Verimies on erimies

Poliisi! poliisi! hevari Olli Tahvanainen rikkoo uskonrauhaa.

Olli Tahvanainen haluaa joutua helvettiin, muttei Ari Koivusen keikalle.
Olli Tahvanainen haluaa joutua helvettiin, muttei Ari Koivusen keikalle.

Bändistäsi Veriryhmästä on tehty rikosilmoitus. Mikä on rikoksesi?

"Uskonrauhan rikkominen, kunnianloukkaus ja tekijänoikeusrikkomus. Minusta en ole syyllistynyt mihinkään mainituista. Tein Sana ja ylistys -seurakunnan saarnoista omia versioitani ja pistin niitä nettiin. Miksauksiani on ladattu ainakin

50 000 kertaa. Kiinnostus räjähti, kun minusta tehtiin tammikuussa rikosilmoitus."

Veriryhmä perustettin pilkkaamaan uskontoa. Mitä sinulla on uskontoa vastaan?

"Ei minulla mitään uskontoa vastaan olekaan, mutta sitä on että sitä tyrkytetään ihmisille. Esimerkiksi helvetillä uhkailusta menee herkempi sekaisin. Kirkko ja valtio pitäisi Suomessa erottaa."

Mitä kaikkea taiteen varjolla voi sanoa, laulaa tai kirjoittaa?

"Lähes kaikkea voi pilkata. Sellaisia, jotka eivät voi vastata pilkkaan, en ivaa. Tässä maassa on sananvapaus."

Hannu Salama sai jumalanpilkasta tuomion. Minkä ikäisenä luit Juhannustanssit?

"En ole lukenut vieläkään. Nyt varmaan pitäisi. Salamahan sai tuomion, mutta Kekkonen armahti hänet. Kekkonen oli hieno mies."

Uskotko Jumalaan?

"En todellakaaan, koska ei minulla ole asiasta todisteita. En ole nähnyt koskaan jumalaa. En usko ufoihinkaan. Olen ollut aina ateisti, paitsi ehkä ala-asteen ensimmäisellä luokalla, jolloin arvostelukykyni oli rajoittunut. Koulussahan opetettiin, että Jeesus on totta. Kuulun kyllä kirkkoon."

Pastori Antti Kylliäisen mukaan pääset joka tapauksessa taivaaseen. Oletko ansainnut paikkasi?

"Menen mielummin alakertaan, kun siellä saa juoda viinaa ja soittaa rockenrollia."

Mikä on paras hevibiisi koskaan?

"Motörheadin Sacrifice."

Omistatko Ari "Heavy-Ari" Koivusen levyn?

"En todellakaan. Ei se ole minun musaani. Sehän kuulostaa ihan tytöltä. Voisi olla äänensä puolesta Anni Koivuinen."

Lue tähän loppuun vielä Isä meidän -rukous.

"En kyllä lue. Osaan vain viisi ensimmäistä sanaa: Isä meidän, joka olet taivaissa."

Ai, niin unohdin vielä kysyä hätätilanteita varten veriryhmääsi?

"Se on varmaan A tai B."

Olli Tahvanaisen blogi osoitteessa: veriryhma.blogspot.com

Uraputki

12 kommenttia

/,,/

24.8.2007 22:22

/,,/ ,,|, :*

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

erq

27.8.2007 03:59

Mikä meriittejä ovat koulun lopettaminen 16 vuotiaana ja kolme merkintää rikosrekisterissä? En ymmärrä, enkä edes tahdo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rebds

27.8.2007 11:18

Kuuluu kyllä kirkkoon??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Totuus julki

27.8.2007 21:57

Tavis-Tahvis on Ari Koivusen Homorakastaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ku Klux Klan

29.8.2007 16:16

Kirkko on hieman eri asia kuin Sana & Ylistyksen tapainen lahko ihme parannuksineen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

terolius

29.8.2007 17:41

ovat ne parempia meriittejä kuin esimerkiksi se "tavallisen" kaavan kulkeminen yms jokapaikan tradenomin. hyvä itsetuho ja syrjässä kulkeminen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lemmy K.

30.8.2007 21:54

Sacrifice on kyllä helvetin hyvä biisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kyllästynyt ope

3.9.2007 19:04

Mr Tahvanainen on selvästikin ollut umpiunessa koulussa. Noin yleisenä kommenttina koulussa mitataan tietoa ei kenenkään uskoa.
Toiseksi mitä hänen kehumansa epärajoittunut arvostelukyky sanoisi Jeesuksen aikalaisten muistiinpanoista; juutalainen historioitsija Josefus kuvaa Jeesuksen synnyttämää kapinaa ja väkivaltaista kuolemaa. Roomalainen historioitsija Tacitus mainitsee myös J:n.
Kyseessä on siis historiallinen henkilö. Se, pitääkö ko. henkilöä jumalallisena on taas jokaisen oma asia.

Ps. Pitääkö Mr Tahvanainen Profeetta Muhammedia tai prinssi Siddhartha Gautamaa minkäasteisina taruolentoina?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

merrr

5.9.2007 18:23

Kyllästynyt ope ei ole käynyt jokaisella ala-asteella. Meilläpäin kyllä opetettiin uskoa, tosin myöntää täytyy että opetussuunnitelmaan moinen ei kuulunut. Eipä se silti estä opettajaa uskoaan tuputtamasta.

Nimim. Jostain ne traumat on saatava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tumputtaja

6.9.2007 11:56

Ooh, hurjaa huumoria! "Jeesus on saatanapalvoja", "pappi runkaa", "Jeesuksessa on syöpä". Kyllä nyt pitää oikein City-lehteen
tehdä juttu ja YLE:lle myös.

Joka toinen tietokoneen omistava Pertti ja Osmo 15-v tekee kotonaan
tällaista. Miksi heidät on unohdettu, lapsinerot?!

Tylsää paskaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dr. Crane

26.9.2007 05:12

Veriryhmä on oikealla asialla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi