Varmasti poliittista

Kielletyn ja salaisen viehätys.

Tulli ei päästänyt Simpsoneista ja Disney-elokuvista tehtyjä maatuskanukkeja maahan.
Tulli ei päästänyt Simpsoneista ja Disney-elokuvista tehtyjä maatuskanukkeja maahan.

Yhdysvaltalainen Taryn Simon kuuluu 2000-luvun merkittävimpiin nuoriin taiteilijoihin. Simonin teoksissa valokuva, teksti ja graafisuus muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Nopeasti vilkaistuna teokset ovat kauniita ja miellyttäviä katsella, mutta tarkempi katse ja tekstien yhteys kuvaan paljastaa kuvan häiritsevän todellisuuden. Kuin mansikkakermakakku, jonka pinnalta löytyy kärpäsen jalka.

Meilahden taidemuseon näyttely esittelee Simonin teoksia vuosilta 2002-2010. Esillä olevat teokset ovat peräisin kolmesta eri sarjasta. Vuoden 2002 Viattomat kyseenalaistaa valokuvan erehtymättömyyden. Sarjan muotokuvat kertovat ihmisistä, jotka on valokuvan perusteella tuomittu syyttöminä vankilaan väkivaltaisista rikoksista. Myöhemmin heidät on vapautettu DNA-todisteiden kertoessa toisen tarinan.

Amerikkalainen hakemisto salaisista ja epätavallisista asioista (2007) Simon teki luettelon siitä, mikä kaikki on Yhdysvalloissa salaista ja vaikeasti tavoiteltavaa. Teosten aiheita ovat esimerkiksi uskonto, tiede, turvallisuus ja hallinto. Kuviin päätyi muun muassa ydinjätteen kapselointilaitos, CIA:n päämajan taideteokset, räjähdyksiä sekä Playboyn pistekirjoituspainos.

Kieltotavaraa-sarjaa varten Simon valokuvasi 1075 esinettä, jotka jäivät tullin haaviin New Yorkin John F. Kennedyn lentokentällä. Kuvat on otettu viiden päivän aikana ilman taukoja tai unta. Kehyksissä kuvia esimerkiksi luvattomista aseista, väärennöksistä sekä vierasperäisten kasvien siemenistä, jokainen tavara luetteloitu tullin virallisen luokituksen mukaisesti.

Simonin teoksia on ollut viime vuosien aikana esimerkiksi Lontoon Tate Modernissa, New Yorkin MOMA:ssa, Venetsian biennaalissa sekä Centre Pompidoussa Pariisissa.

Taryn Simon Meilahden 9.3.–13.5. 0-10 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi