AC/DC on bändinä sen luokan instituutio ja sen metodit niin kiveen hakattuja, että heidän albuminsa arvioiminen on turhauttavaa. Enemmänkin kysymys on ilmoitusasiasta: AC/DC on julkaissut uuden albumin nimeltään “Stiff Upper Lip”, eikä se kaikkien iloksi ole radikaali irtiotto mihinkään suuntaan. Se lippalakkipäinen kähisee ja ärjyy. Se polvihousuinen tiputtelee tiukan selkeitä kitarakuvioita. Ja muu bändi soittaa ihan samalla tavalla biisit läpi. Biisit, jotka on tehty ihan samalla tavalla. Hyvä niin, kaiketi.
AC/DC puhuttelee sisäistä pikkupoikaamme. Se osuu siihen hölmöön meissä, jonka olemme joskus teininä yllättäneet peilin edestä tennismaila kädessä. Eivät kaikki biisit kovin kummosia ole ja niiden erottaminen vanhoista AC/DC-biiseistä on vaikeampaa kuin siamilaisten kaksosten. Mutta he ovat sentään AC/DC.
