Vuoden 1999 levyt

Vuosituhannen viimeinen popvuosi toi levylistoille latinomachot ja teinityttödiivat.

Niin loppui se vuosikymmen, jolloin tekno muuntautui miljoonaksi tanssibiitin variaatioksi. Grunge yritti palaa kirkkaasti loppuun, mutta hiipui uuspunkiksi. Amerikassa raptähdet ammuskelivat tai tulivat ammutuiksi ja r´n´b-diivat tulivat yhä diivoimmiksi. Triphop syntyi ja britpop uudelleensyntyi.

Ja kaikki mahdollinen sekoitettiin keskenään, pilkottiin ja postmodernisoitiin. Varsinkin vuonna 1999.

Amerikassa näkyvin ilmiö vuonna 1999 oli varmaan latinobuumi. Ricky Martin kohosi espanjalaiskielisen väestön puolijumalaksi kummallakin puolella Atlanttia ja aiheutti hormonaalista hysteriaa laajemmaltikin. Musiikillisesti kyseinen villitys ei toistaiseksi vaadi superlatiivivaraston oven avaamista, sen verran varman päälle ollaan siinä rakennettu.

Kuten tehtiin myös teinityttödiivojen kohdalla, joita amerikalla oli tarjota tänä vuonna myös valkoisina versioina. Britney Spears ja Christina Aguilera kohosivat listojen kärkeen Lolita-tyyppisellä flirtillä ja tanssipopilla, joka osui ja upposi yleisöönsä.

Bomfunk MC´s.
Bomfunk MC´s.
Yli 20-vuotiaista naisista Mary J. Blige teki kelpo albumin "Mary" ja TLC-trio palasi listojen kärkeen supertuotetulla "Fanmail"-levyllä. Vuoden naislaulaja-palkinto menee kuitenkin rouheaääniselle Macy Graylle, jonka "On How Life Is"-albumin soulpohjainen vääntö kilpaili vahvasti myös vuoden debyytin tittelistä.

Amerikka myös rokkasi. Red Hot Chili Peppers palasi ruotuun holtittoman hienolla "Californicationilla", joka oli riipaisevan kaunis ja yksinkertaisen komea albumi. Siinä sivussa he saivat seurata mellakoita aitiopaikalta Woodstockin 30-vuotispippaloissa ja osallistua Lepakon hautajaisiin. Anarkiaa kaipasi toinenkin losilainen yhtye, Rage Against The Machine, joka yllytti luokkakapinaan kolmannella albumillaan "Battle of Los Angeles" sellaisella tykityksellä, että rock-musiikki tuntui hetken pitkästä aikaa jopa hieman vaaralliselta.

Kalifornian metelimiehistä tunnetuimmat eli Metallica taas laajensi ilmaisuaan tekemällä tuplalive-äänityksen sinfoniaorkesterin kanssa. "S&M" oli todennäköisesti musiikinhistorian paras yritys yhdistää klassista- ja rock-musiikkia toisiinsa.

Nylon Beat.
Nylon Beat.
Uuden maailman omituisimman pop-hahmon tittelistä kisasi tänä vuonna Tom Waits mainiolla comeback-levyllä "Mule Varitations", joka örisi, murisi ja vaappui itsensä Waitsin parhaimmiston joukkoon. Nuoremman polven suurista persoonallisuuksista Beck taas teki loistavan tripin pornofunkin maailmaan albumilla "Midnite Vultures". Lisäksi mainittakoon Flaming Lipsien huikea, psykedeelinen "The Soft Bulletin" ja Ben Folds Fiven hieman surumielisen ironisesti svengannut "Unauthorized Biography of Reinhold Messner".

Briteissä popvuosi oli myös varsin hyvä. Travis nousi uusien bändien yllättäjäksi perinteitä kunnioittavalla "The Man Who"-levyllä, Supergrass poppasi kybällä nimikkolevyllään ja Gomezin happoblues sai yhä hienompia sävyjä kakkosalbumilla "Liquid Skin". Vanhatkin skarppasivat; The Charlatans teki asiallisen albumin ja James hehkui ylväällä "Millionaires"-albumilla. Blur taas sekoitti pakan lopullisesti taiteilemalla itsensä kovin kauaksi vanhoista hoilotuksistaan. Suede kuulosti itseltään ja kuin tyhjästä palannut Scritti Politti ihan muulta kuin vanhalta itseltään. Molemmat toimivat.

Tanssipuolella Chemical Brothers vähensi räimettä ja lisäsi elektroa, lopputuloksena erinomainen "Surrender". Breakbeat Era vei drum´n´bass-biittiä lähemmäksi jazzia ja Groove Armada yritti muuten vaan kohti täydellistä viileyttä. Death in Vegas rypi näyttävästi industriaalissa angstissa ja Basement Jaxx lateli leppoisan tyylikästä bailubiittiä. Vanhan koulun pioneereista palasivat Underworld hyvällä albumilla "Beaucoup Fish" ja Leftfield hetkittäin loistokkaalla "Rhythm and Stealthilla".

Suomessa vuoden 1999 pääosassa olivat tanssiaktit. Bomfunk MC´s teki ensimmäisen läpimurron listakärkeen elektropohjaisella hiphopilla ja Pepe De Luxe viehätti myös ulkomaisia elitistejä viileellä groovellaan. Epäilemättä biitti-puolella tulee lähivuosina tapahtumaan entistä enemmän myös kotimaassa.

Kent.
Kent.
Popin puolella vanhoista tekijöistä Neljä Ruusua palasi suomenkieleen kelpo albumilla "Uusi aalto" ja Ultra Bra paisui entisestään "Kalifornialla". älykköyhtyeet YUP ja Zen Café nousivat yllättäen suureen suosioon ja HIM:in Ville Valo jatkoi valmistautumistaan kohti ultimaattia rocktähteyttä. Ja ai niin, Nylon Beatista tykkäämisestä tehtiin perustuslaillinen velvollisuus. Duplosta pitäminen oli pakollista vain Helsingissä.

Melkein suomalainen oli toki myös Kent, jonka "Hagnesta Hill" oli taatun hienoa laatua varustettuina tappaja-kitarariffeillä ja dramaattisilla kertosäkeillä. Miten niin ruotsiksi ei voi rokata? Kaikki oli mahdollista vuonna 1999.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi