Valloita Mansen kesäyleisöt

Kesän puistokonsertteihin etsitään esiintyjiä Tampereella.

Tampereen puistoissa ja pihoilla järjestetään ensi kesänä noin 160 ilmaista kesäkonserttia. Konserttien esiintyjiksi etsitään tamperelaisia bändejä, orkestereita, kuoroja ja tanssiryhmiä helmikuun ajan.

Perinteisen puistokonserttisarjan konsertteja järjestetään kesä-, heinä ja elokuussa ympäri kaupunkia yli 30 eri tapahtumapaikassa. Tänä vuonna esiintymisiä viedään entistä enemmän kaupunginosiin. Uusiksi esiintymispaikoiksi on kaavailtu muun muasta Vuoresta, Takahuhtia ja Nekalaa. Eniten konsertteja tullaan kuitenkin järjestämään viime kesänä valmistuneella Vanhan kirjastotalon puistossa sijaitsevalla Laikunlavalla. Lava tulee olemaan ensimmäistä kertaa käytössä läpi kesän, joten entistä useammalle artistille tarjoutuu esiintymismahdollisuus uudella kesäestradilla.

Esiintyjiksi etsitään erityisesti tamperelaisia harrastusryhmiä ja -yhdistyksiä. Esiintyjille maksetaan esiintymisistä pieni palkkio. Haku konserttiesiintyjäksi tapahtuu sähköisesti Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden nettisivuilla. Haku on auki helmikuun ajan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi