The forgotten

Unohdetut on äiti–lapsi -suhteen mystifioinnista sisältönsä ammentava psykotrilleri. Juuri sitä muodikasta lajia, jossa maailma lakkaa toimimasta normaalien lainalaisuuksiensa mukaan ja jokin ulkopuolinen voima alkaa manipuloida muistia ja mieltä. Samoista lähtökohdista on tehty mestariteoksiakin (Tahraton mieli), mutta ei tällä kertaa.

Käsikirjoitus kuljettaa katsojan ihan sujuvasti pettäväpohjaiseen maailmaansa, mutta käsittelee aihettaan niin osoittelevasti, että jännityksen sijasta päällimmäinen tunnteeni oli ärtymys. Kaiken lisäksi tarina päätetään monta vaivalla rakennettua juonensäiettä unohtaen.

Päänäyttelijä Julianne Moore näyttelee koko rahan edestä. Jokainen ele, jopa käveleminen tai nielaisu, on valtavilla tunteilla ja suurella ilmaisulla kuormitettu. Valitettavasti hetkeksikään ei synny tunnetta, että tässä olisi henkilö, johon voisi samaistua. Muut näyttelijät tekevät työnsä hyvin, mutta koska Mooren hahmo on miltei koko ajan kankaalla se painaa raskaan jälkensä koko elokuvaan.

Elokuvan äänisuunnittelu on ansiokasta ja James Hornerin musiikki upeaa. Juuri musiikkia on kiittäminen niistä muutamista hetkistä, kun mielessä jotakin liikahti ja sydämessä muljahti.

File

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

3 kommenttia

Mariksu

14.12.2004 10:05

Leffa oli ihan ok. Vähän turhan tavallinen loppu. Pari kertaa pelästytti ihan kivasti.

boy 84

17.1.2005 10:58

omasta mielestäni todella yllättävän hyvä vainoharha trilleri. loppu oli kyllä vähän turhan tavallinen. mut silti hyvin otteessa pitävä jännäri.

Hyperiad

18.1.2005 22:09

Itse asiassa odotin pettymystä, mutta koin positivisen yllätyksen. ei ihan jokapäiväinen elokuva. Kannattaa katsoa! Neljä tähtee ansaitsee.