Slowed Down

Kemopetrol

Suomi-popin soundi on voimakkaassa muutoksen tilassa. Enää ei joko rokata niin perkeleesti tai sitten melankolisesti muistella entistä tyttöystävää mollivoittoisen nyhräyksen säestyksellä.

Kemopetrol on uuden Suomi-soundin viimeinen tulokas. Yhtye, joka ei edes kuulosta suomalaiselta. Komppi on dubbia, kieli on englantia, soundi on kevyesti triphopahtavan softi ja melodioiden tunnelma on häpeilemättömän brittipopisti romanttinen. Kiinnostava yhdistelmä millä tahansa leveysasteella, mutta täällä susirajan tuolla puolen ennenkuulumaton. Tai ainakin ennenlevyttämätön. Kemopetrol on saanut kahdella ensimmäisellä singellään poikkeuksellisen paljon huomiota; radiosoittoa ja palstatilaa on tullut roimasti. Jos ei muusta, niin se kertoo siitä että rakkaassa kotimaassamme ollaan ennakkoluulottomampia ja innostuneempia uusista jutuista kuin pitkään aikaan. Jos Kemopetrolin uutuus-levyä ei olisi saatavissa kuin rajoitettu määrä, niin varmaan Aleksilla jonotettaisiin jo sitäkin.

Eikä siinä mitään, “Slowed Down” on kelpo levy ja debyytiksi hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Laura Närhen ääni toimii hienosti, bändi uskaltaa kuulostaa itseltään ja hyviä biisejä piisaa koko albumin mitalta. Perusasiat ovat siis prikulleen kunnossa.

Ihan pikkuisen jää hämäämään vielä hieman keskeneräiseksi jäävä soundi. Kerrankin Suomesta ponnahtaa eturiviin yhtye, jonka vaikutteet ovat modernin popin parhaasta päästä; Kemopetrolin nuottirivien välistä voi kuulla pilkottavan Portisheadia, Björkkiä ja Cardigansia. Siksi kaipaisi, että myös soundi olisi jotenkin radikaalimmin nykyaikainen, enemmän biittiä ja vähemmän kitarapoppia. Nyt vielä rummut lätisevät latteasti ja basso pomputtelee kevyesti, kun saman vision olisi voinut toteuttaa paljon rouheammin.

Ehkäpä on kuitenkin hyvä, että parannettavaa vielä löytyy. Taitoa Kemopetrolilla tuntuu riittävän.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

26 kommenttia

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Bändi ei ole valinnut helppoa tietä. He ovat kehittäneet oman kuuloista musiikkia, jollaisella harvoin pääsee huipulle. Mutta minkäs teet kun biisit kuulostavat loistavalta. Tunnelmallista, ja hyvän kuuloista meininkiä. Antavat varmasti toivoa monelle pikku bändille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Kaikkien aikojen paras levy!!! Kitaristi on ihana ja osaa soittaa tosi hyvin! Simply the of the finish music!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

ihan perkeleen hyvä levy, kuuntelen masturboidessani.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Lambin ja Portisheadin sekoitus. Ettekö keksineet mitään uutta tai omaa, Kemopetrol?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

en ole kuullut, mutta provinssin toiseks paras esiintyjä sitten kentin jälkeen....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

ankee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Mun levykokoelmani paras levy..vähillä rahoillani hankkima ostos jota en kadu...mahtavaa musiikkia joka sopii tilanteeseen kun tilanteeseen...kuunnelkaa ihmeessä ihmiset!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Kemopetrol luotaa esikoislevyllään ihmismielen syvimpiä kolkkia tavalla joka vastaa lähes universumin läpi lentämistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Levyn soundit on aivan jostain muualta kuin savosta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Kemopetrol on outo yhtye. Se tuli ihan tyhjästä ja kuulosti heti sekä valmiilta että kekseliäältä ja kaikki muut ylistyssanat päälle. Useimmat tuntevat Slowed Down -levyltä Child Is My Name -hitin, mutta entäpäs jos väittäisin ko. biisiä koko levyn huonoimmaksi? Välittyisikö jo fiilis, että parhaat raidat (African Air, Tomorrow...) ovat tosi hyviä ja koko levy itse asiassa loistava?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Mun täytyy puolestani sanoa että Child Is My Name-hitti kolahti itselleni eniten. Siinä on vaan jokin oikea fiilis ja huoneen täyttävä rentous. Muutenkin levy yltää kyllä kotimaan mittapuussa aivan latvaan. Sävellykset ja studiossa hiotut tyylittelyt ovat kerrassaan hunajaisia. Menestykää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

paskaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Tämä on soinut lähes aina työpaikalla viime kesästä asti. Hyviä viboja ja keskittymiskykyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Rulettaa, vaikka ei soitakkaan keikoilla livenä! tai sitten ne oli provinssin ainoat oikeasti hyvät esiintyjät?? (tuskimpa)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Kuulosti aluksi todella tyylikkäältä ja ei-suomalaiselta. Soundi on upea ja Lauran ääni seksikäs ja tyyliin sopiva. Siis kelpo tuote.Mutta...biisien sanat ovat ihan puuta heinää.Okei, ei aina voi olla jotain viestiä kuulijoille, mutta edes jotain ideaa. Onneksi ovat sentään englantia:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Pändin nimi on must aika raflaava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Muunmuassa helmi levy. Biiseissä on fiilistelyn makua. Keikkabändinä aivan uskomaton. Ainoa puute näin hienolla levyllä on Kemopetrolin parhaimman biisin (Paranoid) puute. Ehkä he saavat sen jo ensi levylle...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Upea levy. Heti ensimmäiseltä kuulemalta pysäytti. Pakko oli tarkastaa taustatiimi, ja löytyihän sieltä Suomen huippunimiä, kuten tämän hetken loistavin tuottaja Kalle Chydenius.

Täydet pointsit Kemopetrolille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2001 19:27

Aivan törkeen kova levy!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.10.2002 15:19

Mutta tämähän on aivan loistava. Uskomatonta että suomesta nousee tällänen bändi. Kaikille biiseille arvosana 10 , lukuun ottamatta Slowed Down biisiä. Sekin häviää muille vaan sen plussan verran. Suomi rocki ja poppi on nousussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

redhairgirl

25.10.2002 15:19

pari helmeä, muuten jokseenkin tylsähkö. hyvä suomalaiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hifisti

25.10.2002 15:19

Jaksaa kuunnella aina yhä uudestaan ja uudestaan. Biisit toimivat hyvin ja bändiä luulisi ulkomaalaiseksi ilman laulua. Lisäksi hyvät soundit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KoivisII

25.10.2002 15:19

Ärsyttävää roskaa. On olevinaan niin hyvä mutta ei sitten kuitenkaan missään tilanteessa todella toimi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Calimero

3.5.2003 01:01

Toimivaa Suomipoppia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tampio

30.12.2003 16:46

Miellyttävää poppia. Lauralla kaunis ääni ja saundit kirkkaita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

köli

5.4.2005 16:57

Kemopetrolin debyytti on ällistyttävän yhtenäinen levy erilaisten tyylisuuntien lainailuista huolimatta.
Laura Närhen ääni on koskettava, View on the Sea todistaa sen. Kemopetrolia en kuuntelisi todennäköisesti, jos he kääntäisivät kappaleensa kotimaamme kielelle. Tosin pidin kyllä erittäin kovastikin Närhen soolokappaleesta Se ei mee pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi