Suora lähetys

Pikku G

Melkoinen tuhkimotarina. Runoja ala-asteelta lähtien kirjoittanut 15-vuotias nurmijärveläinen poika räppäsi yhden säkeistön RDN:n keikalla Stockmannin One Wayssa pari vuotta sitten. Hieman sen jälkeen häneltä ilmestyi levy, Räjähdysvaara, jossa ruuti oli kuivaa ja tuloksena yli satatuhatta myytyä levyä. Syntyi uusi teinityttöjen kuolakohde, Pikku G. Nyt 17 vuoden ikään ehtinyt, jättimäisiin vaatteisiin pukeutunut teiniräppäri nojailee Scandic Hotel Simonkentän kabinetissa. Ja mikäs on nojaillessa. Uusi levy Suora lähetys on juuri ilmestynyt.

Terve Henkka! Wazzaa?!?

“Väsyttää. Heräsin seitsemältä ja olen tehnyt haastatteluja ihan täysiä tähän asti. Kello on jo puoli viisi.”

Sen siitä saa, kun myy 100 000 levyä. Tuskin osasit odottaa tälläistä menestystä.

“En osannut, mutta olen sama Henkka ja teen samoja asioita kuin ennenkin. Tosin suhtautuminen ihmisiin on muuttunut. Kun tapaan uusia tuttavuuksia, mietin haluaako ne tutustua muhun vai Pikku G:hen.”

Oon tullut takas -biisissä kritisoit myös sensaatiolehdistöä. Piinaavatko ne sinua?

“Jengi kirjoittaa turhista asioista ja paisuttaa niitä. Esimerkiksi jos käyn naispuolisen kaverini kanssa kahvilla, niin joku lehtikuvaaja nappaa meistä kuvan ja sitten on iso juttu siitä, että seurustelen. Tosi ärsyttävää. Onhan pojilla tyttöjä kavereina ja tytöillä poikia.”

Mikä sinua erityisesti ärsyttää julkisuudessa?

“Jengi kuvittelee, että olen töissä koko ajan. Jos olen syömässä mutsin tai faijan kanssa, niin joku perheenäiti tulee repimään hihasta, vaatii tytölleen nimmaria ja kertoo puolen tunnin tarinan siitä, miksi hänen tyttärensä tykkää musta. Voisi odottaa, että olen syönyt loppuun, eikä tunkea nimmarilappua ruokaani.”

Olet tuote.

“Käsittämättömintä oli, kun yhden tv-ohjelman tekijä kysyi markkinointijohtajaltamme, että voisiko Pikku G tulla studiolle seuraavanakin päivänä klo 14. Silloin paikalle olisi tullut tän tyypin tyttäret ja sukulaisen lapset. Mun tehtäväni olisi ollut vain seisoa paikallani, että tytöt voisivat ihailla mua.”

Ja markkinointijohtajanne vastasi tuohon..?

“Mitäs ihan oikeasti luulet?”

Niin, mitä hän sanoi?

“No just noin. Noi on vaan asioita, mihin pitää tottua.”

Olet menestynyt myös rahallisesti. Nopeasti laskettuna olet tienannut yli 200 000 euroa.

“Ihan hyvin menee. Vanhemmat eivät suostu maksamaan enää viikkorahaa. Ostan aika paljon vaatteita, koruja ja levyjä, mutta osan laitan sivuun. Ei tiedä mitä käy uuden levyn kanssa tai tulevaisuudessa. On hyvä olla pesämuna säästössä.”

Saatko kulkea kaduilla rauhassa ilman teinityttöjen ahdisteluita?

“Yllättävän hyvin, varsinkin päivällä. Nimmareita pyydetään silloin tällöin ja joskus joku tulee juttelemaan. Mutta ei mitään ahdistelua. Sitä paitsi, yleisöni on laajentunut vieläkin nuorempiin ja jopa vanhuksiin. Olen saanut fanipostia muutamilta mummoilta, jotka ovat ostaneet levyni.”

Se johtuu siitä, että riimeistäsi puuttuu räppiin kuuluva uhoaminen.

“On paljon artisteja, jotka tekevät battle-riimejä levyn täyteen. He kehuvat itseään ja heittävät “Mä teen sun mutsilles sitä ja hakkaan sun koirasi”-riimejä. Se ei ole mun juttu, mutta sekin on hiphoppia.”

Faneista puheenollen, sinua diggaa myös Kimi Räikkönen. Eikö ole vähän omituista, että pääsit Kimin ja Jennin häihin esiintymään?

“No emmä tiedä. Onhan sekin outoa, että joku 60-vuotias mummo fiilistelee mun musaa himassaan. Fiilis oli häissä mahtava ja jengi oli hyvin mukana. Mutta en saa kertoa mitään, mitä siellä tapahtui.”

Pääsit toissa keväänä yläasteelta. Opiskeletko nyt missään?

“En. Pidin tarkoituksella välivuoden. Tää vuosi näyttää lipsahtavan myös ohi kouluista. On niin paljon duunia, ettei vaan ehdi.”

Mikä oli yläasteen päästötodistuksesi keskiarvo?

“Emmä tiedä. Sen verran huono, ettei sitä tehnyt mieli edes laskea. Varmaan seiskan pintaan, tai vähän alle.”

Käytkö ravintoloissa?

“Ai niin ku baareissa? Ei se ole mahdollista. Jos menisin pitämään pelkkää palaveria K-18-baariin, niin kaikki iltapäivälehdet olisivat täynnä kurajuttuja musta. Ja jos menisin baariin feikkipapereilla, niin siitä tulisi sairaan iso juttu. Kotibileet saavat riittää.”

Mitä muuten odotat uudelta levyltäsi? En usko, että pääset samoihin myyntilukemiin kuin ensimmäisellä levylläsi.

“Saa nähdä. Jos Suomessa ensimmäinen levy on myynyt hyvin, niin toinen ei myy läheskään niin paljon. Puoletkin ekan levyn myynnistä on hieno suoritus. Mutta en tykkää arvailla, vaikka uusi levy onkin kaikella tavalla parempi kuin edellinen.”

Lyödäänpä vetoa. Jos uusi levysi myy yli 50 000, ostan sinulle puolentoista litran laittikolan.

“Sopii. Sillä jos näin käy, laittikola keventäisi vähän taakkaani.”

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

52 kommenttia

ihana-69

2.9.2004 16:47

tosi hyvä levy ensinnäkin..hyviä biisejä ja diggaan tosi paljon:)

pikku G oot ihana!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gnu69

3.9.2004 07:47

hoh hoijakkaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pikku g

3.9.2004 18:52

aika vähäinen anti tällä kertaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

brunetti16

8.9.2004 10:23

Tosi hyvä, niin kuin edellinenkin levy...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pikku-H

9.9.2004 11:15

Jatka samaan malliin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jonnuliini

10.9.2004 16:13

ihana levy!!eka oli hyvä mutta tää on jotain paljon parempaa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pegas

11.9.2004 20:25

siis perseestä pikku g? mitä hyvää?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Salla-Mari Lehtinen

11.9.2004 22:31

Loistava levy. Niin on mieskin. Minä saan tämän levyn musiikki lehdestä. Minä halusi koska tämä on niin upea levy. Geeeee jatka eteen päin fanit tykkää sinuta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wilma^

12.9.2004 14:19

pikku g'n riimeissä on kauniit sanat,joita kannattais ihan kaiken ikästen ihmisten kuunnella.
eka levy oli hieno,ja tämä on vielä hienonpi.on mukavaa,että on olemassa räp-musiikkia,jota voi kuunnella kaiken ikäiset! kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jaska86

17.9.2004 10:05

Aisia mies. Hyvät riimit levyissä, jatka vaan samaan malliin. ja pikku g ei ole mitään teinirappia, sitä voi kuunella kaikki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MizzR&B

27.9.2004 14:18

sun levys o aika hyvä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ArchHeretic

28.9.2004 08:55

Keskivertoa löysempää ilman mitään mielenkiintoa herättävää. Jopa imelää paikoittain. Maailmaa ei pelasteta musiikilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyttö

3.10.2004 16:15

pikku g on paras! GO GO!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sepkol

3.10.2004 20:49

Voiko olla invottavampaa musiikkia
tämä musiikki on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rock4ever

3.10.2004 21:37

nooh, mun mielestä tää oli samanlainen ku se eka levykin. ehkä liian tylsä. taas laulettii samoista asioita, samalla tavalla. liian tylsää että uppois muhun. pitäs tehdä uus levy ja erillaisia kappaleita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SIPULIINO

8.10.2004 12:04

IHAN AUNUKSESTA KOKO LEVY!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Fani91

12.10.2004 19:26

Biisit ei ehkä ollu yhtä mukaansa tempaavia ku ekas levys mutta kun sen kuuntelee toiseen kertaan ni ei suora lähetys oo yhtään sen hullumpi.Loistavaa G!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Susanna ***

13.10.2004 16:21

Tosi hyvä levy ja sillä on tosi hyvä laulu ääni se tosi hyvä laulaja

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pp

14.10.2004 06:11

Kaikkea roskaa ne tekee :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tyllerö

16.10.2004 16:15

Sairaan hyvää musaa!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Marzu90

16.10.2004 19:50

Aivan ihanaa musaa...tätä voi kuunnella aamusta iltaan!!!! Pikku G on IHANA!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Seisku

19.10.2004 11:22

Yhest mä kuulin diskoss yhen biisin. Hyvä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jayton

19.10.2004 18:51

Tuote.Kaiken lisäksi paska sellainen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pallokka

22.10.2004 16:04

ihan okei.voihan sitä joskus kuunella. ps. pikkuG on aika söpö

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mini g

23.10.2004 16:40

pikku g sä oot tosi hyvä sun levyistä löytyy mun mielestä hyvää musaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Snoppe

25.10.2004 13:02

Miksul on aina sama ilme?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Apita

26.10.2004 15:35

on siis niin paras! :D ja Henkka on niiiiiiiin ihana!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

I love Pikku G xD

28.10.2004 18:57

sä oot siis niin paras ja niin söpö sul o ihana lauluääni ja ihanii kuvii netis xD
ja oot niin söpö taisin kyl sanoo sen mut sou sanoinpahan toiseen kertaan........... xD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuttu???

1.11.2004 16:09

moi henkka et kyl varmaa tiiä kuka tuttu/sukulainen oon??mut fanisikin...!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

??????

1.11.2004 16:13

erittäin hyvä...!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

moikka!

1.11.2004 16:18

mun mielestä tosi tosi tosi hyvä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

*ihastunut fani*

1.11.2004 18:32

Pikku G on paras räppäri toiseks tulee eminen jne...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Diane

5.11.2004 20:52

mun mielest Pikku G on aivan ihana ja söpö ja kaikkee mahdollista. Pikku G RULEZ!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pikku gay fani

8.11.2004 16:09

pyllystä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anzku89

9.11.2004 20:45

Levy on aivan mahtava...paras en väitä ettei muut oo ollu hyviä mutta tää on iha best ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HanZuH*

10.11.2004 21:00

Pikku g tekee musikkiaan koko sydämmestään suomen nuorille lapsille... pidän siitä ja pikku g:n musa tuntuu silloin oikealta ilman "vittuilua"!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Diane fani:)

16.11.2004 15:57

hei Pikku G on aiavan IHANA! se on niin sulonen ja kaikkee... :) toivon et se ei lopeta laulamista koskaan!! tsemppii sille:) PIKKU G RULEZ!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KaisUliKajdhsxaunywufghju

20.11.2004 16:50

Tosi hyvä cd, ostin sen paripäivää sit!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

*enkuli*

21.11.2004 14:34

oli ihana levy...tykkäsin kovasti...=)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Frauenklopfer

22.11.2004 20:42

Paska!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DJ F

29.11.2004 12:02

Jos Pikku G räppäis vähän kypsempiä biisej niin voisin ehkäpä antaa sil 3 tähtee..mut emmä oikeen dikkaa Pikku G..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Young Buck

1.12.2004 18:25

Aika anaalista koko levy...
Noin about 0 hyvää biisiä...
Pikku G voisi palata taikaisin runojen kirjoitus hommiin nimittäin sen riimit on aika anaalista...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vern

12.12.2004 00:14

Juu Pikku G:lle annettiin kaikki hopealautasella, joten kaveri ei kerenny kehittymään. Eli paska levy. Vuoden positiivinen vois vaikka siirtyä balettiin jos siinä olis parempi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tamppaaja

17.1.2005 15:52

Pikkugee hyökkää semmoset angstit ataktia uudella postpreik andökraund äzid alternative pläjäyksellä että oksaa pois ja peitto heiluu!!!! Gee pistää oikeesti sellasta biittiä seventiis kasio-ck:sta slåagaan et muute svengaa enemmän ku jäkson koskaa. ylä femmaa tulee!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ella-mari......

18.1.2005 12:08

tosi hyvä!! pikku g jyrää! mä tykkään siit jake 2: kappaleesta..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JAZMO

19.1.2005 16:09

Pikku G on super ihana!!!! Se on nii söpö ja tosi hyvä rappaamaan!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juliaani

19.1.2005 16:09

tosi hyvä levy! pikku G is the BEST!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anne92

19.1.2005 16:11

pikku G on tosi lutunen....ja sillä on tosi hyvä ääni!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zu-High

20.2.2005 23:30

Pikku-G on toisella levylläänkin huono kuten edelliselläkin.
Hän on nuori räppäri ja kehittyy vielä mutta nyt ei ole oikea aika julkaista levyjä... Biisien sanat kuullostavat teennnäisiltä ja väkisin kirjoitetulta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Laura91

25.5.2005 16:18

pikku g on parempi täll uudell levyll ku vanhall

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kalsari_kalle

13.2.2006 01:32

tekopyhää paskaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sonsku

26.6.2006 20:16

Pikku G:eessä ei oo mitään vikaa.. Sen sanat on hyvät. Se ei yritä ees olla mikään "oon vähän kova" tyyppi. Se on vaan best..:) Mä en välitä mitä muut on siitä mieltä koska tiiän et tykkään siit..Mitä muuta vois sanoo..;) no ei oikee muut.. Terkkuja kaikille Pikku G:een FANEILLE teillä on hyvä maku!!:D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi