Puheenvuoro Suomen suorittavalle nuorisolle

"Tilanteita, tunteita, kuitenkin jotenkin helpompaa kuin esimerkiksi taidetta, joka saattaa pakottaa jopa ajattelemaan ja joka provosoi", sanoo Ari Numminen.

Kuva: Severi Haapala.

Tanssija, koreografi ja ohjaaja Ari Numminen sekä käsikirjoittaja Juha Hurme tarttuvat ensi viikonloppuna ensi-iltansa Keski-Uudenmaan teatterissa saavassa Vommassa edesmenneen olympiavoittajan tarinaan. Volmari Fritjof ”Vomma” Iso-Hollon oli keravalainen huippu-urheilija, joka juoksi niin 400 metrin matkoja kuin maratonejakin. Tähdeksi hän nousi kahdella olympiakullallaan 3000 metrin estejuoksuissa vuosina 1932 ja 1936. 

Mistä Vomman tekeminen sai alkunsa, Ari Numminen?

Vomman tekeminen sai alkunsa Juha Hurmeen tekstistä johon hän oli kerännyt Volmari Iso-Hollon ajatuksia urheilusta, harjoittelemisestä, ylipäänsä terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä aisoista. Kirjoitus itsessään on mielestäni jonkinlainen vastareaktio ja kritiikki kehollisen hyvinvoinnin puolesta suorittamista vastaan olympiamitalistin kirjoittamana. Näistä ajatuksista Hurme on koostanut tekstin jonkinlaiseen puheenmuotoon Suomen nuorisolle, ajatellen Jari Pahkin-Hämäläistä sen esittäjäksi. Jari pyysi puolestaan tähän minua ja Severi Haapalaa. Hurmeen tekstistä ja jonkinlaisesta liikehtimisestä sekä äänimaailmasta olemme rakentaneet esityksen, joka liikkuu urheilun maailmassa juoksun innoittamana mutta ei ole elämänkerrallinen. Volmari saattaa vilahtaa kyllä esityksessä….

Miksi penkkiurheilu on niin iso juttu suomalaisille ja muuallakin länsimaissa?

Huh! Tohon pitäis kai jonkun sosiologin vastata. Voisin kuvitella, että siinä on pitkälle kysymys jonkinlaisesta viihteestä ja esityksellisyydestä. Tilanteita, tunteita, kuitenkin jotenkin helpompaa kuin esimerkiksi taidetta, joka saattaa pakottaa jopa ajattelemaan ja joka provosoi. Maailmaa on urheilussa yksinkertaisempaa ja  mustavalkoisempaa. Tehty suurille massoille. On voittajat ja häviäjät. Helppo seurata näillä parametreillä. Harvemmin joku pitkätukka hippi riekkumassa ja rienaamassa.

Kenen kannattaa nähdä Vomma?

Ihan kaikkien. Kyllä olisi tietty hauska kuulla mitä urheilijat ja esimerkiksi tanssijat siinä näkevät. Toivon, että esitys vetoaisi älyyn ja tunteisiin. Jari ja Severi lavalla hivelevät kyllä silmääkin.

Mistä luovuus tulee?

En tiedä, hyvä kun joskus tulee.  Syksy oli todella aktiivinen ja innovoiva. Ohjasin Nummisuutarit-oopperan ja toimin koreografina orjuudesta kertovassa esityksessä Working class hero. Minulle luovuus ja kekseliäisyys on parhaimmillaan kun olen itse luonut itselleni turvallisen ilmapiirin jossa saa riekkua ja leikkiä kuin lapsi. Tila, jossa voidaan liioitella vapaasti eikä kyseenalaisteta mitään. Yhtään mitään. Sen voi tehdä myöhemmin. Sanotaan että parhaimmillaan luovuus on yhtä riemunpurkausta, josta sitten lopuksi voi valita jotain täsmällistä.

Mitä sinulla on työn alla?

Joensuun kaupunginteatterin Aino Kiven kanssa töitä tehdään. Hän tekee hyvää duunia ja on hyvä taiteilija. Olen koreografina Rahakabaree-musikaalin nimellä kulkevassa pläjäyksessä Ainon kanssa.

Vomma ensi-illassa Keski-Uudenmaan teatterissa 17.1. Extemporen ystäville nyt mahdollisuus saada kaksi yhden hinnalla paikkoja kahteen esitykseen: 18.1. klo 15 ja 25.1. klo 15: www.extempore.fi.

Haastattelu julkaistu alun perin Extempore Kulttuuriblogeissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi