Hellästi solisevia akustisia kitaroita. Falsetissa laulettuja kertosäkeitä. Mukisevia bassolinjoja. Kaikuna rouskuvia särökitaroita kertosäkeessä, ei improvisoidun kuuloisia sooloja. Tyylikkäästi epäsiistejä kuvia rumista englantilaisista. Ahistavia tekstejä, mutta ei niin ahistavia kuin jenkkirokkareilla. Britit ovat jotenkin taiteellisempia.
Sitten on alalajeja. Yksi alalaji on ´´huonosti soitettu´´ brittipop, jota Suomessa kovasti harrastetaan. Mutta Travis ei kuulu siihen lajiin.
Travis kuuluu siihen lajiin, jossa kuvat ovat tavallisen näköisistä - ei oikeastaan edes rumannäköisistä - pojista. Mutta Travis ei olekaan ´´sellainen taideopiskelija-brittipopbändi´´ vaan ´´sellainen tavallisten kundien vakava brittipoplauluyhtye´´.
Yksi alalajimääritelmä on nenään laulaminen, jossa parhaiten on kunnostautunut oikeastaan ei-brittipoppari Robbie Williams. Travisin laulaja-lauluntekijä Fran Healey on siinä myös aika pätevä.
Ja sitten on se lallatus. Jokainen kunnon brittibändi osaa tehdä biisin jossa lallatetaan kuin pubissa. Traviskin osaa lallattaa. Fran Healey lallattaa kukkasista.
Suomessa usein kysytään brittipop-oppipiireissä: ´´Mikä tekee brittipopista niin hyvää?´´ Ihan tyhmä kysymys. Mutta koska brittipop Suomessa kuuluu uskontojen joukkoon, uskallan tuoda esiin oman mielipiteeni.
Se on asenteesta kiinni. Amerikkalainen on aina jotenkin vakavissaan ja myös kuulostaa siltä, ellei ole Weird Al Yankowic. Oikea brittipoppari on huumorimiehiä vaikkei itse sitä tajuaisikaan. Siksi aidoimmat brittipopparit löytyvät yleensä Englannin ulkopuolelta, esim. Skotlannista, Walesista tai Suomesta.
Travisin kohtaloksi näyttää jäävän kuuluminen brittipoppareiden 1-rivin b-kastiin. Heistä ei tule uutta Oasista, Manicseja tai Radioheadia, eivätkä he toisaalta ole Genevankaan kanssa samalla kakkosrivin taideartistilistalla. Turpakeikan pelossa en uskalla verrata heitä suomalaisiin brittipopyhtyeisiin. Sanotaan nyt vaikka että suomalaiset kuuluvat eri stadioneille.
Travisin levyllä akustinen helisee, falsetti kiekuu kivasti ja säröä on vain sopivasti. Travis saa hyvälle tuulelle. Travisin taiteellisuus on sopivan helppoa ja kuitenkin haasteellisen kirjallista.
Travis kuulostaa sateelta pienen brittipopkaupungin nokisella kujalla. Sellaiselta jolla rumat salapoliisit ajavat vanhalla Sierralla televisiossa.
Travis on mitä nimi lupaa, tavallinen Travis, turvallinen kuin vaksi työpaikan ovella. Mitä enemmän keskustelet hänen kanssaan, sitä viisaammaksi hän osoittautuu.
Suomessa yhtyeen nimi olisikin ehkä ´´Masa tässä vaan täältä ovelta´´.
4 kommenttia
Rizza
25.10.2002 15:19
Travisia ei inhoa kukaan. Ja tästä arvostelusta ei ole tulossa sen kummenpi: ei sitä voi inhota. Inhoaminen ei ole samaa kuin ei pitäminen. Kanava tuskin vaihtuu, kun banjosävelet tuppaavat radiosta (ellei ole kuullut kyseistä kappaletta miljoonaa kertaa).
Albumi on mukavaa kuunneltavaa. Se sopii aamun herättäjäksi, autossa kuunneltavaksi, tanssittavaksi sekä illalla ennen nukkumaan menoa. Levyyn on helppo päästä sisälle, mutta ei niin helppo, että kyllästyisi heti.
Musiikki on ihanan akustista, siihen on sekoitettu erikoisia soittimia ja muita ääniä. Välillä on vaikea tunnistaa, rääkyvätkö lokit ulkona vai soittimessa. Ja joskus voi kuulla sen ihanan ärrrrän. Skotlantilaisuuden kuulee.
Travis on ilmestynyt yhtäkkiä suurempaan julkisuuteen jostain näkymättömästä kuin salaa. Maailma on seurannut, kun Oasis on kuollut, Radiohead valloittanut ja Blur ollut tekemättä mitään. Ja katso: edessä on pieni yhtye pienestä Skotlannista, josta on tullut suuri (siis yhtyeestä, ei Skotlannista).
Mitä muuta voi sanoa? Onko kukaan haukkunut Travisia? Inhoaako sitä kukaan? En minä.
Ja jotta ei tulisi mitään suurta valitusvyöryä muiden yhtyeiden faneilta, niin Oasishan on kuollut ja Blurilta ei ole ilmestynyt mitään uutta lähiaikoina. Kummatkin sinänsä hyviä yhtyeitä, Radioheadistä puhumattakaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
dazzy
25.10.2002 15:19
Ei ollenkaan paha, sanoisin. Vähän köyhäksihän se jää, varsinkin verrattuna 99-vuoden LOISTAVAAN ´´The Man Who´´ -levyyn, mutta pakkohan bändin tason on vaihdella. Iloisissa tunnelmissa liikutaan, kukkia on ikkunassa ja turvassa ollaan... ja miksikös ei, varskinkin synkkänä talvena se on oikein piristävää. ´´The invisible band´´:stä jää hyvä maku suuhun, mutta ei ole 5 tähden arvoinen. Viiteen tähteen tarvitaan minun asteikollani loistavat, syvälliset kappaleet, hyvä tuottaminen ja ennenkaikkea moniulotteinen levy... ai kappas, tossahan se Elbow`n ´´Asleep in the back´´ onkin..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Key
25.10.2002 15:19
Humpty Dumpty´s Love Song.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
tampio
30.12.2003 17:03
Kerrassaan kaunista musaa. Parempi solisti kuin Starsailorilla joka merkka jo paljon. Yltää Coldplayn levyjen tasolle. Mä tykkään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin