Toimiston ovesta marssii sisään graffititaiteilija

Emilio Mäkipää, alias 3feR, työllistää itsensä venyttämällä graffitiharrastustaan eri suuntiin.

Emilio Mäkipää, taiteilijanimeltään 3feR.
Emilio Mäkipää, taiteilijanimeltään 3feR. Kuva: 3feR / Facebook

Cityn Vallilan toimiston ovesta marssii yhtäkkiä sisään reipas nuori mies. Hän esittelee itsensä graffititaitelija Emilio Mäkipääksi, 3feRiksi, joka on parhaimmillaan käymässä samassa rapussa yrityskoulutuksessa. Ainakin asenne yrittäjyyteen on kohdallaan, niin reippaasti kaveri tulee kertomaan Lasipalatsilla ensi viikolla aukeavasta näyttelystään. 3feRin teoksissa graffititaide kohtaa perinteisemmät maalaustaiteen muodot.

“Olen käynyt kahdessa eri taidekoulussa ja saanut paljon opetusta taiteen tekemiseen, varsinkin perinteiseen maalaamiseen”, taiteilija kertoo.

Hän on parikymppinen tyyppi, joka haluaa tehdä töitä rakastamansa harrastuksen parissa. Tavoitteena ei ole siirtyä mainostoimistograafikoksi käyttämään visuaalista silmää toisenlaisilla työkaluilla, vaan taivuttaa graffitia mahdollisimman moneen suuntaan, jotta siitä irtoaisi leipä.

“Myyn teoksia, juuri lähtee yksi tilaustyö Barcelonaan. Maalaan ja vedän opetuskeikkoja. En ole koskaan ollut sellainen, että haluaisin normaaleihin töihin”, sanoo Mäkipää, joka on antanut graffitiopetusta nuorten toimintakeskus Hapessa, opastanut vanhuksia graffitin saloihin Suvilahdessa, opettanut öljyvärimaalausta lapsille ja tehnyt yksityisiä opetuskeikkoja.

“Muutama viikko sitten olin vetämässä lapsille kasvomaalausta”, taiteilija naurahtaa.

3feRin ja Igor Multin tilaustyö Kannelmäen Kanneltalolta.
3feRin ja Igor Multin tilaustyö Kannelmäen Kanneltalolta. Kuva: 3fer / Facebook

Graffiti saa nykyisin ymmärrystä ja sitä myötä tekijöille aukeaa enemmän mahdollisuuksia – mahdollisia työkeikkoja ja laillisia seiniä harrastamiseen.

“Laillisilla seinillä tulee käytyä maalaamassa omaksi huviksi frendien kanssa. Bommaaminen ja sotkeminen on jäänyt, kun siitä joutuu maksamaan. Mä oon kaksi kertaa jäänyt kiinni. Nyt muut saa maksaa, kun mä teen maalauksia. Kerran äidin syntymäpäivänä mut tuotiin poliisiautolla kotiin. Viime synttäreillä kävin tekemässä lailliseen seinään duunin häntä varten.”

Mäkipään suosikkiaiheisiin kuuluvat linnut. Öljyvärien ja graffitin kohtaaminen tekee niistä samaan aikaan sekä modernin urbaaneja että perinteisen arvokkaita. Graffiteihin kuuluvat kirjaimet roikkuvat taiteessa mukana, mutta uudet suunnat kiinnostavat.

“Silloin, kun tein ihan puhdasta graffitia, broidi sanoi, että ihan kiva, mutta voisitko tehdä jotain muuta. Sitten mulle kehittyi tuo lintuhahmo.”

Mäkipään Lasipalatsin näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 2. marraskuuta. Taiteilija maalaa livenä paikan päällä, tilaisuudessa on tarjoilu ja Helsingin Kierrätyskeskus sponssannut kalusteet paikan viihtyisäksi tekemiseksi.

1 kommentti

pietro jokiheimo

2.11.2015 21:05

ilman muuta tuollaisia kaupunki tarvitseekin nuorenpien opettamiseen asialliseen grafitti puuhailuun nuorten kanssa kuten helsingin sanomissa oli nähtävänä jakomäen kohdalla taloihin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi