Töölön Ketterä: "Emme tee kompromisseja"

Suomigrimen vahva tulokas pitää omasta linjastaan tiukasti kiinni – niin musiikissa kuin yksityiselämässäkin.

Kuva: Matti Keski-Kohtamäki

Aggressiivista menoa, elektrosoundeja, garagea, räppiä ja sen päälle vielä ylitsehuokuvaa energiaa. Tätä kaikkea on Helsingin luoteisessa kantakaupungissa tukikohtaansa pitävä Töölön Ketterä.

Duon muodostavat kaksi homeboyta, räppäri Matti 8 ja tuottaja Handshaking. Yhdessä he aloittivat projektin, jonka tuloksena viime keväänä julkaistiin sinkku Ludoo. Erikoinen, monitasoinen biisi kiinnitti myös JVG:n vallan alla olevan PME-levy-yhtiön huomion. Töölöläiskaksikkoa pidetään Suomi-grimen sanansaattajana, mutta duo haluaa jakaa kunnian myös muiden grime-genren artistien kanssa.

"Suomigrimeä on tehty paljon, emme todellakaan ole ainoat tai ensimmäiset tekijät. Erona on luultavasti se, että useat tätä genreä tekevät eivät halua päätyä radiosoittoon, vaan mielummin julkaisevat muutaman biisin vinyylillä", sanoo Matti 8.

"Kompromisseja emme silti tee", lisää Handshaking.

Grimeä tykittävän kokoonpanon biisit kantautuvat yhä useammalle korvaparille. Suosiosta kertoo myös tiuhaan bookattu keikkakesä: kokoonpano nähtiin Suomen suurimmilla lavoilla, kuten Ruisrockissa ja Sidewaysissä. Suosiosta huolimatta räppäri ja tuottaja pitävät tiukasti kiinni yksityiselämästään ja esiintyvät vain artistinimillään, kun on kyse musiikista.

"Musiikkibisneksen ulkopuolella haluamme olla yksityiset itsemme. Töölön Ketterässä edustan artistiminääni, joka on selkeästi uhoavampi tyyppi", sanoo Matti 8.

"Pidämme nämä kaksi elämää selkeästi erillään, jotteivat ne pääsisi vaikuttamaan sinne, minne eivät kuulu", täydentää Handshaking.

Kuva: Matti Keski-Kohtamäki

Molemmat olivat kuunnelleet grimeä aikaisemminkin, mutta oma intohimo tyylilajiin syttyi vuonna 2015, joka oli yhtyeen sanojen mukaan käännösvuosi koko grime-skenelle. Samana vuonna Suomessa esiintyivät tyylilajia edustavat Dizzee Rascal Sidewaysissä ja Skepta & Wiley Flow'ssa. Pian Töölön Ketterä siirtyi katsomosta lavoille, ja keikkakokemusta alkoi kertyä. Kaksikon elävin keikkamuisto tähän mennessä on peräisin Lahdesta.

"Hyppäsin keikalla lavalta ihmisten eteen räppäämään. Sitten tajusin, että lava on niin korkea, ettei sinne ole takaisin kiipeämistä. Edessäni oleva mies tajusi tapahtuneen ja nauroi. Vedin keikan kunnialla loppuun yleisön joukossa katsoen tätä miestä silmiin", naurahtaa Matti 8.

Töölön Ketterän musiikki ei käsittele tiukasti skaalattuja osa-alueita, eivätkä kappaleet ole poliittisia tai suunnattuja vain tietylle sukupuolelle. Tähän mennessä kaksikolta on julkaistu viiden kappaleen EP ja seuraava on työn alla. Kokonainen albumi saattaa joskus ilmestyä, mutta duo ei lupaa mitään - sillä kompromissejahan ei tehdä.

"Ihanne olisi kuuden tai seitsemän biisin julkaisu, jossa kaikki kappaleet olisivat sairaan tiukkoja. Emme halua lisätä sekaan kolmea väkisin tehtyä biisiä vain, jotta se olisi albumin mitassa", kertoo Handshaking.

Seuraavaksi Töölön Ketterä nähdään lavalla tänä viikonloppuna järjestettävässä Flow'ssa ja ensi viikolla Blockfesteillä. Poikien mukaan luvassa on äärimmäisen energiset ja kovat bileet, jotka pistävät yleisön pomppimaan. Mikäli keikka ei sammuta janoa tarpeeksi, Blockfesteiltä voi siirtyä epävirallisiin jatkobileisiin Tampereen Klubille, jossa ketterät töölöläiset vetävät oman DJ-setin.

"Siellä on meidän oma selektio. On siistiä, että pääsee soittamaan omia musavalintoja, jotka raottavat myös sitä, mistä meidän soundi tulee", sanoo Handshaking.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi