Rap-kaksikko Dead Prez saapuu Suomeen

Viime syksynä ensimmäisen studioalbuminsa kahdeksaan vuoteen julkaissut kaksikko saapuu Helsinkiin.

Jenkkiläinen rap-yhtye Dead Prez palaa pitkän tauon jälkeen klubikeikalle Helsinkiin. Viime syksynä ensimmäisen studioalbuminsa kahdeksaan vuoteen julkaissut kaksikko valloittaa Tavastian tiistaina 26. maaliskuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Tiketissä.

New Yorkissa vuonna 1996 perustettu Dead Prez tunnetaan erityisesti Public Enemyyn verratuista poliittisista lyriikoistaan. Stic.manin ja M-1:n muodostamalta kokoonpanolta ilmestyi 2000-luvun alussa kaksi klassikkostatuksen saavuttamaa albumia, Let's Get Free (2000) ja Revolutionary But Gangsta (2004). Sittemmin yhtyeen jäsenet ovat keskittyneet lähinnä Turn off the Radio -mixtape-sarjaan sekä soolomateriaaliin.

Viime syksynä julkaistu albumi Information Age jatkaa bändin suorasukaista linjaa, ja levyä inspiroivia aiheita ovat muun muassa terrorismi ja sodat, tasa-arvoisuuden puute, valtaapitävien harjoittama väkivalta, ilmastonmuutos sekä ihmisten aiheuttamat luonnonmullistukset. 

Yhteistyötä esimerkiksi Nasin, Erykah Badun ja Talib Kwelin kanssa tehnyt Dead Prez on aikaisemmin vieraillut Suomessa vuoden 2011 Pipefest-tapahtumassa sekä klubikeikalla Tavastialla syksyllä 2009.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi