Jos Don Huonot olisi urheilujoukkue se olisi Neuvostoliiton kiekkomaajoukkkue 70-luvun lopulta. Tasaisen tappavan varma ryhmä, joka jyrää eteenpäin vastustamattomalla voimalla kuin Puna-armeija kohti Berliiniä. Pelkkiä lahjakkuuksia sisältävä ryhmä, jonka suoritusvarmuuden seuraaminen on välillä jopa tylsää.
Eipä siis ihme, että edellisellä ”Hyvää yötä ja huomenta”-albumilla Don Huonot lunasti viimeinkin paikkansa Suomi-rockin play offseissa. Hieman hankalan ja taiteellisen bändin maineessa olevilta Don Huonoilta olisi voinut odottaa seuraavaksi albumia, jossa käännetään uhmakkaasti selkä hunajaa valuville teinitytöille ja lähdetään fanit läkähdyttävälle taidetripille. Onneksi bändi on käyttänyt kiistattoman kunnianhimonsa toisin ja päätynyt tekemään albumin, joka varmasti miellyttää kaikkia kymmeniä tuhansia edellisen levyn hankkineita ihailijoita.
”Tähti” käynnistyy viiden biisin mittaisella putkella, jossa Don Huonojen vahvuudet ovat pinnassa. Bändi soittaa valtavalla intensiteetillä, biisit etenevät suoraviivaisesti eivätkä jätä kuulijalle hengähdystauon paikkaa. “Tähdeltä” puuttuvat lähes täysin “Vedä käteen”-tyyppiset mätöt ja ensimmäinen single ”Tule sellaisena kuin olet” on niitä harvoja biisejä, jossa Donkkarit paahtavat kybällä. Muuten sävyt ovat yllättävänkin hempeitä ja Don Huonot vajoaa halutessaan myös luontevasti romantiikan rämeikköön. Sellaiset biisit kuin “Tuulee” tai “Autiolla saarella” voitelevat varmasti balsamia jokaisen rakkauden taistelukentillä haavoittuneen teinin haavoihin.
”Tähti” kuulostaa erinomaiselta. Sen tuotos on linjakas ja iskevä, bändi tekee hyvää työtä ja Kie von Hertzenin kitarointi saa yhä uusia sävyjä. Vaikka biisejä kasvatetaan vähän turhankin rauhassa, niin Don Huonot tietävät selvästi mitä ovat tekemässä ja tekevät juuri sitä. Lisäksi kannet ovat taas kerran erittäin stailit. Kaikista Suomen pikku-uukakkosista Donkkarit ovatkin lähinnä samanlaista kokonaisvaltaista pop-yhtyettä.
Tosin ilman ironian häivääkään. Jonka vuoksi on lisättävä perään sellainen miinus, että Don Huonojen sanoituksista en ole koskaan oikein ymmärtänyt kertovatko ne yhtään mistään. Tai sitten ideana onkin, että kuulijat voivat itse päättää mistä ne kertovat. ”Miksi rakkaus on aina yhteentörmäys -rangaistus ilman valitusoikeutta”, kysyy Kalle Ahola ensimmäissä biisissä ja ei luonnollisesti itsekään pysty vastaamaan moiseen latteuteen.
Käytettyäni kilometrikaupalla rautalankaa vääntääkseni kaikille selväksi, että Don Huonot on hieno bändi, joka ansaitsee kaiken suosionsa, jää jäljelle enää yksi häpeällinen tunnustus. Kaikista positiivisista tunteista huolimatta en itse vieläkään pysty aidosti innostumaan Don Huonoista.
Ehkä he ovat minun makuuni liiankin tosissaan ja liiankin tiukkoja. Olisi kuitenkin idioottimaista ehdottaa heille rentoutumista, sillä juuri tämä tosikkomainen puristus tekee Don Huonoista oman itsensä. Ja sellaisena heistä pidetään.
On jotenkin masentavaa kuunnella jälleen hyvää Don Huonot-levyä, jonka yksittäiset biisit eivät kuitenkaan pysäytä allekirjoittanutta, eivätkä jätä tajuntaan mitään pysyviä jälkiä. Vaikka albumi pursuaa hienoja riffejä, stemmoja, saundeja ja vahvaa asennetta, niin minun korvissani se kuulostaa kuitenkin jokseenkin yhdentekevältä. Ehkä ”Tähti” vaatii niin lujasti kuuntelemaan itseään tarkasti, että sen tehtyään on pakostakin hieman pettynyt. En tiedä.
Mutta sen tiedän, että olen pienessä vähemmistössä.
