Wu-Tang Clan rymistelee Suomeen ja Blockfesteille

Alkuperäiskokoonpanon voimin saapuva hiphop-ryhmä on aina ollut Blockfestin artistitoivelistan kärjessä.

Wu-Tang tulee! Luvassa oodia ODB:lle ja kasa räppiklassikoita.
Wu-Tang tulee! Luvassa oodia ODB:lle ja kasa räppiklassikoita.

Maailman legendaarisimmaksi hiphop-ryhmäksi ylistetty amerikkalainen Wu-Tang Clan saapuu elokuussa Suomeen 20-vuotisjuhlakiertueellaan. Ratinanniemen festivaaliareenalla Tampereella järjestettävä ja aina loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest neuvotteli ryhmän esiintymisestä puolen vuoden ajan. Live Nationin välityksellä sopimus saatiin lopulta solmittua.

"Wu-Tang Clan on ollut aina listani kärjessä, vaikka olemme vuosien varrella onnistuneet kiinnittämään monta muuta kansainvälistä tähteä", Blockfestia koko tapahtuman historian ajan luotsannut tuottaja Kalle Kallonen suitsuttaa.

New Yorkista kotoisin oleva Wu-Tang Clan otti nimensä kung fu -elokuvasta ja yhtyeen esikoislevyn Enter the Wu-Tang ilmestymisestä on 20 vuotta. Menestynein albumi, listaykkönen Wu-Tang Forever myi huikeat kahdeksankertaisesti platinaa. Ryhmän johtaja ja päätuottaja RZA alias Robert Diggs on ollut esikuva useimmille nykyisille hiphop-tähdille. Hän on myös tuottanut musiikkia monille artisteille, ja esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuviin.

Wu-Tang Clan saapuu Suomeen juhlakiertueellaan alkuperäisessä kokoonpanossaan, RZA:n mukana ovat GZA, Method Man, Raekwon, Ghostface Killah, Inspectah Deck, U-God sekä Masta Killa. Alun perin yhdeksänjäsenisestä ryhmästä puuttuu vain yksi, rikostentäytteistä elämää viettänyt ODB kuoli vuonna 2004. Elämäntyyli sai FBI:n luokittelemaan koko yhtyeen rikollisjärjestöksi.

Wu-Tang Clan nousee festivaalin estradille perjantaina 23. elokuuta Blockfestin lauantaita tähdittää puolestaan myös Yhdysvaltain myyntilistojen ykköseksi yltänyt nuori Mac Miller. Viime vuonna oheistapahtumineen yli 20.000 kävijää kerännyt tapahtuma tuo lavalle myös koko kotimaisen hiphopin tähtikaartin, kaikkiaan yli 30 artistia.

Blockfest-kaupunkifestivaali järjestetään 23.-24. elokuuta ja tapahtuma on ikärajaton, täysi-ikäisille on erilliset anniskelualueet. Liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.


Suomalainen Osmo Walden päätyi vuonna 1992 kuvaamaan videon Wu-Tangin debyyttisingleen Protect Ya Neck. "Mä ja kuvaaja oltiin ainoat valkoiset. Ilmassa oli todella aggressiivinen tunnelma. Vähän väliä heiluteltiin aseita. Ilmassa oli kärsimättömyyttä. Odottelua. Kuumotti", Walden kertoi Basson haastattelussa.

1 kommentti

Skuttafest

5.3.2013 13:29

"Blockfest"... joo ja lähimpään kortteliin on Tampereelta matkaa 150 kilsaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi