissa."

Entä mikä on hänen ikänsä?

"Sitäkään en voi kertoa. 20 vuoden ja 25 vuoden välille se asettuu."

Onko tämä Nygård-salailu levy-yhtiön taitava kaupallinen juoni vai Petri Nygårdin itsensä valitsema linja?

"Tuota en voi kommentoida."

Sanotaan, että Nygård olisi tarpeen mukaan joku Open Recordsin omistajista tai jäsen Nuera-nimisestä rapryhmästä...

"Nygårdin keikalla me Open Recordsin omistajat olemme kyllä lavalla, mutta laulamme vain taustoja."

- Pete Suhonen

 

Petri Nygårdin ensimmäinen keikka oli Kauhajoen Casinolla lauantaina 23. syyskuuta.

Nygårdin MUN LEVY on myynyt 18 000 kappaletta.

89 kommenttia

Jorsefan

1.8.2005 03:48

Hei Petri millon se sun seuraava levy on ulkona hyllyillä herätys....ja pistä se sähköpostis toimii niillä sun sivuillas.

Oootko elossa ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jorsefan

1.8.2005 03:50

Edittiä tohon edellisenn. Missä vitussa sä nykyään pyörit kun ei jätkää näy enää missään ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mian2

18.8.2005 15:42

PEETRI!! tee COOMEPACK!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

odottelija

25.9.2005 16:32

hei petri!!!! laita vittu uus levy hyllylle.mää olen vittu sun suurin fani.astu taas kuvioihin ja vallota suomi taas.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

palvojasi

25.9.2005 16:37

mä kuuntelen sun levyjäs joka päivä ja osaan melkein kaikki jo ulkoa.mä kaipaan sua!!mitä sille voi et suusta tulee mitä sattuu mut sun laulus on aivan MAHTAVIA.tuu takas

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

palvojasi

25.9.2005 16:49

mä en tiedä mitä sanoa et sä tulisit takas.sun on pakko tulla takas.sä olet mun idoli,ennen tykkäsin vähän kaiken laisesta musiikista mut kun kuulin SUT mä olin pyörtyä olit niin mahtava olis todella todella iloinen jos tekisit comebackin.oon ottanut susta mallia ja tehnyt pöytä laatikkooni muutamia lauluja mut mä tiiän et musta ei voi tulla ikinä sua parempaa.elämä tuntuu tylsältä ilman sua!mut älä välitä niisä homoista jotka ei pidä susta!!petri nygård UP!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

petrifani

25.9.2005 16:58

meilaa mulle pliiis!!!!!!!!!!! mä haluun tietää et sä olet viel kunnos.sä oot vieläkin paras lykkyä tykö hovinarri

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pliis

25.9.2005 17:33

ala taas räppää!pikku G on perseestä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fyfan

26.9.2005 19:03

tuu takas!mä tykkään sun musiikist ja oot mun isoin idoli.jopa mun äiti tykkää siit ja kaikki mun kaverit.tuu takas pliiiiiis.älä oo nynny vaa tee comeback.sä oot ainut laatune oot! oot IHANA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PetriTakas

18.11.2005 22:47

Joo ihan samoil linjoil ollaa .. 2005, Nygård takasin on saatava, ei tuu muuten mitää täst setist.
Siis ainut jätkä joka sano miten asiat on eikä puhunu kokoajan jotain muuta ****.
Toivottavasti teet comback:n! Sul on oikeesti tääl suomes jätkii jotka tykkää seteist.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nygård fani

1.12.2005 11:47

Petri nygård on mahtava! Mul on kaks sen levyy.. sitä paitti mä tiedän minkä näkönen petri nygård oikeesti on... jee se on v*tun nastaa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pillumangeetti

5.12.2005 21:14

TUU TAKAS!!!!!!!!! TEE COMEBACK TUU ESIINTYY RAUMAN MEREN JUHANNUKSEE
PS: OOT IHANA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

startti

5.12.2005 21:20

kuules petri oot ihq sä sanot asiat SUORAA päin naamaa ja se on ihanaa mä tykkään susta oot saanu vaa hyvää palautetta. oot ainut laatuinen eikä kukaa eikä kenestäkää tuu yhtähyvää räppärii ku susta sitä paitsi lupasit hovinarrin paluu-startti et teet 10 levyy.kuules jätkä tee COMEBACK

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vip

5.12.2005 21:27

kuules petri oot ihq sä sanot asiat SUORAA päin naamaa ja se on ihanaa mä tykkään susta oot saanu vaa hyvää palautetta. oot ainut laatuinen eikä kukaa eikä kenestäkää tuu yhtähyvää räppärii ku susta sitä paitsi lupasit hovinarrin paluu-startti et teet 10 levyy.kuules jätkä tee COMEBACK

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haluis tietää

7.12.2005 12:40

hei petri viittisikkö vastata et millo teet uuden levyn? millo sun keikka on? PS: Jos vastaat ni viittisikkö vastata tähän alle... tai sit sun sivuilles tai jotai....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tee comeback

7.12.2005 15:28

HEI tyyppi tee vittu COMEBACK ja laita sähköposti toimii biitissä! kyl sulla sanoi riittää biitteihin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

COMBAK

10.12.2005 11:03

TUU TAKAS PETRI!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Setit kuntoon

4.1.2006 14:12

Hei herra Nygård tässä on pari vuotta jo ooteltu, että koska sä tuut takasin ja julkaset levyn !! Niin kuin joku sano... Lupasit KYMMENEN levyy ja se knoppi. Sua tuetaan, haluan kuulla sun helmi settiä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

petri o mun idoli

13.1.2006 18:49

tulisit takas oon 12 ja haluun kuulla sun biitti ja antaa tsempiiä poliisia vastaaa tuu takas

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maav

14.1.2006 00:45

Kaivatko persettä munillasi HIH HAHA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

heihaloo

31.1.2006 14:59

juu pari vuotta on odoteltu sun uutta levyy et pääseee taas kuuntelee kunnon musaaa.. pikku g on iha v*tun persee*tä. voisit kehitellä siitä laulun ja joku elastinen tai ANTTI TUISKU tee siitä selvää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

xx-xx

6.2.2006 14:07

petri on niin paras. kuuntelen kummatki levyt 5kertaa päiväs. ooot vaa paras!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

perse arska tere

19.2.2006 01:36

haist vittu sä tiput paska etsä vittu ossa räppä vitun homo =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

arska paska tuli käymään

19.2.2006 01:43

PETRIIIII HEIIIIIIIIIIIII !!!! HERÄÄÄ VITUN HOMOOOOo naama alas perse ylös ku vennonen sano yo ho!!
petriiii jaaa paula ovat vitun LÄSKEI syökää jaa lihookaaaaaaaaaaaaaaaaaa saatanaa homot horat T.j.j.a.l.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rääväsuu

19.2.2006 19:23

hei lueks sä ees näit viestei ja jos luet nii viittiks edes vastata niihi??hei ha´loo ooks sä nii nössö ettet uskal vastata ja tehä comebackkiä ketä sä pelkäääääääät???????????

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mitä vittua

6.3.2006 15:28

heeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
PETRIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
missä sä nykyään piileskelet???
vittu tee comeback ja vallota suomen kansa uudestaa!jos ei oo levy yhtiöö nii perusta oma saatana!! joss ei sua ala näkyy nii kai mun pitää alkaa rivosuu räppäriks!!! viimenen mahis raumanmerenjuhannus!!!
RMJ RMJ RMJ RMJ

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

UKKO123

18.3.2006 14:15

SAATANA PETRI!!!!!!SÄ TUUT NYT TÄNNE SUOMEE VITTU ROKKAA SUN SETEILLÄ!!!ÄLÄ LUOVUTA!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

152

9.4.2006 22:22

petri nygård pieni pillu mangeetti joka päivä yks ritsa sylissä!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mä ja mun frendit

6.5.2006 17:49

moro petri! mä ja mun kaveri ajateltiin laittaa sulle kommaa. mitä sulle kuuluu? ryyppäsitkö vappuna? mä vedin kunnon lärvit. Miksei susta oo kuulunu mitään? Tee uus levy perkele ja vähä äkkiä. Me ootetaan innolla et sä teet uuden levyn.

T: Ansu, kimi, juppe, moro-äijä, bart, marge, rotta, erppu, jami, kuuselan tuomo, martti ja mattilan mulkut, löytyn janin siskot ja veljet, johanna kuusela, rane runkku, sipuli paska, teemu salonen, J-P, jani, potta, jere, sami, supi, pate, jarkko, meri, suvi-tuuli, suklaa keksi, kassu, pena, jorma, ja satu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vosu8697

16.5.2006 12:52

vitu petri sun on pakko tehä uus levy ja tee comeback. VITTU TUUT MYYMÄÄ MILJOONA LEVYÄ!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mä vaan..

21.5.2006 23:08

petrin on pakko tehä levy, sehän myis ihan vitusti..!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hehheh

16.6.2006 15:56

vitu päätterin geigåård en ehkä paskinta paskaa mitä oon kuullu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

esa nahka ja tero nuppi

15.7.2006 22:58

hei vittu petri sun o tehtävä se vitun levy vittu mä lataan sen heti saatanan läskipaskahomo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asdadss

1.8.2006 16:56

Juu se varmasti lukeekin pikku finninaamojen rustailuja

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zammo

8.8.2006 13:29

Petrin lyriikat oli vitun nerokkaita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

heikki h.

8.9.2006 14:26

hyvä petri nygård OLET SAANUT POTKUT!!!! HOMO!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MäOonSe

8.9.2006 19:46

Petri takaisin kehiin! Ps.Vitun suomikki biitti löytyy Frederikin biisistä. Mieluummin vittu vaikka ruplilla maksan! Nuera! NUERA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mutu ja fat joie

9.9.2006 13:00

olis mukava jos sun uusi levys tulis saatanan läski siitä mun levy levystä hyvä kappalle on poliisi on kiva tuu takas läski

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

paskaaaaa!!!!

9.9.2006 13:04

vitun hinttiiiiiii!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ultrix

9.9.2006 13:27

Mitä helvettiä, eihän Nygård ole edes kukaan "oikea ihminen". Mikäli Wikipediaan on uskominen, kyseessä on nuERA-nimisen kaksikon tekemä läppä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Nyg%C3%A5rd

nuERA itessään on hajonnu jo jokin aikaa sitten.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

magneetti-pillu

13.11.2006 22:53

tuu jo vittu ja tee uus levy saatana ei jaksa odottaa enää perkele

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

petri nygård

23.11.2006 15:29

petri on vittu iha oikee ihminen saatanan runkku!!vitu horo!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeppp

14.12.2006 16:57

Pete = travis bicle

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihmettelijät

6.1.2007 07:33

mikset sää näytä naamaas? Kuka sää oikeesti olet? ooksä tehny jotain et sää et sen takia näytä naamaas?
Voisitko vastata näihin kysymyksiin? pliis! Me ei kerrota kellekkään vaikka joku pakottaisi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

öhöm

13.1.2007 09:21

tietääks joku mikä on petri nygårdin sähköposti osote?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toNppaa

12.2.2007 16:28

Kuka vittu on Petri Nygård? Missä Nygård nykyään vaikuttaa? -> tonppaa@netti.fi tonne voi laittaa jotai tulee. Vastauksia vaikka?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sehän on

22.2.2007 13:07

Petri Nygård on tietenkin Nygård. Tosin kaikki sanovat että Petri Nygård on vain Nuera nimisen yhtyeen pila tai joku keksitty juttu. Jos katsoo tämän petrin kuvia ne ei käy yksiin tämän Nueran kanssa. Ihmettelen suuresti mikä tää juttu on että se on keksitty. Olen kyllä lukenut wikipediasta että se on jonkin sortin pila mutta en itse siihen usko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sepoi

5.3.2007 15:11

Nuerahan tuo on ihan selvästi jos vähänkin jaksaa vaivautua kuuntelemaan Nueran tai Travis Biclen biisejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

5.3.2007 19:25

No kai se sitten on Nuera.... Täytyy kuunnella ja verrata... Eikö se Nuera muuten ole hajonnut?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sepoi

7.3.2007 22:43

Juu, Nueran Skemi tekee jotain omaa nykään ja Dream aka Travis Bicle tekee omaa. "no juu" laitappa vaikka emailis tohon?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

9.3.2007 13:00

Tuossa pohdin että tämä nygård ei siksi varmaankaan näyttänyt kasvojaan julkisesti koska olis paljastunu travis bicleksi. Luulen niin.. vai mitä mieltä oot sepoi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sepoi

10.3.2007 16:34

Paljon mahdollista. Nygårdia esitti Travis Bicle ja Skemi, koska niillä oli melkein samanlainen ääni, eli esimerkiksi joka toisen säkeistön lauloi Skemi ja jokatoisen Travis Bicle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

10.3.2007 18:09

Niin... Aika hyvin ne osasi keksiä tollasen jutun. Ei voi muuta sanoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

12.3.2007 20:27

Hei sepoi ootkos nähny Petri Nygårdin leffan? Mitäs tykkäsit? Mun mielestä aika mauton.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sepoi

13.3.2007 15:39

Oon nähny leffan, ja ei nyt voinu odottaa yhtää enempää mitä toi nyt on. Musiikki on kyl sit asia erikseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

13.3.2007 16:29

Niin kyllä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

15.3.2007 17:57

Tuskin sillä Nygårdilla edes on ollut keikkoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

18.3.2007 06:01

Ihme että täällä netissä on tälläinen kirjottelu palsta vaikka koko Petriä ei enää ole. Kuunteletko sepoi muuten itse Petriä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Setä Samuli Xbeta2

6.4.2007 03:11

ón se hyvä kun joku pysyy irti mediasta, eihän siellä pyöri kuin paskaa vaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

6.4.2007 08:12

Pitääköhän se muuten paikkansa että Petriltä tulisi uusi levy?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

COMEBACK!!!!!!!!!!

15.4.2007 10:13

Suomirokkiin on kyllästytty tee se uus levy!!!! Pyydämme teesse uus levy!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoenZoo!

16.4.2007 18:43

Hyvä et Sentään löytyy tämmöinenkin keskustelu!

Vaikka eihän mies ole tehnyt Petri Nygård nimellä musiikkia vuosiin... :D

Siis jos käytätte aivojanne ja tiedätte jotain Suomi-skenestä niin kyllä luulisi teidän tietävän että kuka on kyseisen "henkilön" takana... Peace!

Annetaan keskustelun jatkua!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

16.4.2007 19:27

Olen kuullut että kyseisen "henkilön" takana olisi Travis Bicle. Ja eikös se näin ole?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoenZoo!

18.4.2007 23:13

Minä pysyn hiljaa koko asiasta.

Koska en tunne henkilöä henkilökohtaisesti.

Jos hän haluaa pitää asian salassa, niinkuin tähänkin asti niin pitäköön...

Ja niin voi olla parempikin. :)

Vaikka rahaahan he käärisivät uuden Pertin levyn myötä aikahyvin :) vaikka ei se ole rahasta kiinni, kun kiinnostus loppuu... joskus on hyvä lopettaa ennen kuin maine menee(Mikä maine?!)... :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

19.4.2007 06:07

Kyllähän siitä varmasti rahaa tulisi. Tietysti jos tämä kyseinen henkilö haluaa asian salassa pitää niin asiassahan ei taidakkaan olla sen kummempaa miettimistä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

19.4.2007 10:35

Tuossa kirjoitin jo aikaisemmin että olen kuullut huhuja että tältä Petriltä tulisi uusi levy. Tosin ne puheet saattavat olla vain huhuja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoenZoo

19.4.2007 12:42

Siis jos ajattelee tarkemmin, niin "Petrin" levyt kasvattivat suomalaisten kiinnostusta suomalaiseen räp musiikkiin... Ja lähes kaikki nuorer kuuntelivat Nygårdin biisejä.

Siistii vieläkin joinain iltoina fiilistellä kaveriporukassa Petrin musan taustalla soidessa.(Onneksi niin käy kuitenkin melko harvoin xD) :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

19.4.2007 14:39

Juu kyllä sillä "Petrillä" hyviä biisejä on. Itseltäni löytyy kaikki levyt ja kolme sinkkua siihen päälle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoenZoo

29.4.2007 00:45

Oftopic

Elikkä kaikki ostamaan Travis Biclen Committed
levyä!!!

vaikka esim. http://www.turnin-point.com/index.cfm/fuseaction/products.detail/itemId/2461/department/51/Mixtapet/Travis%20Bicle

Mahtavaa matskuu, mahtavalla äänenlaadulla, Mahtavilla riimeillä, Mahtavilla biiteillä Ja Aivan MAHTAVA KOKONAISUUS!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

29.4.2007 07:52

Laitetaan harkintaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no juu

26.5.2007 18:19

Aika hiljasta täälläkin on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sepe_

8.6.2007 06:53

Onko kukaan sattunut kuulemaan kuka on oikea Petri Nygård? Tämmönen salailu alkaa ihmetyttään kun mies ei näytä naamaansa missään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haloo!

16.6.2007 09:06

Petrii hei haloo! Millos se sun levy tulee? Tässä on varmaan jo viis vuotta ootettu et sä teet sen levyn. Olis siistii jos se tulis. Laitappa vielä ne sun kotisivus toimiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

myssypää

17.6.2007 03:31

vitun hovinarri!!!jos sä et ny saatana osaa tulla takas,nii vittu johan on.missä ne vitun viinakarnevaalit....pidetää ne yhes vaikka,vittu iha sama mut tuu ny vittu takas,pistä suomi taas ROKKAA..!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PESJesse

6.8.2007 23:27

Petri tuu takas. Vittu kun haluun lisää, lupasit kymmenen levyy ja kuuntelen niistä varmana kaikki!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tajuntaa.

27.12.2007 01:36

Petri takaisin toimintaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eetutaas

10.2.2008 20:41

PETRI TAKAS!♥

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kepulikonsti666

17.2.2008 16:41

PETRI PRESIDENTIXI!! AI VITTU HAJOO NAAMA HALOSEEN PETRI NÄYTTÄMÄÄ HALOSELLE KAAPIN PAIKKAAAAA!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

twelw

7.3.2008 15:00

NII ONKO MUKA TRAVIS BICLE PETRI NYGÅRD????? MUST SE EI KUULLLOSTA EES NII PALJO SAMALTA. VASTATKAA!!?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hihihihah

7.3.2008 18:13

hihhiii <3 olette homoja ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zammo

26.4.2008 01:10

Siis Petri oli Travis Bicle. Ihan Yksin. Sen riimit, sen ääni. Travis Bicle. Eikä mikään vitun skem vuorotellu sen kanssa. Paskaa musaahan se tekee nykyää, comebäkkiä odotellessa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mizy the rääväsuu

1.5.2008 21:51

hei te vitun homot ketkä luulette että travis on petri ni ootte niin vitun tyhmiä petrin oikea etunimi on petri ja sukunimi laurila ja vittu tämä on oikeeta tietoa eikä mitään paskaa niinku teijän wikipediat. petri ylös!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ana-88-

24.7.2008 04:02

hyvä hyvä kaikki ootte muka jotai petri faneja yoyo pikku lökärit jos oikeesti kunnioitatte sitä ni ehkä työ jätätte se rauhaa ku se on vaa artisti niiku on myös pikku g ja vaik joku ezkimo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

/api/

19.11.2008 17:58

petri nygård alias petri laurila on tamperelainen nuera-yhtyeen artisti. nykyään petri vaikuttaa nimellä travis bicle ja tekee englaniks jenkkiräppii. tämä tästä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

twelw

7.1.2009 19:52

EI NE KUULOSTA VITTUAKAA SAMALTA!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LGB_GIS

27.10.2009 15:08

otappas laurilan ukko yhteyttä, ois kovaa settii mmistä neuvotella, tarviis seiskan paska lehestä repii riimejä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kompakkisix

17.5.2011 02:04

Se o helmee MM Kultaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

FANI1011

22.10.2011 19:47

2010-2011 Petri räjäytti potin. Äijä on muuten SUOMEN paras räppäri. Ja sen sanoitukset on aivan mahtavia. Kuuntelijoita riittää 10 vuotiaista aina 60 vuotiaisiin. Ja eniten Petriä dikkaa NAISET.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Petriiii

21.3.2012 20:55

PETRIIII!!! <3 mää oon nii ihastunu siihe sun uuteen piisiin "märkää"!!! Se on iha paras! meitsi aina popittaa sitä iha täysillä !! <3 :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi