Tyhmyyden ylistys
“Rock´n´rollissa jätetään aivot narikkaan, seurataan alhaisia vaistoja, taannutaan takaisin kohti apinaa, eletään epäterveellisesti eikä huolehdita huomisesta.”
Jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin rock´n´rollilla ei ole mitään tekemistä älyllisen toiminnan kanssa.
Päinvastoin, se on totaalisen hölmöä touhua. Siinä jätetään aivot narikkaan, seurataan alhaisia vaistoja, taannutaan takaisin kohti apinaa, eletään epäterveellisesti eikä huolehdita huomisesta. Juuri siksi se on niin kivaa.
Mutta se on myös nykyään kovin vaikeaa. Maailmassahan pitäisi nykyään olla niin kovin cool. Meille on annettu ymmärtää, että pitää pukeutua hillitysti, näyttää nyrpeältä, olla innostumatta mistään ja suhtautua kaikkeen ironisen kylmästi. Silloin ei ainakaan mokaa itseään.
Tämän sosiaalisen koodin hakkeroiminen tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa. Siksi on erittäin riemastuttavaa, että meillä vielä on olemassa rock´n´roll. Pelikenttä, jossa överiksi vetäminen on kaunista, suuruudenhulluus suotavaa ja rääväsuinen intoilu sallittua. Siksi on myös hienoa, että meillä on Tehosekoitin.
Tehosekoitin on julkaissut viime vuosina käsittämättömällä tahdilla levyjä. Vaikka yhtyeen lavakunto onkin todettu a-luokkaiseksi, on se Levy-yhtiön artistien joukossa jäänyt Apulannan varjoon, vaikka täysin erilaista mättöä tekeekin. Nyt Tehosekoitin on astunut taas askelman lähemmäksi häpeämätöntä rock´n´roll-unelmaa ja buustannut soundiaan viuluilla, torvilla ja suuremmalla töttöröö-asenteella.
Onnistuneesti onkin. Tämän vuoden Tehosekoitin on yhdistelmä grandiöösiä glamrockia ja suomalalaista juurevaa pop-perinnettä. Samassa kappaleessa voi kuulla kaikuja Marc Bolanilta ja seuraavassa Tuomari Nurmiolta tai Guns´n´Rosesilta ja Miljoonasateelta. Hämmentävää, ennenkaikkea siksi että se toimii niin hyvin. Ehkä yhtyeen nimi on nerokkaammin valittu kuin olen koskaan tullut ajatelleeksikaan.
Tehosekoittimen musiikin toimivuus lähtee siitä, että sen biiseissä kuulee syvän innon ja ihailun rock-musiikin perusarvoja ja –teoksia kohtaan. Juuri siksi sen biisit eivät aina kuulosta kauhean omaperäisiltä, vaan ne tuntuvat lainaavan varsin vapautuneesti vaikutteita sieltä sun täältä. Kuulijalla on päällä lähes jatkuva déjà vu-tila.
En missään nimessä halua moralisoida Tehosekoitinta plagioinnista. Pois se minusta. Rock-musiikissa ollaan jokatapauksessa ammennettu samasta soppakulhosta jo kymmeniä vuosia. Jo kauan ollaan oltu tilanteessa, että samantapaiset melodiat, riffit ja sointukulut sinkoilevat siellä täällä biisi-avaruudessa.
Haluan pikemminkin onnitella Lahden poikia siitä, että he keittävät oman soppansa taidokkaasti vanhoista raaka-aineista. Samalla he onnistuvat maustamaan sen sellaisella meiningillä, että välillä vähän heikommatkin biisit menevät seassa mukana. Pääosin biisimateriaali on kuitenkin asiallista.
Mutta hienointa Tehosekoittimessa on, että koskaan ei voi olla ihan varma kuinka tosissaan he ovat. Joo, he ovat rock´n´roll, mutta ovatko he tosissaan ihan näin “rock´n´ roll”? Ovatko he kuitenkin liian fiksuja, että heidän sanoituksiaan voisi lukea tosissaan kirjoittettuina? Ja ovatko he oikeasti sitä mieltä, että heidän levyjensä kannet ovat makean näköisiä?
Tämä tekee Tehosekoittimesta entistä kiinnostavamman. Kun ei ole tarpeeksi tyhmä rokkaamaan, täytyy ensiksi löytää se sisältään se tyhmyys. Vasta silloin voi pitää aidosti hauskaa.
Eli keep on rokata.
