Taidefestivaali valtaa Helsingin kapakat

10 päivää, 10 yötä, 33 ravintolaa, 333 tapahtumaa, 33 taidenäyttelyä.

Kuva: Iselin Jansen

Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali järjestetään 15.-24.8.2013 Helsingin kantakaupungin ravintoloissa, kahviloissa ja kapakoissa. Festivaali lupaa puhaltaa riemua ihmisten mieliin kymmenen päivän ajaksi ja tuoda säpinää katukuvaan. Kaikki tapahtuman ohjelmat ovat yleisölle maksuttomia.

Festari alkaa legendaarisella kuorojen kierroksella torstaina 15. elokuuta. Tänä vuonna kierrokselle osallistuu ennätykselliset 97 kuoroa ja lauluryhmää eli noin 2000 laulajaa. Kierros starttaa jättimäisellä yhteiskonsertilla Senaatintorilta klo 19.00. Tämän jälkeen kuorot levittäytyvät kaupungin ravintoloihin ja baareihin esiintymään.

Musiikin puolesta on myös tarjolla kyvykkäitä kotimaisia nimiä kuten Anssi Kela, spektaakkelimaisen shown lupaava Sydän Sydän ja ihana Atlético Kumpula. Tarkista koko festivaalin ohjelma täältä. Paperisia käsiohjelmia on saatavilla festariravintoloista kuten esimerkiksi Fannysta, Teurastamolta tai Siltasesta.

Festivaali kokoaa yhteen monia alasarjoja, kuten Muotia, Maista ja Tsiigaa Art goes Kapakka. Muotia-sarja esittelee suomalaisen vaate-, jalkine- ja asustesuunnittelun kiinnostavia lahjakkuuksia kuten KaksiTvå ja Liike. Maista-ruokasarjassa yleisö pääsee tutustumaan kotimaiseen superruokaan, ruokabloggauksen ja -kuvauksen saloihin, jälkiruokaviineihin ja oluen sekä teen käyttöön ruoanlaitossa.

Art goes Kapakka on saattanut yhteen korkeatasoista taidetta ja kaunista yleisöä festivaaliravintoloissa vuodesta 1995 lähtien. Festivaaliohjelman tavoitteena on tarjota ajankohtainen ja uutta esittelevä ohjelmakokonaisuus. Art goes Kapakka jakaa vuosittain Helsinki hauskemmaksi -palkinnon pääkaupungin kulttuurielämää vilkastuttaneelle henkilölle tai yhteisölle.

Art goes Kapakka on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali.

1 kommentti

Anonyymi

10.8.2013 01:28

Kaikki juhlii, voitinko Lotossa, en, katsotaan miten rahat riittää, löysin isän matkakortin, omat tyhjänä.

Ride1973

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi