Xmies – suulaiden kaverusten taustavoima

Lyömättömien dj-tuottaja Johannes Naumanen tekee taustoja myös vahvoille naisvokalisteille sekä musaa tv-ohjelmiin ja Palefacelle.

Xmies soittaa, Solonen räppää, yleisö tykkää.
Xmies soittaa, Solonen räppää, yleisö tykkää. Kuva: Joni Sarkki

Hip hopin syntytarinaan kuuluu oleellisena osana dj:n ja räppärin välinen vuorovaikutus. Legendan mukana ensimmäiset hiphop-dj:t olivat hiljaisia kavereita, jotka saivat porukan suosion antamalla levyjen puhua. Pian dj:n ilmestymisen jälkeen syntyi MC, rääväsuu räppäri, joka ei kestänyt sitä, että hiljaiset kaverit olivat ottaneet levyjensä kanssa valokeilan. Huomionkipeä räppäri tarttui mikkiin ja alkoi puhua kilpaa musiikin kanssa.

Dj Xmies, Johannes Naumanen, tunnistaa kuvion. Hän vaikuttaa Lyömättömät-rap-kokoonpanossa yhdessä Solosen ja Kosolan kanssa ja tässäkin tapauksessa suulaat mikkimiehet vievät usein huomion ja otsikot. Se ei Xmiestä hetkauta.

“Se on aika lailla maailmanjärjestys, eikä se mua henkilökohtaisesti harmita. Olen jopa tarkoituksella ottanut taustaroolin”, Naumanen naurahtaa.

Raskaansarjan räppärit Solonen ja Kosola ovat tunnettuja freestyle-kyvyistään sekä arvostuksestaan ysärin lopun ja 2000-luvun alun kultavuosien hiphop-saundia kohtaan. Naumanen on työskennellyt dj:nä ja tuottajana monille räppäreille, miten Solonen ja Kosola erottuvat joukosta?

“Noi kaverit on jonkinlaisia suomihiphopin purismin kasvatteja. Ainakin imagoltaan. Ehkä ne hieman pedantimpia musan suhteen ja niitä pitää kohdella tietyllä tavalla. Persoonia on monenlaisia ja Solonen ja Kosola niistä ehkä vaativimpia. Ne on tosi ankaria itselleen musiikissa ja ulosannissa.”

Kuten joukkuelajeissa, pelikaverit pitää tuntea, jotta niille osaa tarjoilla oikeanlaisia syöttöjä.

“Solosella pitää olla aina funkkikitarasample. Ihan sama, onko Mamban vai Mos Defin biisi, se tykkää siitä saundista. Kosolalle se on tietty rumpupattern ja swing, sellainen kuin J Dillalla tai Pete Rockilla”, Naumanen kuvailee.

1977 syntynyt Naumanen on nähnyt suomalaisen hiphopin kasvun ysärin alkuhämärästä genren pirstaloitumiseen ja koko kansan fanittamien megatähtien syntyyn.

“Jengi ei enää klikkiydy niin paljon, vaan eri tyylien annetaan elää omaa elämäänsä. Jos joku sanoo kuuntelevansa räppiä, se voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Kun on tullut vanhemmaksi, on ymmärtänyt, että puritanismi liittyy musiikkiin, mitä on kuunnellut tietyn ikäisenä ja jos joku poikkeaa siitä, sitä pidetään epäaitona. Niille 16-vuotiaille, jotka kasvavat trap-musaa kuuntelemalla, trap on oikeaa räppiä.”

Muun muassa metallia omassa soittimessaan kuunteleva Naumanen on löytänyt räpistä yhteisen sävelen soul-mies Solosen ja “punkiin ja vähän kaikkeen” kalleellaan olevan Kosolan kanssa. Naumasen bänditausta pitää paletin avoimena muillekin projekteille.

“Olen soittanut koko ikäni poppia, metallia ja progea. Olen löytänyt nyt metallin uudestaan ja tuottanut muutamia juttuja. Lisäksi on viritteillä kaikennäköisiä poppijuttuja. Löysin uudestaan nuoruuden rakkauteni drum’n’bassin ja kun teen remixejä, tempo nousee helposti 170:een.”

Pian suomalaisyleisö pääsee tutustumaan kahteen tuoreeseen poppariin, joita Naumanen on ollut tuottamassa.

“Fried Musicille juuri sainattu Ulpu edustaa vähän kansainvälisempää saundia, vähän kuin Lana del Reytä tai ruotsalaista pop-saundia. Venla Saartamon kanssa oli vähän samanlainen keissi”, Naumanen raottaa.

Oli kyse sitten räpistä tai popista, Naumanen tykkää työskennellä vahvojen vokalistien kanssa.

“Kauhean geneerinen vokalisti on kauhein asia, mitä tiedän. En oo onneksi koskaan joutunut siihen lähteä, vaikka kaikenlaisia tarjouksia on tullut. Jos homma ei huvita, laulata tai naurata, niin en pysty sitä rahastakaan tekemään. Paljon kuulee sellaista tuotantoa, missä on vokalistista puristettu kaikki elämä ja sitä on virekorjattu niin, että on ihan sama kuka sen laulaisi.”

“Supertuottaminen on nykyisin helpompaa. Autotune ja virekorjaus on ok, mutta siellä pitää olla kunnollinen artisti takana, joka loistaa autotunenkin läpi.”

Lyömättömien oman YleX:n radio-ohjelman, Kosolan seuraavan soololevyn tekemisen ja poppituottamisen ohessa Naumanen on tuottanut maalis-huhtikuussa TV2:ssa käynnistyvän Battle-väittelyohjelman tunnusmusat. Vireillä on myös yhteisprojekti Palefacen kanssa.

Sitä ennen on kuitenkin aika risteillä SpinFM:n ja Cityn järjestämällä UrbanXPRS-risteilyllä tulevana lauantaina 30. tammikuuta.

“Tätä ennen olen tehnyt yhden laivakeikan viime vuonna samaisella UrbanXPRS-risteilyllä. Siellä oli tosi kivaa, joten sataprosenttia laivakeikoista ovat olleet menestyksiä.”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi